tiistai 14. kesäkuuta 2011

Jes, painojumi selätetty!

Vihdoinkin melkein pari viikkoa kestänyt painon jumitus tuntuu loppuneen ja vaa-an lukema on lähtenyt laskemaan mukavasti: aamulla vaaka näytti jo 74,3 kg. Huomenaamuna tulee muuten tasan 2 viikkoa siitä, kun aloitin laihdutuksen uudestaan täydellä teholla reilun kuukauden tauon jälkeen. Olen toiveikas sen suhteen, että 74 kiloa voisi alittua aamulla. Menkkoja ei jostain syytä vielä ole kuulunut, vaikka niiden olisi kyllä pitänyt alkaa viimeistään tänään. Joko olen raskaana (hyyyvin epätodennäköistä) tai sitten ne alkavat ihan tässä lähipäivinä. Odotan innolla, koska sitten painolukema tulee ainakin laskemaan mukavaa tahtia, vaikka ei edes tekisi sen eteen hirveästi töitä.

Päivän liikuntasaldo näyttää ihan mukavalta: hyötyliikunnan muodossa on tullut pyöräiltyä yhteensä 45 minuuttia ja illalla kävin vielä pyöräilemässä parin tunnin lenkin siihen päälle. Eilen kävin juoksemassa paljon temmonvaihteluja sisältävän 50 minuutin lenkin ja sain jälleen kerran todeta, että juoksu on kyllä ihana laji! Mistään muusta ei vain tule yhtä hyvää fiilistä kuin mukavasta juoksulenkistä lempimusiikin tahdissa. Tein iPodiini uuden juoksusoittolistan, koska olen juossut viime vuoden puolelta asti aina samoja biisejä uudestaan ja uudestaan kuunnellen. Vaikka olenkin tottunut juoksemaan sen tahtiin ja on helppoa, kun pystyy tutun soittolistan avulla arvioimaan ajankulua lenkillä (tiedän, minkä biisin kohdalla esimerkiksi 15 minuuttia on kulunut ja niin edelleen), vaihtelu virkistää kummasti! Uusien biisien tahtiin juoksemisesta sai hirveästi uutta energiaa. Tästä viisastuneena tulenkin tulevaisuudessa päivittämään juoksusoittolistani ainakin kuukauden välein uusilla ja tuoreilla biiseillä, vaikka onhan uuden listan tekeminen toki aina melko työlästä: vauhdikkaiden ja rauhallisempien biisien välillä pitää olla oikea tasapaino, koska juoksun tempo määräytyy kuitenkin pitkälti aina meneillään olevan biisin mukaan. Tällä hetkellä listalta löytyy lähinnä indierockia ja vähän poppiakin, esimerkiksi The Killersiä ja The Soundsia.

5 kommenttia:

  1. Onnea jumituksen selätyksestä :) Mikähän noissa viime viikoissa on ollut, kun itsekin jumittelin ja tänään humpsahdin? Johtuu varmaan jostain tähtien asennoista ;)

    VastaaPoista
  2. Aika oikeassa Laiheliini olet :) Nyt tapahtuvat "humpsaukset" johtuvat kuun asennosta eli tänään on täysikuu ja kuu muuttuu alakuuksi. Aina kuun lopuissa olevan täysikuun jälkeinen aika on pääsääntöisesti miinusmerkkisiä, jos vain muuten pitää kiinni veden juomisen säännöllisyydestä ja oikeasta ruokarytmistä. Tänä aikana ei extrahyväskien syömisetkään pitäisi niin suuresti näkyä vaa´alla kuin alkukuun aikana.

    VastaaPoista
  3. Hei mistä latailet niitä biisejä? Omistan kyllä i-podin, mutta se on exän vanha ja biisit on myös enemmän hänen musiikkimakuaan vastaavia... Olen ilmeisesti hiiiuuukan kehityksestä jäljessä tässä asiassa. Siis netistä juu, mutta eiks ne sitten maksa jotain? vai saako jostain edullisesti? hahahah... oon niin pihalla:D

    VastaaPoista
  4. Laiheliini: Kiitos :) Ehkäpä myös nuo viime viikon helteet jotenkin vaikuttavat painojumitukseen, kun joutui juomaan koko ajan hirveästi. Toisaalta luulisi, että myös hikoilisi enemmän ja se kompensoisi vähän, hmmm...

    PeeKoo: Mielenkiintoinen teoria :)

    cioccolata: Laitan biisit iPodiini Spotifyn avulla (se tosin taitaa onnistua vain maksullisen Spotify Premiumin avulla). Itse latailin jossain vaihessa musani ilmaiseksi torrentteina, mutta koska se on laitonta nykyään, käytän nyt pelkästään Spotifya tai ostelen ihan konkreettisia levyjä, jotka lataan koneelle. Spotify Premium on kyllä osoittautunut todella hyödylliseksi, tuleehan se kuitenkin aika halvaksi, kun noin 10 eurolla kuukaudessa saa kuunnella musaa niin paljon kuin haluaa + biisit saa ladattua myös iPodiin ja kännykkään.

    VastaaPoista
  5. Sewn > tuolla > www.ylakuu.com on lisää kuun liikkeistä, jos kiinnostaa =)

    VastaaPoista