keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Takaisin laihduttamaan!

Heiii!

On kulunut noin sata vuotta siitä, kun viimeksi päivitin blogini. Tarkemmin ottaen viime päivityksestä näyttäisi olevan nyt 4 kuukautta. Moni on varmasti ajatellut, että olen heittänyt pyyhkeen kehään ja lopettanut koko projektin. Täytyy myöntää, että laihdutus ei todellakaan ole viime aikoina ollut ensisijainen mielessäni ollut asia. Kesän alussa muutin uuteen kämppään ja vähän sen jälkeen elämääni tuli vielä suurempi muutos, kun tapasin nykyisen poikaystäväni ja aloimme seurustella. Uudessa elämäntilanteessa laihdutus ei vain enää tuntunut niin keskeiseltä asialta elämässäni. Aluksi homma karkasikin aika lailla käsistä: urheilu jäi kokonaan pariksi kuukaudeksi, eikä syömisiäkään tullut enää juuri tarkkailtua. Oikeastaan söin loppukesästä ja syksyn alussa parin kuukauden ajan juuri sitä mitä ikinä vain huvitti ja niin paljon kuin teki mieli. Jälleen kerran tuli osoitettua se, että niin ei vain yksinkertaisesti voi tehdä: syyskuun puolessa välissä vaaka näytti 81 kiloa eli läskiä oli kertynyt reilussa kahdessa kuukaudessa huimat 7 kiloa! Onneksi tässä vaiheessa tajusin lopettaa kierteen ja aloitin taas lenkkeilyn ja syömisieni tarkkailun.

Nyt olen siis pikkuhiljaa palaillut laihdutusprojektini pariin ja saanut pudotettua "kesäkiloista" noin puolet. Tällä hetkellä vaaka näyttää lukemaa 75 kg, joten vielä on matkaa siihen pisteeseen, että voin jatkaa siitä, mihin kesän alussa jäin. Juoksun suhteen olen onneksi nyt syksyn myötä saavuttanut aika lailla aiemman tason eli sen, että pystyy juoksemaan kolmen vartin lenkkejä ilman suurempia ongelmia. Syyskuussa tekemäni ensimmäinen lenkki noin kahden kuukauden tauon jälkeen oli kyllä jotain aivan kamalaa, enkä jaksanut hölkätä edes puolta tuntia yhteen menoon. Opinpa ainakin sen, että juoksukunto romahtaa aivan uskomattoman nopeasti, mikäli ei jaksa raahautua lenkkipolulle.

Nyt pitäisi siis asettaa laihdutukselle uudet tavoitteet ja jatkaa työlästä matkaa kohti tavoitepainoa, joka edelleen on se 58 kiloa. Isoin tavoite tällä hetkellä on kuitenkin saada vaa-asta irti kutosella alkava lukema vielä tämän vuoden puolella. Olen oppinut viimeisen 1,5 vuoden aikana, jonka olen laihdutusprojektini parissa vaihtelevalla aktiivisuudella viettänyt, ettei itselleen pidä asettaa liian kovia pudotustavoitteita. Kuvittelin vielä vuosi sitten, että pystyn kuukaudessa laihtumaan 6-8 kiloa, mutta nykyään ymmärrän jo, ettei tuollaisia lukemia ole yksinkertaisesti mahdollista saavuttaa niin lyhyesssä ajassa, koska ei ihminen pysty kuluttamaan jokaista päiväänsä pelkästään laihdutusta ajatellen ja kuntoillen. Ja mitä pienempiin lukemiin mennään, sitä hitaammin kilot lähtevät ja jo puolen kilon viikottainen pudotus vaatii melkoisia ponnistuksia. Normaalipainoon pääsy jäänee siis ensi vuoden tavoitteeksi, mutta aion kyllä tehdä kaikkeni, että seuraavan 2 kuukauden sisällä saan vaa-asta näkymään jonkin kutosella alkavan lukeman, oli se sitten vaikka 69,9 kg :)

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Päivitystä piiitkästä aikaa!

Ihan järkyttävän pitkään on kulunut siitä, kun viimeksi kirjoittelin tänne! Elämässäni on nimittäin tapahtunut yksi iso muutos, muutin nimittäin vihdoin kunnon kämppään! En siis suinkaan hukkunut juhannuksena niin kuin jotkut varmaan ehtivät jo luulla, kun juhannuksen jälkeen blogi hiljeni. Uudessa kämpässäni ei vielä ole nettiä, minkä takia päivitykseen on tullut väkisinkin katkos. Näillä näkymin saan netin toimimaan vasta elokuun alussa, joten heinäkuussa tulee olemaan vähän hiljaisempaa. Muutosta aiheutuvien kiireiden vuoksi laihdutusrintamallakin on ollut aika hiljaista, mutta nyt kun suurimmat kiireet alkavat olla takana ehtinen taas panostaa myös painonpudotukseen. Huomenna suunnitelmissa on lähteä lenkille parin viikon tauon jälkeen (huhhuh, miten aika taas rientää) ja ruokavalion suhteenkin olisi vähän varaa skarpata! Yritän netin puutteestakin huolimatta päivittää tänne kuulumisia aina, kun vain tilaisuus tarjoutuu! Vaa-allekin pitäisi nousta heti, kun löydän sen muuttolaarikoistani.

Muutto tuli eteen aivan äkkiä ja harkinta-aikaa jäi oikeastaan vain alle vuorokausi. Olen asunut jo melkein 4 vuotta aivan kamalassa asunnossa ja vaikka tarjolla ollut kämppä oli aivan mahtava,  päätös uuteen asuntoon muutosta oli hankala. Jotenkin olin ajatellut, että sitten kun olen päässyt tavoitepainooni, voin alkaa laittaa kuntoon myös elämän muita osa-alueita. Pitkän pohdiskelun jälkeen tulin kuitenkin sellaiseen lopputulokseen, ettei tuollaisessa ajattelumallissa ole mitään järkeä, vaan laihdutuskin sujuu paremmin, kun on muuten tyytyväinen elämäänsä. Siispä nyt asun unelmieni kämpässä, siitäkin huolimatta, ettei vartaloni ole lähelläkään unelmavartaloani. Vaikka kämppäni onkin ihana, jään kaipaamaan vanhan asuinalueeni lenkkipolkuja ja hiihtolatuja, jotka olivat aivan mahtavia. Eiköhän täältäkin kuitenkin löydy hyviä urheilupaikkoja. Tosin viehän se oman aikansa löytää mukavat reitit ja tottua niihin, etenkin kun ehdin kiintyä niin kovasti vanhoihin lenkkipolkuihini. Jään kaipaamaan merenrannalla juoksemista erityisen paljon, mutta voinhan välillä käydä vieläkin vanhoilla reiteilläni, vaikka se tarkoittaakin melkein puolen tunnin pyörämatkaa. Päätin myös, että syksyllä alan käymään salilla, jumpissa ja uimassa, olin sitten siihen mennessä normaalipainoinen tai en (tavoite tietenkin olisi olla). Aiemmin olen lykännyt niitäkin "sitten kun olen laiha"-ajatuksen perusteella. Monia muutoksia on siis tapahtunut, mutta laihdutus jatkuu edelleen!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Puolivälissä (taas)!

Aamulla ennen töihin lähtöä oli perinteisen maanantaipunnituksen aika ja vaaka näytti 73,8 kg. Tulos oli sikäli toki mukava, että pääsin uuden kilomäärän puolelle ja alan olla jälleen kerran suunnilleen puolivälissä 30 kilon pudotustavoitettani, mutta kesäkuuta kokonaisuutena ajatellen paino on kyllä tippunut harmittavan hitaasti. Kesäkuuta on kulunut jo 20 päivää ja olen koko tämän ajan pitänyt melkoisen tiukkaa linjaa niin ruokailun ja kuin urheilunkin suhteen: en ole syönyt yhtenäkään päivänä yli 1300 kalorin verran ja liikuntaa on tullut harrastettua paria vapaapäivää lukuunottamatta joka päivä ainakin 1000 kalorin edestä. Olen tähdännyt vähän nopeampaan pudotustahtiin, mutta kai sitä pitää olla tyytyväinen sihen, että suunta on oikea ja olo hyvä! Eiköhän paino tosin kohta (?) käänny reilumpaan laskuun, menkkoja ei jostain kumman syystä ole nimittäin vieläkään kuulunut. Menkat alkavat olla jo melkein pari viikkoa myöhässä ja tämä epäsäännöllisyys on nyt alkanut ärsyttämään sen verran, että päätin aloittaa pillerit uudestaan parin vuoden tauon jälkeen. Ainakin silloin kierto pysyy säännöllisenä, eikä joudu aina vain veikkailemaan alkamispäivää.

