Loman jälkeisiä tunnelmia

Reilun viikon hiljaiselon jälkeen pääsen vihdoin blogiin kertomaan kuulumisia. Palailin siis eilen Kanarialta ja matka ei todellakaan mennyt aivan putkeen, kiitos ihanan kevätflunssan. Lähtöä edeltävänä aamuna kurkkuni oli kipeä ja olo muutenkin tukkoinen. Lentomatkalla tilanne vain paheni ja ensimmäisenä aamuna Kanarialla päällä olikin jo ihan kunnon flunssa kuumeineen. Olo oli sen verran surkea, että kun muut makoilivat rannalla, vietin itse pari ensimmäistä päivää hotellihuoneessa makoillen. Kaverini kuskasivat minulle suklaata, sipsejä ja muuta mässyteltävää ja niitä sitten vedinkin huonoa oloa parantaakseni. Parin päivän kuluttua olin sen verran terve, että pystyin jo lähtemään muiden mukana läheisille ravintoloiden, kahviloiden ja baarien terasseille. Loppuloman vietimmekin lähinnä terassilta toiselle kulkemalla, kiitos suhteellisen alhaisen hintatason ja lomatunnelman. Pitsaa tai jotain muuta epäterveellistä ravintolaruokaa tuli syötyä joka päivä (joskus jopa useamman kerran päivässä) ja siihen päälle vielä jäätelöä ja leivoksia jälkiruoaksi. Tietysti myös juhlimassa tuli käytyä parina iltana.

Mikään terveysloma ei siis todellakaan ollut kyseessä, vaikka olinkin etukäteen asennoitunut siihen, että yrittäisin välttää herkkuja, syödä lounaaksi pitsan sijaan salaatteja ja harrastaa liikuntaa. Flunssa esti kuitenkin aika tehokkaasti urheilun ja vasta aivan loman loppupuolella jaksoin käydä kävelemässä vähän kaupungilla, mutta siihen viikon liikunta aika lailla jääkin. Jostain syystä pääni sisälle on muodostunut outo ajattelukuvio, että jos en urheile, ei ole myöskään mitään järkeä syödä terveellisesti. Se on todella typerä ajattelutapa, josta pitäisi todellakin päästä eroon. Joka tapauksessa sen ja ehkä osittain myös kaverien esimerkin kannustamana kuluneen viikon aikana on tullut vedettyä vähintään 4000 kaloria päivässä, joten puhdasta lihomista lienee tullut ainakin pari kiloa. Vaa-alle en kuitenkaan ole vielä uskaltautunut nousemaan, vaan suunnitelmissa olisi punnita itsensä maanantaina, vapun juhlimisen jälkeen paino ei nimittäin varmastikaan näyttäisi kovin hyvältä. Ei sillä, että se kovin hyvältä tulee muutenkaan näyttämään: viimeiset 2 viikkoa on mennyt aivan järkyttävän epäterveellisissä merkeissä ja viime vaa-alla käynnistäkin on kulunut jo yli 2 viikkoa. Olo on todella turvonnut ja housut ovat alkaneet puristaa siihen malliin, että en malta odottaa, että paino lähtee taas laskuun. Sekin tietysti harmittaa, kun joutuu kirjaamaan tuohon oikealla olevaan paino-gadgetiin toukokuun lähtöpainoksi huhtikuun alkua korkeamman lukeman.