Tajusin juuri, että juhannuskin lähenee uhkaavasti. Vaikka olin suunnitellut viettäväni kaupunkijuhannuksen kotosalla, kaverini sai lopulta houkuteltua minut mökkeilemään. Torstaista sunnuntaihin tulee siis harmittava tauko laihdutukseen, mutta yritän pysytellä mahdollisimman terveellisellä linjalla koko mökkireissun.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Jes, painojumi selätetty!

Vihdoinkin melkein pari viikkoa kestänyt painon jumitus tuntuu loppuneen ja vaa-an lukema on lähtenyt laskemaan mukavasti: aamulla vaaka näytti jo 74,3 kg. Huomenaamuna tulee muuten tasan 2 viikkoa siitä, kun aloitin laihdutuksen uudestaan täydellä teholla reilun kuukauden tauon jälkeen. Olen toiveikas sen suhteen, että 74 kiloa voisi alittua aamulla. Menkkoja ei jostain syytä vielä ole kuulunut, vaikka niiden olisi kyllä pitänyt alkaa viimeistään tänään. Joko olen raskaana (hyyyvin epätodennäköistä) tai sitten ne alkavat ihan tässä lähipäivinä. Odotan innolla, koska sitten painolukema tulee ainakin laskemaan mukavaa tahtia, vaikka ei edes tekisi sen eteen hirveästi töitä.

Päivän liikuntasaldo näyttää ihan mukavalta: hyötyliikunnan muodossa on tullut pyöräiltyä yhteensä 45 minuuttia ja illalla kävin vielä pyöräilemässä parin tunnin lenkin siihen päälle. Eilen kävin juoksemassa paljon temmonvaihteluja sisältävän 50 minuutin lenkin ja sain jälleen kerran todeta, että juoksu on kyllä ihana laji! Mistään muusta ei vain tule yhtä hyvää fiilistä kuin mukavasta juoksulenkistä lempimusiikin tahdissa. Tein iPodiini uuden juoksusoittolistan, koska olen juossut viime vuoden puolelta asti aina samoja biisejä uudestaan ja uudestaan kuunnellen. Vaikka olenkin tottunut juoksemaan sen tahtiin ja on helppoa, kun pystyy tutun soittolistan avulla arvioimaan ajankulua lenkillä (tiedän, minkä biisin kohdalla esimerkiksi 15 minuuttia on kulunut ja niin edelleen), vaihtelu virkistää kummasti! Uusien biisien tahtiin juoksemisesta sai hirveästi uutta energiaa. Tästä viisastuneena tulenkin tulevaisuudessa päivittämään juoksusoittolistani ainakin kuukauden välein uusilla ja tuoreilla biiseillä, vaikka onhan uuden listan tekeminen toki aina melko työlästä: vauhdikkaiden ja rauhallisempien biisien välillä pitää olla oikea tasapaino, koska juoksun tempo määräytyy kuitenkin pitkälti aina meneillään olevan biisin mukaan. Tällä hetkellä listalta löytyy lähinnä indierockia ja vähän poppiakin, esimerkiksi The Killersiä ja The Soundsia.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Maanantaipaino

Vaaka näytti tänään 74,9 kg eli vaikka 75 kiloa alittui, alkaa tämä painon jumitus olla jo huvittavaa. Vaa-an lukema ei vain tunnu laskevan, vaikka olen urheillut päivittäin vähintään pari tuntia ja harrastanut siihen päälle vielä hyötyliikuntaa. Ehkäpä parin päivän päästä odotettavissa olevilla menkoilla on taas jälleen jotain tekemistä asian kanssa. On kyllä todella mielenkiintoista, miten paljon menkat voivat vaikuttaa painoon: menkkoja edeltävällä viikolla paino ei tunnu laskevan sitten millään ja jopa nousee, vaikka elelisi miten terveellisesti. Sitten heti menkkojen alettua paino yhtäkkiä hyppääkin useita kiloja alaspäin parissa päivässä, kun turvotus alkaa laskea. Muutenkin paino laskee hirveää vauhtia pari viikkoa menkkojen alusta.

Kuluneella viikolla punnitsin itseni testimielessä päivittäin ja lukemat olivat seuraavanlaisia maanantaista sunnuntaihin: 75,4 / 75,2 / 75,1 / 76,3 / 75,9 / 75,1 / 75,0 kg. Viikon lähestyessä loppua alkoi usko siihen, että 75 kiloa alittuu ikinä, loppua, mutta siitäkin huolimatta onnistuin onneksi sinnittelemään viikon loppuun laihdutuslinjalla. Kun on tuijotellut yli viikon tuollaisia lukemia, 75 kilon alituskin tuntuu jo melkoiselta erävoitolta! Pitää vain toivoa, että seuraavat kilot eivät ole yhtä tiukassa ja saavuttaisin taas laihdutusprojektini puolivälin.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Kuuma!

Ensimmäinen kokonainen työviikko on vihdoin takana ja kuluneet päivät ovat menneet varsin helteisissä ja mukavissa merkeissä: lämpötila on ollut päivittäin lähempänä 30 astetta. Helteen takia liikunta on jäänyt vähemmälle kuin olisin toivonut, viime päivät ovat nimittäin kuluneet pitkälti kavereiden kanssa rannalla istuskellessa. Olen kuitenkin yrittänyt käydä joka päivä liikkumassa vähintään tunnin joko pyöräillen tai kävellen (siis normaalien hyötyliikuntojen eli töihin ja rannalle pyöräilyn lisäksi). Juoksu sen sijaan ei näillä helteillä ole ollut oikein mielekästä. Viimeksi kävin juoksemassa tiistaina, joten tänään voisi olla hyvä lähteä lenkille viikonlopun kunniaksi, kun ei tarvitse herätä töihin seitsämäksi ja voi siksi lähteä liikenteeseen vasta myöhään illalla. Havaitsin tiistaina, että metsän keskellä kulkevalla pururadalla, jossa viime syksynä tuli juostua paljon, on selkeästi viileämpi kuin normaalilla, suurimmaksi osaksi asfaltilla päällystetyllä lenkkireitilläni, joten voisi olla järkevää juosta siellä. Pururadalla juokseminen on kuitenkin jonkin verran raskaampaa paitsi upottavamman maan takia, myös siksi, että kilometrin pituisen radan uudestaan ja uudestaan ympäri juokseminen keskellä metsää on huomattavasti tylsempää kuin hienoja merenrantamaisemia tarjoavan normaalin lenkkipolkuni. Ehkä suunnistan siitäkin huolimatta illalla pururadalle.

Myös karppaamisen kanssa on ollut ongelmia kuluneiden päivien aikana. Kaverit ovat tuoneet aina rannalle mukanaan keksejä tai muita herkkuja, joita on sitten tullut mussuteltua aivan huomaamatta auringonoton yhteydessä. Myös työpaikan kahvihuone on osoittautunut vaaralliseksi paikaksi. Viimeistä päivää töissä olevat työntekijät ovat nimittäin tuoneet kesäloman alun kunniaksi kahvihuoneen pöydälle tarjolle toinen toistaan paremman näköisiä leipomuksia, joita on sitten tullut mussuteltua kahvitauolla. Ensi viikolla pitää varmaan yrittää kuluttaa kahvitauot jossain aivan muualla kuin kahvihuoneessa, koska itsehillintäni ei ilmeisesti vain riitä vastustamaan herkkuja notkuvan pöydän houkutuksia. Toisaalta, kiitos tämän kuumuuden, ei kotona tule ehkä syötyä niin paljoa kuin normaalisti, joten ehkä se vähän kompensoi työpaikan herkutteluja. Vaikkei karppaus siis tähän asti ole mennyt ihan putkeen, viikonlopun ja ensi viikon aion pysytellä tiukasti karppauslinjalla!

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Maanantain painojumitus

Tänään oli pitkästä aikaa maanantaipunnituksen aika ja vaaka näytti harmittavan korkeaa lukemaa: 75,4 kg. Aluksi paino laski ihan mukavasti keskiviikkoisesta 75,9 kilosta ja jossain vaiheessa viime viikkoa lukema oli jo reilusti alle 75 kg, mutta jostain syystä ankarasta urheilusta ja tiukasta ruokavaliosta huolimatta vaa-an lukema päätti kääntyä nousuun. Olin alunperin ajatellut, että kuten aiemminkin tämän kevään 75 kilon ylittävien lukemien kohdalla, paino lähtisi nopeasti laskuun ja hyppäisi parissa päivässä reilusti alle 75 kiloon, mutta ilmeisesti tällä kertaa olen vain ihan oikeasti onnistunut lihomaan useamman kilon, eikä painonousun taustalla olekaan nesteiden kertyminen elimistöön. Korkea lukema harmittaa myös siksi, että olen mielestäni tehnyt kaiken voitavani viimeisen 5 päivän aikana painon karistamiseksi, joten olisi mukavaa saada vähän palkkiota kovasta työstä: päivittäiset ruokamäärät ovat jääneet 600-1000 kalorin välille ja joka päivä on tullut urheiltua vähintään 1000 kalorin edestä. Juuri tästä enempää en pysty tekemään eli voi vain toivoa, että paino kääntyisi piakkoin laskuun!

On ollut mukavaa palata takaisin arkielämään ja laihdutuksen pariin yli kuukauden tauon jälkeen. Vaikka ajattelin, että olisi hankalaa siirtyä niukempaan ruokavalioon ja saada itsensä lenkkipolulle päivittäin näinkin pitkän tauon jälkeen, ainakaan toistaiseksi ei motivaatio-ongelmia ole ilmennyt. Olo on huomattavasti aiempaa energisempi ja vähemmän turvonnut, mistä varmasti urheilun lisäksi on kiittäminen vähähiilihydraattista ruokavaliota. Vaikka olen ennenkin pyrkinyt välttämään nopeita hiilihydraatteja ja suosimaan proteiinipitoista ruokaa, päätin nyt aloittaa ihan virallisesti karppaamisen. Tällä linjalla olisi nyt tarkoitus jatkaa ainakin laihdutusprojektin vuosipäivään asti.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Miksi haluan laihtua?

Pohdiskelin tänään lenkillä ollessani, että parin kuukauden päästä, tarkemmin ottaen elokuun 4. päivä, on kulunut vuosi siitä, kun päätin alkaa laihduttamaan. Alunperin suunnitelmissa oli päästä tavoitepainoon, 58 kiloa, kesään mennessä, mutta viime syksyn hyvän alun jälkeen kevät on mennyt jojoillessa 72-77 kilon välillä. Vaikka alkuperäinen suunnitelmani ei toteutunutkaan, jo se, että pääsisin vuosipäivään mennessä normaalipainon rajoihin, olisi minulle iso juttu. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi 65 kiloa, koska se on hieman alle matalimman lukeman, jonka olen aikuisiälläni painanut. Siitä onkin sitten hyvä jatkaa laihdutusta, kunnes pääsen varsinaiseen tavoitepainooni.

Kesän aikana pitäisi siis saada about 10 kiloa putoamaan, joten tulevat pari kuukautta pitää panostaa laihdutukseen täysillä. Motivoidakseni itseäni tulevaan koitokseen lienee paikallaan palauttaa mieleen, miksi ylipäätään haluan laihtua. Tässäpä muutamia syitä:

1. Terveyssyyt. Suvussani on paljon sydän- ja verisuonitauteja ja ylipainoa. Perinnölliset tekijät yhdessä ylipainon - ja etenkin itseäni vaivaavan keskivartalolihavuuden - kanssa lisäävät riskiä niin moneen sairauteen, että en haluaisi omalla toiminnallani ainakaan kasvattaa tuota riskiä. Tällä hetkellä verenpaineeni ja kolesteroliarvoni ovat oikein hyvät, mutta iän myötä ne saattavat nousta, joten ylimääräisistä kiloista kannattaa hankkiutua eroon nyt nuorena. Vanhenpana laihdutus ja uusiin elämäntapoihin totuttelu varmasti vain vaikeutuu.

2. Ulkonäkö. En väitä, etteikö ylipainoinen ihminen voi olla kaunis, mutta omiin piirteisiini se ei vain sovi. Haluan kapeammat kasvot, sopusuhtaisen vartalon ja käyttää juuri sellaisia tyylikkäitä vaatteita kuin haluan, enkä valita vaatteita vain sen perusteella, että ne peittävät varmasti mahani ja reiteni. 

3. Haluan päästä eroon erinäisistä lihavuuden aiheuttamista rajoituksista. Tästä lisää tässä kirjoituksessa.

4. Työelämä. Opiskelen alaa, johon lihavuus ei todellakaan sovi. Suurin osa opiskelukavereistani harrastaa urheilua, syö terveellisesti ja on todella hyvässä kunnossa ollen jonkinlaisia "malliesimerkkejä" siitä, millä tavalla tulisi elää. Tulevaisuudessa ylipaino saattaisi todella vaikeuttaa työnsaantiani ja olla epäsuorana perusteena sille, että joku muu palkataan ohitseni, vaikkei näin tietenkään saisi olla. 

5. Itseluottamus ja muut ihmiset. Ylipaino ja tyytymättömyys vartalooni on aina vaikuttanut äärimmäisen paljon itseluottamukseeni. Esimerkiksi uusiin ihmisiin tutustuessa tulee joskus tunne, että olen ihan vain lihavuuteni takia jotenkin "alempiarvoinen" kuin hoikka ihminen. Toisinaan saattaa myös tuntua, että muut näkevät minussa vain läskin ihmisen sen sijaan, että tutustuisivat oikeasti minuun. Jos tapaan kivan pojan, en yleensä uskalla tehdä aloitetta, koska oletan hänen pitävän minua läskinä ja epäviehättävänä. Olen huomannut, että jo nyt tapahtunut laihtuminen on nostanut selvästi itseluottamustani, kun en joudu häpeilemään läskejäni niin paljoa. Olisi hienoa olla kerrankin tyytyväinen vartaloonsa.

6. Haluan lopettaa läskien takana piilottelun. Tämä liittyy myös osittain äskeiseen kohtaan eli itseluottamukseen. Läskien taakse on aivan liian helppoa piiloutua ja laittaa asioita lihavuuden piikkiin. Tuntuu, että olen lykännyt niin monia asioita odotellessani sitä päivää, kun olen laiha. Haluaisin parisuhteen, nähdä maailmaa ja muuttaa parempaan kämppään, mutta tavallaan kai ajettelen, että jos toteuttaisin nuo asiat nyt, silloin tyytyisin elämään tällaisena sen sijaan, että pyrkisin parempaan. Olen esimerkiksi pari kertaa kieltäytynyt treffipyynnöstä ihan vain siksi, koska en halua kenenkään muunkaan hyväksyvän minua tällaisena kuin nyt olen. Tuntuu, että lihavuuteni takia elän jonkinlaisessa välitilassa. Ehkä asetan ihan liikaa odotuksia laihtumiselle. En kuitenkaan odota elämäni mitenkään taikaiskusta muuttuvan superhohdokkaaksi samana päivänä, kun vaaka näyttää vitosella alkavaa lukemaa. Mutta sitten en ainakaan voi syyttää lihavuuttani siitä, jos en uskalla tai saa aikaiseksi tehdä asioita, joita todella haluaisin.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Kuukauden paino

Kävin eilen vaa-alla ja kuten vähän odotinkin painoa oli tullut melkoisesti lisää. Vaaka näytti 75,9 kg. Eiköhän paino kuitenkin taas lähde aika nopeasti laskuun, kun palailee hiilihydraattipitoisesta ruokavaliosta takaisin niukempaan ja proteiinipitoisempaan diettiin ja alkaa taas liikkumaan. Kesäkuun aikana suunnitelmissa olisi päästä lähelle kutosella alkavia lukemia. Tämä tavoitteen olenkin ehtinyt asettaa jo aika moneen otteeseen itselleni tämän laihdutusprojektini aikana, mutta eipähän ole vaaka siitäkään huolimatta kertaakaan näyttänyt läheskään niitä lukemia. Tällä kertaa ei kuitenkaan pitäisi olla mitään estettä sille, etteikö painoa saisi tasaiseen laskuun, kun mitään laihdutuksen "häiriötekijöitä" (lomamatkat, juhlat jne.) ei kesäkuun aikana ole tiedossa.

Kuten aiemmin totesin, kesätöissä käynti tukee laihdutusta paljon. Kun joutuu joka päivä käymään töissä, on pakko yrittää syödä terveellisesti ja liikkua, että jaksaa. Koska joka päivä joutuu menemään ihmisten ilmoille ja olemaan edustava, ei huvita sortua syöpöttelemään iltaisin, kun tietää miten turvonnut ja huono olo siitä seuraavana päivänä tulee, vaan suuntaa ennemmin lenkille. Koulua täytyi käydä tämän kevään aikana sen verran vähän, ettei se enää samalla tavalla kuin syksyllä "pakottanut" elämään terveellisesti. Tietysti olennaista laihdutuksen kannalta on myös se, että töissäkäynti rytmittää hyvin arkea ja on helpompi ylläpitää laihdutusta tukevia liikunta- ja syömisruutineja.