Nyt pitääkin ryhdistäytyä ja päästä takaisin laihdutuksen makuun, näyttää vaaka maanantaina miten kamalaa lukemaa tahansa. Lenkille en tosin vieläkään pääse, koska nuha ja kurkkukipu vaivaavat edelleen. Toivon kuitenkin, että pääsisin lenkille heti maanantaina. Vähän kyllä huolestuttaa kolmen viikon päästä koittava Naisten kymppi, koska juoksutaukoa on tullut jo pari viikkoa ja en tule siihen mennessä varmastikaan saavuttamaan normaalipainoa. Yritän tässä pikkuhiljaa palailla myös terveelliseen ruokavalioonkin, vaikka toki huominen vappuaatto tulee varmasti vielä menemään aika epäterveellisissä merkeissä. Suurin haaste tulee olemaan itsensä vieroittaminen suklaasta, jota tuli syötyä lomalla aivan järkyttävän paljon. Onnistuin jo varmaan kehittämään itselleni jonkinlaisen riippuvuuden, koska tälläkin hetkellä tekisi ihan hirveästi mieli marssia kauppaan ostamaan suklaalevy. Pakko kuitenkin yrittää hillitä itsensä, koska päätin olla heinäkuun alkuun asti jäätelö- ja karkkilakossa. Toki olen ennekin pyrkinyt rajoittamaan niiden syöntiä, mutta nyt todellakin on aloitettava ihan absoluuttinen lakko, joka käsittää myös kaikenlaiset "erikoistilanteet", kuten juhlat ja lomamatkat. Niiden varjolla on nimittäin tullut viime aikoina mässäiltyä aivan järkyttävät määrät herkkuja. Jos onnistun, hankin itselleni heinäkuun alussa palkkioksi uudet verhot ja pussilakanat. Saanpa kämppääni  pitkästä aikaa vähän uutta ilmettä.

Hyvää vappua kaikille! :)

Pikapostaus

Palasin myöhään eilen Ruotsista ja lähden aikaisin huomisaamuna Kanarialle. Kuten arvata saattaa, tämä päivä on ollut lievästi sanoen kiireinen ja kulunut pakkailun, siivouksen ja kouluhommien hoidon parissa. Olen joutunut selviämään tästä kaikesta vain muutamien tuntien yöunilla, joten olo on nyt lievästi sanoen väsähtänyt. Vaa-alle en Tukholman reissun jälkeen uskaltautunut tänä aamuna koska a) siellä tuli elettyä varsin epäterveellisesti, vaikka kävin yhtenä päivänä jopa lenkillä ja b) menkkani alkoivat tänään ja olo on aivan järkyttävän turvonnut myös sen takia. Tänään olen myös sortunut syömään pussillisen karkkia, mistä syytän menkkoja ja väsymystä.

Pitääpä siis todellakin yrittää hiukkasen skarpata Kanarialla! Nyt pitää vielä hoitaa viime hetken pakkailuja eli ensi viikkoon!

Takaisin arkeen

Palasin eilen takaisin kotiin vietettyäni vajaan viikon työharjoittelussa toisella paikkakunnalla ja toistaiseksi en ole uskaltautunut vaa-alle katsomaan, kuinka paljon onnistuin keräämään lisää painoa. Valitettavasti tiedän jo etukäteen, että lihomista on tapahtunut - ja reilusti. Ensimmäiset pari päivää sujuivat vielä kohtuullisen hyvin ja onnistuin välttelemään ylensyömistä. Liikuntaa en kuitenkaan harrastanut koko viikkona lähes lainkaan muutamaa kävelylenkkiä lukuunottamatta, kiitos surkeiden ilmasto-olosuhteiden: kadut olivat loskan peitossa ja yhtä iltaa lukuunottamatta satoi vettä. Vaikka alku sujui ihan hyvin, puolessavälissä viikkoa univelkaa ja stressiä oli kertynyt sen verran, että löysin itseni illalla tv:n ääreltä irtokarkkeja mässäilemästä. Koko loppuviikko kuluikin sitten tällä linjalla. Järkyttävää sikäli, että kotioloissa syön karkkia äärimmäisen harvoin. Etenkin irtokarkkeja olen vältellyt aina, jopa 90-kiloisena, koska niitä tulee syötyä helposti niin paljon, koska haluaa kauhoa pussiin mahdollisimman montaa eri makua.