Nyt olen siis palaillut pikkuhiljaa arkeen ja kävin eilen juoksemassa ekaa kertaa kympin jälkeen. Jostain syystä sain lonkkani kipeäksi, vaikka tein vain puolen tunnin lenkin. Kipu muistuttaa hieman syksyllä saamaani lonkan rasitusvammaa, joka vaivasi kuukauden ajan estäen melkeinpä kaiken liikunnan. Pelottaa vähän, olenko saamassa saman vamman uudestaan. Liikunnan suhteen on tullut pidettyä taukoa jo sen verran pitkään, että pitää varmaan vain yrittää ottaa iisisti ensimmäiset viikot, että elimistö ehtii tottua rasitukseen.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Takaisin laihdutuksen pariin!

Palasin eilen kotiin mökiltä ja tajusin, että kevät alkaa olla nyt lopussa. Huomenna alkaa kesäkuu ja sen myötä myös kesätyöt. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan minun piti olla jo tähän mennessä saavuttanut tavoitteeni, 58 kiloa. Toisin kuitenkin kävi, koska tällä hetkellä vaaka saattaa hyvinkin näyttää jopa parikymmentä kiloa enemmän siitä. En tiedä, koska en ole uskaltautunut vaa-alle lähes kuukauteen. En ole oikeastaan missään vaiheessa toukokuuta - ja huhtikuustakin vain parin viikon ajan - laihduttanut. Välillä olen ehkä harrastanut jonkinlaista painonhallintaa, mutta painon putoamista ei varmasti ole tapahtunut grammaakaan. Kevääseeni ei ole juurikaan mahtunut ihan tavallista arkea: koulua on ollut todella vähän ja suurin osa ajasta onkin kulunut joko matkaillessa, kavereiden luona vieraillessa ja se vähä aika, jonka olen kotona oleskellut, on ollut lähinnä tentteihin lukua.

Nyt kun lukuvuosi on ohi ja kesä alkaa, täytyy vihdoin palata takaisin laihdutuksen pariin. Aloitin laihduttamisen elokuussa, joten enää reilut pari kuukautta siihen, että projektini on kestänyt vuoden. Arkeen ja liikuntarutiineihin palaaminen ei tule varmasti olemaan helppoa, mutta kesätyöt varmasti helpottavat asiaa, koska ne rytmittävät elämää mukavasti. Tulen niiden ansiosta myös viettämään kesäkuun kotosalla. Eipä siis muuta kuin aamulla vaa-alle ja uusia laihdutustavoitteita laatimaan!

maanantai 23. toukokuuta 2011

Kymppi takana!

Juoksin eilen Naisten kympin ja sehän meni ihan hyvin! Etukäteen jännitti, jaksanko edes juosta koko matkan. En ole koskaan juossut yli tunnin lenkkiä ja viime aikoina treenaus on vieläpä jäänyt todella vähälle: sairastelun ja muiden kiireiden takia olen viimeisen 4 viikon aikana käynyt lenkillä vain pari kertaa. Myös se, että ei ole vielä päässyt edes normaalipainon puolelle ja viime aikoina on tullut painoa lisää, vaikeuttaa tietysti myös juoksua. Onneksi pelko osoittautui turhaksi ja jaksoin juosta koko matkan ilman, että kertaakaan olisi tullut edes mieleen alkaa kävellä. Oli kyllä mukava huomata, ettei kunto kuukauden aikana ollutkaan laskenut niin paljoa kuin odotin.

Starttasin kympille hölkkääjien porukassa ja lähtö oli melko kaoottinen: että ylipäätään pystyi hölkkäämään, joutui ohittamaan lähes kävelyvauhtia etenevää ruuhkaista ihmismassaa ojien kautta. Ensimmäiset 5 kilometriä kuluikin aika lailla porukkaa ohitellessa, koska vielä siinnä vaiheessa virtaa riitti edetä juoksutahtia. 5 kilometrin jälkeen uupumus kuitenkin iski - juoksenhan useimmiten juuri puolen tunnin lenkkejä - ja etenin melko hidasta tahtia 8 kilometrin kohdalle. Viimeisen parin kilometrin kohdalla sain kuitenkin kerättyä lisää energiaa ja juoksin loppumatkan varsin reippaasti. Viimeisen kilometrin juoksin niin kovaa kuin jaloista lähti. Loppujen lopuksi matkaan meni sellaiset 1 h 6 minuuttia. Aika paljon saa siis vielä tehdä töitä, että onnistuu juoksemaan kympin alle tuntiin. Ensi vuoden tavoitteena voisikin olla startata juoksijoiden mukana ja yrittää selviintyä matkasta alle tunnissa!

Maalin tullessa oli kyllä aivan uskomaton fiilis. Vuosi sitten olin 90-kiloinen ja niin huonossa kunnossa, että jo parin kilometrin kauppamatka pyöräillen tuntui kovalta urheilusuoritukselta. Jos joku olisi silloin sanonut, että juoksen vuoden päästä kympin, en olisi todellakaan uskonut, koska silloin en ollut ikinä juossut edes kilometriä putkeen ja koko ajatus yleisillä paikoilla, muiden ihmisten katseiden alla urheilusta tuntui mahdottomalta. On kyllä hassua, miten paljon asiat voivat muuttua vuodessa! Nyt kun vielä onnistuisi pääsemään sinne normaalipainoon.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Kiireen keskellä

Elämäni on ollut kuluneiden parin kuukauden aikana ehkä kiireisempää kuin koskaan aiemmin. Olen ehtinyt käydä kääntymässä kotona, tehnyt pari tenttiä ja sitten on pitänyt taas lähteä jonnekin päin maailmaa. Nyt vietin lähes viikon kavereideni luona Espoossa, jonne minun piti alunperin lähteä vain käväisemään tupareiden merkeissä. Olin alunperin suunnitellut viettäväni kymppiä edeltävän viikon urheilun parissa, mutta niinhän siinnä sitten kävi, että ainoaksi urheiluksi viime aikoina on jäänyt kaupungilla kävely ja tanssilattialla vietetyt baari-illat. Tuntuu todella oudolta, että olen viime aikoina tehnyt ylipäätään niin paljon asioita, koska yleensä elämäni on huomattavasti tylsempää ja vietän paljon aikaa kotosalla makoillen, kirjoja lukien ja leffoja katsellen. Ehkä sillä, että paino on pudonnut edes tämän verran, on jotain tekemistä asian kanssa: kun ei joudu häpeämään ulkonäköään niin paljoa kuin ennen, hakeutuu helpommin ihmisten seuraan. Vaikka onkin mukavaa tavata ihmisiä ja nähdä uusia paikkoja, huomaan silti välillä kaipaavani kotielämää ja tuttuja rutiineja. Faktahan kuitenkin on, että minun pitäisi vielä edelleen pudottaa vähintäänkin 15 kiloa, ennen kuin voin siirtyä "normaaliin" elämään. Normaalilla tässä tarkoitan siis elämää, jossa ei tarvitse enää murehtia painoaan ja potea koko ajan huonoa omatuntoa, jos on syönyt ylimääräisiä kaloreita. Kuitenkin viime aikoina on hetkittäin kokonaan unohtanut ylipainonsa ja koko laihdutusprojektin, kun on ollut niin paljon muuta ajateltavaa.