Oli siis jälleen kerran aivan ihanaa palata kotiin tuttujen rutiineiden pariin. Vielä eilen olo oli melko turvonnut, mutta nyt tilanne alkaa pikkuhiljaa helpottaa, kun olen päässyt taas takaisin terveellisempään ruokailurytmiin ja urheillut varsin ahkerasti. Poissaoloni aikana kevät oli vihdoin saapunut tännekin ja havaitsin hiihtokauden olevan nyt sitten virallisesti ohi, kun ladulla on enemmän sulia kohtia kuin lunta. Outoa sinänsä, eihän siitä kuitenkaan ole kuin reilu viikko, kun kävin viimeksi hiihtämässä. Juoksusta tulee nyt sitten tärkein liikuntamuotoni ja kävinkin eilen ostamassa uuden juoksupaidan ja -takin. Nyt pitäisi vielä hankkia uudet lenkkarit, tein nimittäin eilen kolmen vartin lenkin ja sain jalkoihini kunnon rakot vanhoista hajoamispisteessä olevista kengistäni. Muuten juoksu sujui hyvin ja pitkästä aikaa sulalla asfaltilla juokseminen tuntui mahtavalta. Tästä se kympille treenaus alkaa!

Huomenna pitäisi heti aamusta katsastaa, paljonko paino on noussut. Odotan kauhulla, mutta eiköhän paino laske taas melko nopeasti normaalille tasolle, kun pahin turvotus kaikkoaa.

Maaliskuun yhteenveto

Maaliskuu vaihtui eilen huhtikuuksi, mutten harmikseni ehtinyt käydä vaa-alla aamulla lainkaan: nukuin pommiin ja ehdin kiitää juuri ja juuri ajoissa tenttiin. Illalla luvassa oli pienet illanistujaiset, joissa "jouduin" muutaman viinilasillisen lisäksi nautiskelemaan suklaata, patonkia ja juustoja, joten tänä aamuna vaa-alle nousu ei oikein houkutellut. Toisaalta uskoisin, että eilisen kokonaisenergia jäi illan herkuttelusta huolimatta aika reippaasti miinukselle, koska pyöräilin kokonaisuudessan ainakin parin tunnin verran koulu-koti-keskusta-väliä. Maaliskuun viimeisen päivän paino saa nyt siis jäädä huhtikuun ekan päivän lukemaksi, tuskinpa paino hirveästi todellisuudessa siitä on mihinkään suuntaan muuttunut.

Painon kehitys maaliskuun aikana näytti siis seuraavanlaiselta:

1.3. 73,3 kg

7.3. 72,2 kg

15.3. 77,6 kg

21.3. 73,6 kg

28.3. 72,5 kg

1.4. 71,8 kg

Kokonaispudotusta tuli maaliskuun alkuun nähden vain 1,5 kilon verran, mikä ei todellakaan ole kovin huima tulos. Olen silti tyytyväinen: olen urheillut paljon enemmän kuin aiemmin, kuntoni on parantunut selvästi ja lihastakin on varmasti tullut jonkin verran lisää. Ja tietysti kun vertaa nykyistä painoa kuukauden pahimpaan vaakalukemaan, hiihtoloman jälkeisen hiilaripöhön 77,6 kiloon, siitä on tultu alas 5,8 kiloa ;) Toki kutosella alkaviin lukemiin olisi ollut mukava päästä jo maaliskuun aikana, mutta tälläkin laihtumistahdilla pääsen varmasti ainakin lähelle sitä huhtikuun aikana.

Suurin saavutus maaliskuun aikana on ehkä kuitenkin ollut se, että olen oppinut viime aikoina arvostamaan ruokaa ihan eri tavalla kuin ennen: ennen aina syödessä piti olla telkkari tai tietokone auki ja tehdä jotain samaan aikaan sen sijaan, että olisi keskittynyt pelkästään ruokailemaan. Söin myös paljon valmisruokia ja esimerkiksi raejuustoa suoraan purkista, eikä ruoan ulkonäöllä tai esillelaitolla ollut juurikaan väliä: omistin vain muutaman vanhan kotoa tuodun lautasen ja kupin. Maaliskuun aikana olen kuitenkin innostunut kokkailemaan ja nykyisin tykkään etenkin viikonloppuisin kokata jotain ihanaa (mutta silti terveellistä) ruokaa, laittaa sen nätisti esille ja viettää mukavan ruokailuhetken syöden hitaasti ja nautiskellen, pelkästään syömiseen keskittyen. Olen joutunut ostamaan melkoisen määrän uusia astioita, mutta jotenkin vain ruoka maistuu paremmalta, kun sen eteen on nähnyt enemmän vaivaa ja panostaa myös estetiikkaan.

Ben & Jerry's-rappio

Kulunut viikko on ehdottomasti ollut yksi tähänastisen opiskeluaikani rankimmista: olen joutunut heräämään joka aamu kasiksi kouluun pakollisiin ryhmäopetuksiin, roikkunut yliopistolla iltapäivään asti tekemässä kouluprojektia ja kotiin selvittyäni lukenut reilusti yli puoleenyöhön perjantain tenttiin. Urheilu on kaiken tämän keskellä jäänyt hyötyliikuntaa lukuunottamatta olemattomaksi ja ruoankin kanssa on ollut vähän niin ja näin: keskiviikkoon asti onnistuin vielä pitämään jonkinlaisen kohtuuden syömisissäni, mutta torstaina univelkaa oli kasaantunut jo sen verran, etten yksinkertaisesti enää keksinyt muuta tapaa motivoida itseäni lukemaan kuin Ben & Jerry's-purkki. Ben & Jerry'sin syöminen suoraan purkista on jostain syystä aina symboloinut minulle totaalista rappiota, enkä edes lihavimmillani harrastanut sitä kovin usein, vaan lähinnä silloin kun oikein masensi ja elämä tuntui potkivan päähän. Nyt kuitenkin stressin  ja erityisesti univelan ansiosta olo oli sen verran kamala, että annoin itselleni luvan mennä rappiolle ja kunnolla. Perjantaina kouluprojektia viimeistellessäni kului vielä yksi purkki. Aivan järkyttävää näin jälkeenpäin ajatellen, mutta ainakin kouluhommat tuli hoidettua.

Nyt tentti on siis takana ja kouluprojekti palautettu. Vaikka ensi viikolla onkin vielä yksi tentti, koulua on vain parina päivänä, joten siihen lukeminen ei varmastikaan tule olemaan kovin stressaavaa. Tuntuu kuin olisin viettänyt tätä rappioelämää parin päivän sijasta miljoona vuotta, joten on ihanaa palata taas elämään terveellisesti. Pari viime päivää ovat olleet kullanarvoinen muistutus siitä, millaista elämäni aiemmin oli: kaupassa tuli käytyä päivän aikana usein jopa 2 kertaa hankkimassa lisää mässäiltävää, koko ajan oli turvonnut ja ruma olo, eikä ruokaa edes oikein osannut arvostaa, kun söi käytönnössä koko ajan. Nyt suunnitelmissa on siis palata arkeen: kohta lähden hiihtämään pariksi tunniksi ja illalla voisi vielä käydä kävelyllä. Juoksuakaan ei ole tullut harrastettua yli viikkoon, joten huomenna olisi suunnitelmissa käydä pitkästä aikaa lenkillä. Maanantaina luvassa on jälleen punnituspäivä ja pitää vain toivoa, että pystyn kompensoimaan viikonlopun urheiluilla edes vähän parin viime päivän mässäilyä, ettei lukema tule olemaan aivan järkyttävä.