Hektistä elämää on luvassa vielä noin viikon verran: tällä viikolla täytyy vielä pyöriä koulussa muutamana päivänä, sunnuntaina on edessä Naisten kymppi ja maanantaina on vihdoin lukuvuoden viimeinen tentti. Sitten lähden viikoksi rentoutumaan mökille ennen kesäkuun alussa alkavia kesätöitä. Odotan jo innolla kesäkuun alkua, koska sitten pääsen ainakin kiinni ruutineihin, jotka tukevat laihduttamista. Olen päättänyt, että omistan kesäkuun vain ja ainoastaan laihduttamiselle - tai sen vapaa-ajan, joka töiden jälkeen jää. Suurin osa kavereistani on kesätöissä toisilla paikkakunnilla, joten tässä tyhjässä kaupungissa tuskin edes hirveästi mitään muuta tekemistä olisikaan.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Kympin lähestyessä

Onpa taas ehtinyt vierähtää melkoinen tovi siitä, kun olen viimeksi kirjoitellut tänne. Viime viikonloppu vierähti mökkeillen ja kaverin synttäreitä juhlien - ei siis kovin terveellisissä merkeissä - ja tällä viikolla joudun keskittymään perjantaina olevaan isoon tenttiin lukuun. En ollutkaan kovin yllättynyt huomatessani, että painoa oli kertynyt lisää: tänä aamuna punnitsin itseni pitkästä aikaa ja vaaka näytti 74,2 kiloa. Toki ottaen huomioon viikonlopun hiilihydraattipitoinen ruokavalio ja alkoholin nautiskelu, tuosta varmasti ainakin osa on vain nestettä ja lähtee yhtä nopeasti kuin on tullutkin. Vyötärönympärys sen sijaan oli aivan mukavasti 83 cm eli aika samoissa lukemissa kuin ennen painon ylöspäin kääntymistä.

Siltikin tietysti on huolestuttavaa, kun paino on laskun sijaan jo kuukauden vain noussut nousemistaan. Viimeisen kuukauden ajan en ole juurikaan ehtinyt miettiä laihdutusta, koska olen ollut lähes koko ajan menossa jossain päin maailmaa kotona oleskelun sijaan. Kaipaan todella paljon terveellistä ruokavaliota ja lenkkeilyä, mutta jostain käsittämättömästä syystä en vain osaa esimerkiksi lomalla ollessani elää terveellisesti, vaan tuntuu ikään kuin velvollisuudelta syödä mitä sattuu ja sen seurauksena kärsiä koko ajan turvonneesta olosta. Viime viikolla onnistuin kuitenkin viikonloppua ja mökkeilyä lukuunottamatta syömään suhteellisen terveellisesti ja tälläkin viikolla tavoitteena olisi vältellä epäterveellistä ruokaa. Ja ennen kaikke: URHEILLA!

Kymppiin on enää alle 2 viikkoa ja tajusin eilen, että olen ollut 4 viikkoa täysin liikkumatta, lukuun ottamatta hyötyliikuntaa. Viimeisestä juoksulenkistä oli siis todellakin vierähtänyt kuukausi, kun eilen päätin vihdoin lähteä lenkkipolulle. Juoksu tuntui huomattavasti raskaammalta kuin kuukausi sitten, jolloin takana oli kuitenkin aivan hirvittävän hyvä hiihtoputki, mutta onnistuin silti tekemään 45 minuutin lenkin. Tästä hyvästä sainkin lihakseni sen verran kipeäksi, että tänään kävely on ollut yhtä tuskaa. Harmittaa kyllä, kun on päästänyt kuntonsa repsahtamaan näin totaalisesti ja vieläpä juuri ennen kuin pitäisi lähteä testaamaan juoksukuntoa omaa lenkkipolkua virallisemmissa merkeissä. Noin kuukausi sitten olisin varmastikin juossut kympin huomattavasti nopeammin kuin mitä nyt tulen sen todennäköisesti suorittamaan. Siltikin, vaikka treeniaikaa on vain pari viikkoa, jaksan uskoa, että pystyn juoksemaan kympin läpi. Juoksukunto nousee kuitenkin yllättävän nopeasti. Aika ei varmasti tule olemaan mikään päätä huimaava, mutta suurin tavoitteeni onkin se, että onnistun pysytelemään juoksussa, enkä sorru kävelemään. Ehkäpä se on hyvä tavoite näin alkuun, olenhan harrastanut juoksua vasta alle vuoden ja ylipainoakin löytyy vielä reilun 5 kilon verran.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Kuukauden paino

Uskaltauduin hyppäämään aamulla vaa-alle ja tulos oli yllättävän mukava, vaikka nousua olikin tullut parin viikon takaiseen lukemaan: vaaka näytti 73,0 kg. Kuitenkin alle puolessa välissä ollaan edelleen menossa, siitäkin huolimatta, että viimeiset kaksi viikkoa on mennyt aivan järkyttävän mässäilyn merkeissä. Tästä onkin taas hyvä lähteä pudottelemaan painoa. Tottakai harmittaa, kun takapakkia (=lihomista) on tapahtunut ja vyötäröllekin on tullut monta senttiä lisää parin viikon takaiseen lukemaan verrattuna (83-->86cm). Tuntuu, että aina kun pääsee hyvän pudotustahdin makuun ja paino on lähtenyt laskemaan hyvin, tulee jotain, esim. loma, jonka aikana lihoo takaisin lähes kaiken, minkä on saanut edeltävinä viikkoina putoamaan. Ja niin sitä vain jojotellaan eestaas ja pudotetaan samoja kiloja yhä uudestaan ja uudestaan.

Toukokuussa pitäisi nyt kuitenkin VIHDOIN koittaa päästä niihin kutosella alkaviin lukemiin. Ensi viikonloppuna olevaa kaverin synttärien kunniaksi järjestettävää viikonlopun yli kestävää mökkireissua lukuunottamatta mitään sen suurempia syöpöttelyyn kannustavia menoja ei pitäisi olla, mitä nyt 3 tenttiä, joihin lukeminen tulee varmasti olemaan todella tuskaista. Tällä viikolla pitää lukea keskiviikkona olevaan tenttiin, jonka jälkeen lähdenkin sitten sinne mökkeilemään, mutta kunhan tästä selvitään, tulee loppukuukausi olemaan huomattavasti löysempää. Olin aiemmin miettinyt, että lähtisin tänään juoksemaan pitkästä aikaa (ALLE 3 viikkoa kymppiin, oh no!) mutta koska olen vieläkin aivan hirveässä nuhassa, ei taida olla vielä viisasta lähteä lenkkipolulle tai paraneminen vain viivästyy. Pitää katsella huomenna, jos olo olisi edes vähän parantunut. Toivotaan!

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Loman jälkeisiä tunnelmia

Reilun viikon hiljaiselon jälkeen pääsen vihdoin blogiin kertomaan kuulumisia. Palailin siis eilen Kanarialta ja matka ei todellakaan mennyt aivan putkeen, kiitos ihanan kevätflunssan. Lähtöä edeltävänä aamuna kurkkuni oli kipeä ja olo muutenkin tukkoinen. Lentomatkalla tilanne vain paheni ja ensimmäisenä aamuna Kanarialla päällä olikin jo ihan kunnon flunssa kuumeineen. Olo oli sen verran surkea, että kun muut makoilivat rannalla, vietin itse pari ensimmäistä päivää hotellihuoneessa makoillen. Kaverini kuskasivat minulle suklaata, sipsejä ja muuta mässyteltävää ja niitä sitten vedinkin huonoa oloa parantaakseni. Parin päivän kuluttua olin sen verran terve, että pystyin jo lähtemään muiden mukana läheisille ravintoloiden, kahviloiden ja baarien terasseille. Loppuloman vietimmekin lähinnä terassilta toiselle kulkemalla, kiitos suhteellisen alhaisen hintatason ja lomatunnelman. Pitsaa tai jotain muuta epäterveellistä ravintolaruokaa tuli syötyä joka päivä (joskus jopa useamman kerran päivässä) ja siihen päälle vielä jäätelöä ja leivoksia jälkiruoaksi. Tietysti myös juhlimassa tuli käytyä parina iltana.

Mikään terveysloma ei siis todellakaan ollut kyseessä, vaikka olinkin etukäteen asennoitunut siihen, että yrittäisin välttää herkkuja, syödä lounaaksi pitsan sijaan salaatteja ja harrastaa liikuntaa. Flunssa esti kuitenkin aika tehokkaasti urheilun ja vasta aivan loman loppupuolella jaksoin käydä kävelemässä vähän kaupungilla, mutta siihen viikon liikunta aika lailla jääkin. Jostain syystä pääni sisälle on muodostunut outo ajattelukuvio, että jos en urheile, ei ole myöskään mitään järkeä syödä terveellisesti. Se on todella typerä ajattelutapa, josta pitäisi todellakin päästä eroon. Joka tapauksessa sen ja ehkä osittain myös kaverien esimerkin kannustamana kuluneen viikon aikana on tullut vedettyä vähintään 4000 kaloria päivässä, joten puhdasta lihomista lienee tullut ainakin pari kiloa. Vaa-alle en kuitenkaan ole vielä uskaltautunut nousemaan, vaan suunnitelmissa olisi punnita itsensä maanantaina, vapun juhlimisen jälkeen paino ei nimittäin varmastikaan näyttäisi kovin hyvältä. Ei sillä, että se kovin hyvältä tulee muutenkaan näyttämään: viimeiset 2 viikkoa on mennyt aivan järkyttävän epäterveellisissä merkeissä ja viime vaa-alla käynnistäkin on kulunut jo yli 2 viikkoa. Olo on todella turvonnut ja housut ovat alkaneet puristaa siihen malliin, että en malta odottaa, että paino lähtee taas laskuun. Sekin tietysti harmittaa, kun joutuu kirjaamaan tuohon oikealla olevaan paino-gadgetiin toukokuun lähtöpainoksi huhtikuun alkua korkeamman lukeman.

Nyt pitääkin ryhdistäytyä ja päästä takaisin laihdutuksen makuun, näyttää vaaka maanantaina miten kamalaa lukemaa tahansa. Lenkille en tosin vieläkään pääse, koska nuha ja kurkkukipu vaivaavat edelleen. Toivon kuitenkin, että pääsisin lenkille heti maanantaina. Vähän kyllä huolestuttaa kolmen viikon päästä koittava Naisten kymppi, koska juoksutaukoa on tullut jo pari viikkoa ja en tule siihen mennessä varmastikaan saavuttamaan normaalipainoa. Yritän tässä pikkuhiljaa palailla myös terveelliseen ruokavalioonkin, vaikka toki huominen vappuaatto tulee varmasti vielä menemään aika epäterveellisissä merkeissä. Suurin haaste tulee olemaan itsensä vieroittaminen suklaasta, jota tuli syötyä lomalla aivan järkyttävän paljon. Onnistuin jo varmaan kehittämään itselleni jonkinlaisen riippuvuuden, koska tälläkin hetkellä tekisi ihan hirveästi mieli marssia kauppaan ostamaan suklaalevy. Pakko kuitenkin yrittää hillitä itsensä, koska päätin olla heinäkuun alkuun asti jäätelö- ja karkkilakossa. Toki olen ennekin pyrkinyt rajoittamaan niiden syöntiä, mutta nyt todellakin on aloitettava ihan absoluuttinen lakko, joka käsittää myös kaikenlaiset "erikoistilanteet", kuten juhlat ja lomamatkat. Niiden varjolla on nimittäin tullut viime aikoina mässäiltyä aivan järkyttävät määrät herkkuja. Jos onnistun, hankin itselleni heinäkuun alussa palkkioksi uudet verhot ja pussilakanat. Saanpa kämppääni  pitkästä aikaa vähän uutta ilmettä.

Hyvää vappua kaikille! :)

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Pikapostaus

Palasin myöhään eilen Ruotsista ja lähden aikaisin huomisaamuna Kanarialle. Kuten arvata saattaa, tämä päivä on ollut lievästi sanoen kiireinen ja kulunut pakkailun, siivouksen ja kouluhommien hoidon parissa. Olen joutunut selviämään tästä kaikesta vain muutamien tuntien yöunilla, joten olo on nyt lievästi sanoen väsähtänyt. Vaa-alle en Tukholman reissun jälkeen uskaltautunut tänä aamuna koska a) siellä tuli elettyä varsin epäterveellisesti, vaikka kävin yhtenä päivänä jopa lenkillä ja b) menkkani alkoivat tänään ja olo on aivan järkyttävän turvonnut myös sen takia. Tänään olen myös sortunut syömään pussillisen karkkia, mistä syytän menkkoja ja väsymystä.

Pitääpä siis todellakin yrittää hiukkasen skarpata Kanarialla! Nyt pitää vielä hoitaa viime hetken pakkailuja eli ensi viikkoon!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Päivän paino

Tänä aamuna vaaka oli taas palannut melkein työharjoittelua edeltäviin lukemiin näyttäen 71,9 kg. Kävin eilen hölkkäilemässä rennon puolen tunnin lenkin ja olen kävellyt myös paljon viime päivinä, koska pyöräni on ollut keväthuollossa. Siltikään en ole nyt tällä viikolla ehtinyt panostamaan ihan hirveästi laihduttamiseen, koska olen valmistautunut matkalle lähtöön. Huomisaamuna Tukholmaan lähtö on vihdoin edessä ja nyt pitäisi sitten yrittää reissun ajan pysytellä näissä painolukemissa. Tai jos hyvin käy, saada jopa muutama sata grammaa putoamaan viikonlopun aikana, kyllähän kaupunkilomalla tulee kuitenkin käveltyä aika paljon ympäriinsä. Olisi mukavaa, jos tiistaina Kanarialle lähtiessä paino olisi alle 71,5 kiloa, joka on tähän mennessä matalin lukema, johon olen elokuun jälkeen päässyt. Tuo lukema taisi näkyä vaa-assa peräti vuorokauden ajan, koska se oli juuri ennen joululomalle lähtöä ja joulumässäilyn aloittamista.

Nyt alankin tässä pikkuhiljaa pakkailemaan. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kuvahaaste ja viikon paino

Uskaltauduin eilisaamuna punnitsemaan itseni ja vaaka näytti 72,3 kg. Onnistuin siis vetämään työharjoitteluviikon aikana naamaani karkkeja puolen lisäkilon edestä, mutta olen oikeastaan silti ihan tyytyväinen, kun lukema on suunnilleen samaa suuruusluokkaa kuin ennen harjoitteluun lähtöä. Olen pari viime päivää juoksennellut tukka putkella ympäri kaupunkia hoitamassa rästissä olevia asioita, jotka pitää olla hoidettuna ennen huhtikuun loppua. Lähden nimittäin ylihuomenna Tukholmaan sukuloimaan viikonlopuksi ja ehdin sieltä palattuani käydä vain kääntymässä kotona ennen tiistaita, jolloin suuntaan reiluksi viikoksi Kanarialle lomailemaan. Tajusin tänään, että tulen viettämään huhtikuusta enää 4 päivää kotosalla. Se on huolestuttavaa sikäli, että painoa pitäisi saada putoamaan useampi kilo ennen toukokuuta. Eipä tässä siis auta muu kuin raahata lenkkitossut mukaan Kanarialle ja yrittää ihan oikeasti katsoa siellä ollessa, mitä suuhunsa laittaa. Ruotsissa liikunta rajoittunee varmastikin ihan vain shoppailuun, enkä usko myöskään pystyväni kieltäytymään sukulaisten tarjoilemista ruuista. Pitääkin vielä huomenna ennen lähtöä päivittää paino tänne, niin tulee edes vähän paineita pysyä erossa pahimmista herkuista :D

Sain Mannalta seuraavanlaisen kuvahaasteen:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Avaa neljäs kuva kansiossa ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.


Kohdalle sattui kansio, johon tallentelen inspiroivia tyyliin liittyviä kuvia. Kyseessä on Saks In The City-blogista koneelleni nappaama blogin pitäjää Sakinaa esittävä kuva. Kyseinen kuva on päätynyt tyyli-kansiooni siksi, että vaateyhdistelmä on samaan aikaan rento ja tyylikäs ja ihanan tyttömäinen. Voisin hyvin kuvitella pukeutuvani noin vaikkapa kesäistä illanviettoa varten. Sakina on muuten elävä todiste siitä, että lihavampikin ihminen voi olla kaunis ja pukeutua tyylikkäästi. Itse sen sijaan koen lihavuuteni rajoittavan hirveän paljon tyyliäni ja pukedun yleensä todella vaatimattomasti koittaen peitellä läskejäni löysillä vaatteilla, jotka eivät vahingossakaan herätä huomiota. Se on sääli, sillä rakastan muotia ja vaatteita. Toivottavasti laihtuminen tuo minulle vähän rohkeutta leikitellä tyyleillä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Takaisin arkeen

Palasin eilen takaisin kotiin vietettyäni vajaan viikon työharjoittelussa toisella paikkakunnalla ja toistaiseksi en ole uskaltautunut vaa-alle katsomaan, kuinka paljon onnistuin keräämään lisää painoa. Valitettavasti tiedän jo etukäteen, että lihomista on tapahtunut - ja reilusti. Ensimmäiset pari päivää sujuivat vielä kohtuullisen hyvin ja onnistuin välttelemään ylensyömistä. Liikuntaa en kuitenkaan harrastanut koko viikkona lähes lainkaan muutamaa kävelylenkkiä lukuunottamatta, kiitos surkeiden ilmasto-olosuhteiden: kadut olivat loskan peitossa ja yhtä iltaa lukuunottamatta satoi vettä. Vaikka alku sujui ihan hyvin, puolessavälissä viikkoa univelkaa ja stressiä oli kertynyt sen verran, että löysin itseni illalla tv:n ääreltä irtokarkkeja mässäilemästä. Koko loppuviikko kuluikin sitten tällä linjalla. Järkyttävää sikäli, että kotioloissa syön karkkia äärimmäisen harvoin. Etenkin irtokarkkeja olen vältellyt aina, jopa 90-kiloisena, koska niitä tulee syötyä helposti niin paljon, koska haluaa kauhoa pussiin mahdollisimman montaa eri makua.