Koska paino ei viime kuukausina ole tippunut suunnitelemallani tavalla ja joudun näillä näkymin olemaan työttömänä kesäkuun, tein ison päätöksen koskien laihdutusprojektiani: päätin siirtää tavoitepäivää kuukaudella eteenpäin. Kun aiemmin olin kaavaillut pääseväni 30 kilon pudotukseen kesäkuun alkuun mennessä, olen viimeistään nyt herännyt sen mahdottomuuteen. Uutena tavoitteenani on painaa 58 kiloa heinäkuun 1. päivään mennessä. Se, että toiminnallani on selkä tavoite, on aina ollut minulle tärkeää ja erityisesti laihdutuksessa sen merkitys korostuu. Motivaation ylläpitoa helpottaa selvästi tietty viikottainen/kuukausittainen pudotustavoite, johon tähtää. Nyt olen siis taas samassa tilanteessa kuin aloittaessani blogin: 15 kiloa pudotettavaa, aikaa 3 kuukautta. Suurin haaste tällä hetkellä on saada paino taas tasaiseen laskuun ja alittaa vihdoin se maaginen 72 kiloa, jonka alla en sitten joulukuun ole onnistunut edes käväisemään.

Motivaation keräystä

Olen ollut laihdutusmotivaation kanssa viime päivinä äärimmäisen pahoissa ongelmissa, koska en ole uskaltanut käydä parina viimeisimpänä aamuna vaa-alla. Tämä siksi, että tunnen itseni sen verran turvonneeksi sekä menkkojen että koulukiireiden aiheuttaman urheilun laiminlyönnin takia, että painolukema varmasti vain masentaisi minua entisestään. Maanantaina urheilin ja söin päivän melko terveellisesti, mutta illalla sorruin syömään litran - ihan oikeasti, LITRAN - jäätelöä. Vaikka kyseessä olikin perusjäätelöä vähäkalorisempi kasvirasvajäätelö, ei se juuri lohduta, koska litrassa oli joka tapauksessa 800 kaloria. Syytän kaikesta menkkoja. Syytän niitä myös siitä, että en eilen harrastanut kouluun pyöräilyn lisäksi mitään urheilua ja söin silti ainakin 2000 kaloria.

Viimeistään nyt olisi siis todellakin jonkinlaisen ryhtiliikkeen aika. Maaliskuuta on jäljellä enää reilu viikko ja olisi äärimmäisen masentavaa, jos huomaisin huhtikuun ensimmäisenä päivänä painavani enemmän kuin tämän kuun alussa. Etenkin, kun joudun kirjaamaan painolukemani tuonne oikealla olevaan paino-sarakkeeseen. On myös todella noloa, etten ole maaliskuun aikana onnistunut saavuttamaan yhtä ainutta välitavoitettani: en edes tuota 72 kilon alitusta! Nolointa on se, että olen aikoja sitten tilannut sen alittamisesta palkkioksi aikomani leffat ja levyt, jotka nyt odottavat hyllyn päällä paketissa sitä päivää, että saan vihdoin avata ne.

Ryhtiliikkeen tekoa rajoittaa jälleen kerran se kaikkein suurin laihdutustani haittaava tekijä eli koulu. Perjantain tentti lähestyy uhkaavasti ja erääseen toiseen kouluprojektiinkin pitäisi tänään syventyä useammaksi tunniksi, joten urheilu jäänee tänäänkin melko vähille. Elättelen toiveita, että ehtisin illalla edes puolen tunnin juoksulenkille, mutta saapa nähdä kuinka paljon kouluhommiin uppoaa aikaa. Ainut lohtu tämän kaiken keskellä on se, että koulukiireet helpottavat taas perjantain jälkeen ja voin vaihteeksi keskittyä  enemmän laihdutukseen.

"Olet laihtunut!" Osa 2

Sain tänään jo toisen kerran tämän laihdutusprojektin aikana kuulla laihtuneeni. Olin sopinut viikonlopun kunniaksi tapaavani pari kaveria brunssin merkeissä. Osittain siitä syystä, että pyykkipäivä on vasta huomenna, eikä mitään muuta tilanteeseen sopivaa asua ollut puhtaana, päädyin vetäisemään päälleni vuosia sitten viimeksi pitämäni mustan, varsin kapealinjaisen mekon sekä sen seuraksi taannoin heräostoksena hankkimani kymmenen sentin korot. Yleensä en käytä korkeita korkoja, koska a) olen lihava ja b) korot jalassa olen sekä pitkä että lihava eli iso joka suuntaan. Katsellessani itseäni peilistä minuun iski hirveä ahdistus: jalkani näyttivät korkeakorkoisten kenkien ansiosta todella pitkiltä ja mekon leikkaus teki minusta noin kaksi kertaa laihemman näköisen kuin mitä oikeasti olen. Mietin hetken aikaa vaihtavani asua, mutta tajusin olevani jo valmiiksi myöhässä. Lähdin siis kiitämään pyörälläni kohti kahvilaa, jossa olimme sopineet tapaavamme ja saapuessani perillä kaverini istuivat jo valmiiksi pöydässä. Jätin takkini naulakkoon ja kävellessäni kohti pöytää tunsin, kuinka kaverini tuijottavat minua. Olin kiusallisen tietoinen siitä, mitä kohta tulen taas kuulemaan. Eipä aikakaan, kun yksi kavereistani kysyi olenko laihtunut. Tilanne oli vielä kiusallisempi kuin viimeksi, koska tiesin, että kyseinen asukokonaisuus hoikistaisi olemusta joka tapauksessa. "En usko, nämä korot vaan saavat näyttämään laihemmalta. Pitääkin alkaa käyttämään aina kymmenen sentin korkoja!" vastasin vääntäen koko homman vitsiksi. Se toimi sikäli, että keskustelun aihe vaihtui kenkiin.

Jouduttuani jo kahdesti "Olet laihtunut!"-hyökkäyksen kohteeksi olen alkanut jopa pelkäämään, mitä tuleva kevät tuo tullessaan. Jos jo tässä vaiheessa useampi ihminen on kokenut tarpeelliseksi huomauttaa minulle painoni putoamisesta, miten paljon saan kuulla noita kommentteja siinnä vaiheessa, kun paino alkaa liikkumaan lähellä 60 kiloa? Minusta on äärimmäisen kiusallista, kun joku kommentoi painoani, oli kyse sitten laihtumisesta tai lihomisesta. Tosin tietenkään silloin, kun kyse on lihomisesta, ei siitä mainitsemista pidetä korrektina, mutta kun ihminen on laihtunut, tuntuu sen kommentoiminen olevan ihmisten mielestä vain kohteliaisuus. Omasta mielestäni toisen ihmisen ulkonäön arviointi tai arvostelu on aina jotenkin törkeää ja pyrin välttämään sitä.

Laihtumiskommenttien lisäksi jouduin tänään taistelemaan myös itsehillintäni kanssa. Brunssista selvisin vielä oikein hyvin ja huolimatta runsaasta ruokatarjoilusta pysyttelin melko lailla kohtuudessa. Brunssin jälkeen shoppailimme pitkän tovin ja kävimme kahvilla, jossa itsehillintäni petti ensimmäisen kerran, kun en pystynyt vastustamaan jättikokoisen korvapuustin houkutusta. Ilta päättyi illanistujaisiin, joissa suuhuni eksyi erilaisia juustoja, pari drinkkiä ja päälle vielä suuri määrä suklaata. Kun tähän päälle lisää sen tosiseikan, että koko päivän liikunta rajoittui päivän aikana saatuun hyötyliikuntaan, oli fiilis melko huono pyöräillessäni kotiin kaupungilta. Pyöräreittini kulkee erilaisia pikaruokapaikkoja täynnä olevan kadun läpi ja kävin koko matkan pääni sisällä hirvittävää taistelua siitä, nappaanko matkan varrelta mukaani kiinalaista tai pitsan kotiin viemisiksi.