Oli siis jälleen kerran aivan ihanaa palata kotiin tuttujen rutiineiden pariin. Vielä eilen olo oli melko turvonnut, mutta nyt tilanne alkaa pikkuhiljaa helpottaa, kun olen päässyt taas takaisin terveellisempään ruokailurytmiin ja urheillut varsin ahkerasti. Poissaoloni aikana kevät oli vihdoin saapunut tännekin ja havaitsin hiihtokauden olevan nyt sitten virallisesti ohi, kun ladulla on enemmän sulia kohtia kuin lunta. Outoa sinänsä, eihän siitä kuitenkaan ole kuin reilu viikko, kun kävin viimeksi hiihtämässä. Juoksusta tulee nyt sitten tärkein liikuntamuotoni ja kävinkin eilen ostamassa uuden juoksupaidan ja -takin. Nyt pitäisi vielä hankkia uudet lenkkarit, tein nimittäin eilen kolmen vartin lenkin ja sain jalkoihini kunnon rakot vanhoista hajoamispisteessä olevista kengistäni. Muuten juoksu sujui hyvin ja pitkästä aikaa sulalla asfaltilla juokseminen tuntui mahtavalta. Tästä se kympille treenaus alkaa!

Huomenna pitäisi heti aamusta katsastaa, paljonko paino on noussut. Odotan kauhulla, mutta eiköhän paino laske taas melko nopeasti normaalille tasolle, kun pahin turvotus kaikkoaa.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Huhtikuusta

Viimeistään nyt olisi aika pohdiskella huhtikuun laihdutustavoitteita. Suurimpana tavoitteena on tietenkin normaalipainoon pääsy ja se lienee aivan realistinen tavoite: matkaa tuohon 68 kiloon on jäljellä enää 3,8 kiloa. Toisaalta maaliskuussa paino laski niin hitaasti, että jos sama tahti jatkuu myös huhtikuussa, voi jo kutosella alkaviin lukemiin pääsy olla työn takana. Paino pitäisi nyt saada pysymään tasaisessa laskussa niin, että pudotusta olisi edes kilon verran viikossa, eikä ylöspäin notkahduksia tulisi. Etenkään tuollaista maaliskuussa tullutta "pientä" viiden kilon notkahdusta, jonka karistamiseen kului useampi viikko.

Ongelmana on kuitenkin se, että suurin osa huhtikuusta kuluu jossain aivan muualla kuin kotosalla urheillen ja terveellisesti syöden. Lähden tänään viikoksi toiselle paikkakunnalle työharjoitteluun, enkä pääse punnitsemaan itseäni ennen viikonloppua. Maanantain punnituspäiväkin jää nyt siis välistä. Pelottaa vähän, miten selviän ensi viikosta ja tuleeko hiihtoloman jälkeinen tilanne toistumaan eli kotiin tullessa vaa-an lukema onkin yllättäen hypännyt 5 kiloa ylöspäin. Työharjoittelun takia urheilulle ei jää hirveästi aikaa, enkä edes tiedä millaiset lenkkeilymahdollisuudet paikan päällä on. Terveellisen ruokavalion ylläpitokin on vaikeampaa kuin kotona, koska joudun ruokailemaan päivittäin työpaikan ruokalassa. Univelkaa ja stressiäkin on varmasti luvassa, joten saan kyllä tehdä kaikkeni, etten sorru iltaisin herkuttelemaan sen vastapainoksi.

Myöhemmin huhtikuussa luvassa on vielä viikonlopun yli kestävä kaupunkiloma ja viikon etelänmatka. Olen siis ylipäätään hieman huolissani siitä, miten saan painon pysymään laskussa huhtikuun aikana, mutta pitää vain yrittää elää viikko kerrallaan ja tehdä parhaansa. Olisi mukavaa, jos pääsisin normaalipainon lähelle ennen matkalle lähtöä, mutta bikinit taidan suosiolla jättää kotiin. Pitää toivoa, että pystyn käyttämään niitä sitten kesällä.

Seuraava päivitys siis ensi viikonloppuna, saapa nähdä mitä vaaka silloin näyttää!

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Maaliskuun yhteenveto

Maaliskuu vaihtui eilen huhtikuuksi, mutten harmikseni ehtinyt käydä vaa-alla aamulla lainkaan: nukuin pommiin ja ehdin kiitää juuri ja juuri ajoissa tenttiin. Illalla luvassa oli pienet illanistujaiset, joissa "jouduin" muutaman viinilasillisen lisäksi nautiskelemaan suklaata, patonkia ja juustoja, joten tänä aamuna vaa-alle nousu ei oikein houkutellut. Toisaalta uskoisin, että eilisen kokonaisenergia jäi illan herkuttelusta huolimatta aika reippaasti miinukselle, koska pyöräilin kokonaisuudessan ainakin parin tunnin verran koulu-koti-keskusta-väliä. Maaliskuun viimeisen päivän paino saa nyt siis jäädä huhtikuun ekan päivän lukemaksi, tuskinpa paino hirveästi todellisuudessa siitä on mihinkään suuntaan muuttunut.

Painon kehitys maaliskuun aikana näytti siis seuraavanlaiselta:
1.3. 73,3 kg
7.3. 72,2 kg
15.3. 77,6 kg
21.3. 73,6 kg
28.3. 72,5 kg
1.4. 71,8 kg
Kokonaispudotusta tuli maaliskuun alkuun nähden vain 1,5 kilon verran, mikä ei todellakaan ole kovin huima tulos. Olen silti tyytyväinen: olen urheillut paljon enemmän kuin aiemmin, kuntoni on parantunut selvästi ja lihastakin on varmasti tullut jonkin verran lisää. Ja tietysti kun vertaa nykyistä painoa kuukauden pahimpaan vaakalukemaan, hiihtoloman jälkeisen hiilaripöhön 77,6 kiloon, siitä on tultu alas 5,8 kiloa ;) Toki kutosella alkaviin lukemiin olisi ollut mukava päästä jo maaliskuun aikana, mutta tälläkin laihtumistahdilla pääsen varmasti ainakin lähelle sitä huhtikuun aikana.

Suurin saavutus maaliskuun aikana on ehkä kuitenkin ollut se, että olen oppinut viime aikoina arvostamaan ruokaa ihan eri tavalla kuin ennen: ennen aina syödessä piti olla telkkari tai tietokone auki ja tehdä jotain samaan aikaan sen sijaan, että olisi keskittynyt pelkästään ruokailemaan. Söin myös paljon valmisruokia ja esimerkiksi raejuustoa suoraan purkista, eikä ruoan ulkonäöllä tai esillelaitolla ollut juurikaan väliä: omistin vain muutaman vanhan kotoa tuodun lautasen ja kupin. Maaliskuun aikana olen kuitenkin innostunut kokkailemaan ja nykyisin tykkään etenkin viikonloppuisin kokata jotain ihanaa (mutta silti terveellistä) ruokaa, laittaa sen nätisti esille ja viettää mukavan ruokailuhetken syöden hitaasti ja nautiskellen, pelkästään syömiseen keskittyen. Olen joutunut ostamaan melkoisen määrän uusia astioita, mutta jotenkin vain ruoka maistuu paremmalta, kun sen eteen on nähnyt enemmän vaivaa ja panostaa myös estetiikkaan.

torstai 31. maaliskuuta 2011

Eka välitavoite saavutettu

Jee, ensimmäinen välitavoite eli alle 72 kiloa on viimeinkin saavutettu: tänä aamuna vaaka näytti 71,8 kg. Aika tiukoille kyllä meni, etten olisi päässyt edes tuohon ensimmäiseen tavoitteeseen maaliskuun aikana. Avasin äsken palkkioksi jo aiemmin tilaamani levyjä ja elokuvia sisältävän paketin ja viikonloppuna aion pitää leffaillan. Huomenna alkaa huhtikuu, joten saapa nähdä millaisen lukeman vaaka aamulla näyttää tuonne oikealla olevaan paino-gadgetiin kirjattavaksi. Joudun lukemaan huomiseen tenttiin koko illan, mutta tällä kertaa on pakko koittaa selvitä lukemisesta mässyjen sijaan pelkän light-energiajuoman voimalla jo ihan siitä syystä, että huomisaamun lukeman on parempi olla siedettävä. Aionkin keskittyä lukemiseen vasta illalla ja urheilla ainakin yli 1500 kalorin edestä: kävin jo pyöräilemässä 1,5 tunnin lenkin ja kohta lähden vielä hiihtämään pariksi tunniksi.