Perustelin itselleni, että koska päivä oli jo muutenkin mennyt niin epäterveellisissä merkeissä ja huominen vaakalukema tulee joka tapauksessa olemaan tämän aamuista korkeampi, on ihan sama antaa koko homman mennä kerralla pieleen. Ja kun menkatkin alkavat kohta, paino ei tule kuitenkaan laskemaan moneen päivään. Samaan aikaan järjen ääni päässäni sanoi, että juuri tuollainen ajattelu minusta on alunperin lihavan tehnytkin. Ja koska olen jo ylittänyt päivän energiantarpeeni, tulee kaikki mitä vielä syön muuttumaan senteiksi vyötärölleni ja lisäkiloiksi painooni. Mitä järkeä olisi lähteä tuhoamaan sitä kovalla työllä aikaansaamaani painonlaskua, jonka olen tällä viikolla onnistunut saavuttamaan? Tehdä turhiksi kaikki ne tunnit, jotka olen hiihtoladulla ja juoksulenkillä tälläkin viikolla kuluttanut? Jokaisen pitsapaikan ohi ajaessani tuo ääni vain vahvistui ja kun lopulta saavuin kotiovellani, oli minulla melkoinen voittajafiilis. Tapaus osoitti, että alan ilmeisesti pikkuhiljaa pääsemään eroon niistä ajatusmalleista, joiden takia olen läski. Sehän onkin edellytyksenä sille, että pystyn paitsi karistamaan vartalooni kertyneet liikakilot myös pitämään ne poissa koko loppuelämäni ajan.

Ruoka, ruoka ja ruoka

Ääääh, perjantai meni ihan samoissa merkeissä kuin pari edeltävääkin päivää eli olen viettänyt suurimman osan ajastani ruokaa suuhuni lappoen. Vaikka kulutin jälleen kerran urheiluun parin tunnin lumikenkäilyn muodossa yli 1000 kaloria, ei siitä ole hirveästi iloa siinnä vaiheessa, kun on mättänyt suuhunsa ruokaa yli 3000 kalorin edestä. Heti aamulla herätessäni olen syönyt aivan liian ison aamupalan, jota on seurannut aivan liian iso lounas ja tämä linja on jatkunut aina aivan liian isoon iltapalaan asti. Minulla on koko ajan huono olo liiasta syömisestä niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta jostain selittämättömästä syystä en vain osaa lopettaa syömistä, kun ruokaa kerran on tarjolla. Lisäksi sain tänään kuulla, etten ole päässyt haluamaani kesätyöpaikkaan ja purin pettymystä - yllätys, yllätys - ruokaan. Juuri nyt toivon vain, että loma olisi jo ohi ja pääsisin täältä herkkuja notkuvien ruokakaappien keskeltä kotiin oman, tyhjän jääkaappini luo.

Ruoka on ollut aina minulle iso ongelma. Syöminen on paitsi ajankulutustapa, myös tapa lievittää stressiä. En yleensä syö mitenkään hirveän epäterveellistä ruokaa, mutta ruokamäärät, joita pystyn suustani alas vetämään, ovat aivan järkyttäviä. Erityisesti stressaantuneena saan toisinaan myös ahmisiskohtauksia, joiden aikana syön nopeasti suuren määrän ruokaa ja jatkan huonosta olosta huolimatta, kunnes mitään syötävää ei yksinkertaisesti ole enää jäljellä. Olen kuitenkin kehittänyt omat tekniikkani liian syömisen hillitsemiseksi: ostan yleensä korkeintaan parin päivän ruoat kerralla, enkä koskaan pidä kaapeissani mitään ylimääräisiä herkkuja. Tekniikka on toiminut sikäli, että olen oppinut pikkuhiljaa syömään säännöllisin väliajoin ja välttämään suurimmaksi osaksi ahmisikohtaukset. Juon nykyisin myös paljon kuumia juomia, lähinnä teetä ja kahvia, joilla pystyn jonkin verran hillitsemään näläntunnetta. Kultaisen keskitien löytäminen ruoan suhteen on kuitenkin vielä ongelma: nykyisin saatan syödä jopa liian vähän päivän aikana ja turruttaa näläntunteen kahvin juomisella. Kaikesta huolimatta toivon, että minulle muodostuisi vielä jonain päivänä terve suhde ruokaan. Kenties tulevaisuudessa, kun olen päässyt tavoitteeseeni ja voin keskittyä laihdutuksen sijaan painonhallintaan, suhteeni ruokaan tulee normalisoitumaan hieman.