Olen tällä hetkellä aivan rakastunut hiihtämiseen: on käsittämättömän mahtavaa hiihtää auringonpaisteessa hieman jääpintaisella ladulla. Harmillista kyllä, tämä on todennäköisesti viimeinen hiihtoviikko tänä talvena, koska latu alkaa olla paikoittain sula. Hiihtokauden loppu tulee jättämään suuren aukon elämääni, koska hiihto on viime aikoina ollut minulle se kaikkein mieluisin urheilulaji, mutta juoksu ottanee sen paikan kympille treenauksen myötä.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Farkut

Farkut ovat vaatekappale, joka tuotti minulle etenkin lihavampana hirveästi ongelmia. Silloin kun painoni oli 90 kilon kieppeillä, omistin tasan yhdet käyttökelpoiset, koska sopivien osto oli ylitsepääsemättömän vaikeaa. Jos halusi ostaa farkut, piti suunnata vaatekauppojen isoille tytöille suunnatuille osastoille ostamaan ärsyttävästi nimettyjen vaatemerkkien (esim. Big is Beautiful, Great Girls: kuka näitä nimiä oikein keksii?!) lähes aina todella huonosti istuvia ja omituisen mallisia farkkuja. Sittemmin hieman painon pudottua olen löytänyt normaalipuolelta muutamat farkut, jotka ovat mahtuneet päälleni, mutta silloinkin ostoperusteena on lähinnä ollut juuri se, yltävätkö housut kiinni. Noiden muutamien farkkujen kanssa olen sitten tähän päivään asti elellyt ja käyttänyt niiden lisäksi kaksia kokoa 40 olevia, laihemmilta ajoiltani säästämiäni housuja.

Laihtumisen myötä olen yksi kerrallaan joutunut luopumaan kaikista entisistä lempifarkkuistani, koska ne ovat yksinkertaisesti käyneet liian suuriksi. Nuo laihemmilta ajoiltani säästämät farkut taas eivät oikein sovi nykyiseen tyyliini: olin teini-ikäinen, kun viimeksi käytin niitä ja tyyli ehtii muuttua melkoisesti viidessä vuodessa. Vaikka olin alunperin ajatellut, että en käy vaateostoksilla ennen kuin vaaka näyttää normaalipainoa, päätin eilen kaikesta huolimatta lähteä ostamaan uudet farkut, koska olin sopinut tälle päivälle työhaastattelun, jota varten tarvitsin jotain hieman siistimpää päällepantavaa. Shoppailukokemus oli toisaalta oikein mukava: kerrankin pystyin ostamaan vaatteita ihan "normaalien ihmisten" puolelta ja sovittelin erilaisia vaatteita innoissani. Samaan aikaan jouduin kuitenkin kohtaamaan sovituskopeissa peilikuvaani kastellessa sen, kuinka lihavassa kunnossa edelleen olen: en edelleenkään pysty käyttämään sellaisia vaatteita kuin haluaisin pömpöttävä mahani takia, vaan vaatevalintani perustuvat vieläkin siihen, että niiden alle saa piilotettua mahan ja reidet. Olin melko pettynyt, koska olin kuvitellut, että pystyisin pukeutumaan jo vähän vapaammin. Mutta eipä auta valittaminen, täytyy vain jatkaa laihduttamista ja suunnata katse tulevaisuuteen: kesään mennessä pystyn varmastikin shoppailemaan ilman, että joudun joka vaatteen kohdalla miettimään, näkyykö mahani siinnä. Mukaan tarttui kaikesta huolimatta uudet farkut (Kokoa 40, jee! Seuraavana tavoitteena onkin sitten jo koko 38!) ja mekko, jonka alle maha peittyy kätevästi. Ja työhaastattelukin meni oikein mukavasti.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Maanantain mukava lukema

Tänään oli jälleen punnituspäivä, jonka johdosta koko aamu kului jälleen ympäri kämppää pyörien ja vaa-alle nousua vältellen. Vaakapelolle oli useampikin pätevä syy: ensinnäkin sorruin yöllä terveellisesti vietetyn päivän päätteeksi syömään ylimääräisen "iltapalan", johon kuului puuroa, hirveä satsi mansikoita ja monta lasillista maitoa. Toisekseen jo se, etten ole käynyt viikkoon vaa-alla on aina pelottavaa, koska ei osaa yhtään ennakoida, millaista painolukemaa odottaa. Koska torstai ja perjantai kului aivan järkyttävän mässäilyn merkeissä ja jäätelöä suuhun lappoen, en erittäin hyvin vietetystä viikonlopusta huolimatta odottanut kovin miellyttävää lukemaa. Yllätys oli kuitenkin positiivinen, koska laskua viime viikkoon oli tullut yli kilon verran: 72,5 kg. Eihän tuo tietenkään mikään huikea saavutus ole, mutta olen silti todella tyytyväinen, kun paino alkaa taas lähestyä 72 kilon rajaa, jonka jälkeen saan vihdoin avata rajan alittamisesta palkkioksi tilaamani pari hyvää leffaa ja levyä sisältävät paketit.

Motivaatiota siis tuli kerralla melkoinen määrä, kun yksi välitavoite alkaa lähestyä! Kuukauden loppuunkin on enää 4 päivää, joten seuraavien päivien aikana täytyy todellakin antaa kaikkensa, että saa painon putoamaan tasaisesti. Tulenkin varmasi tällä viikolla käymään vaa-alla joka aamu jo ihan siitä syystä, että näen, milloin se 72 kiloa alittuu. Nyt suuntaankin siis hiihtolenkille, mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kymppipohdintoja

Viikonloppu on mennyt ihan kivasti niin syömisen kuin urheilun osalta: olen hiihtänyt molempina päivinä 20 kilometriä, käynyt pari kertaa kävelylenkillä ja syönyt päivittäin parin aiemman päivän mässäilyt kompensoidakseni alle 1000 kaloria. Fiilis on muutenkin hyvä, kun asfaltti alkaa olla jo lähes kokonaan sula ja kesäaikaan siirtymisen myötä iltaisin ulkoilu on muuttunut mukavammaksi.

Tajusin tänään, että Naisten kymppiin on enää alle 2 kuukauttaa aikaa, joten viimeistään nyt pitäisi aloittaa täysipainoinen treenailu. Viime aikoina on kuitenkin tullut juostua suhteellisen harvakseltaan ja koska haluan hyödyntää viimeiset hiihtoviikot, en pysty keskittymään juoksuun vielä ensi viikollakaan. Kyllähän hiihtokin tietysti vahvistaa jalkalihaksia ja parantaa kuntoa, mutta silti myös itse sitä juoksua pitäisi yrittää harrastaa välillä. Asfaltin sulamisen myötä lenkkeilijöitä tuntuu tulevan kadulla vastaan jatkuvasti ja poden hieman huonoa omatuntoa heitä katsellessani. Noiden parinkympin hiihtolenkkien päälle tuntuu kuitenkin liian rankalta lähteä enää juoksemaan, joten olen tyytynyt pelkkään kävelyyn. Havaitsin myös, että vanhat lenkkarini alkavat olla hajoamispisteessä, joten  uusien osto on edessä heti kun aloitan treenaamaan vähänkään enemmän. Otan siitäkin hirveästi stressiä, koska en ole koskaan ostanut ihan oikeita juoksulenkkareita, vaan tälläkin hetkellä käytössä olevat ovat vuosia sitten hankkimani kävelyyn tarkoitetut lenkkarit.

Ongelmia aiheuttaa myös se, että minun pitäisi samaan aikaan treenata juoksua ja laihduttaa. Laihdutus nimittäin tarkoittaa sitä, että joudun koko ajan pitämään pienen energiavajeen syömisissäni, enkä siksi voi syödä niin täysipainoisesti kuin ehkä muuten treenatessa pitäisi. Toisaalta joudun harrastamaan juoksun lisäksi päivittäin muutakin urheilua, että laihtuisin vähän nopeammin. Olen huomannut, että juokseminen tuntuu paljon helpommalta silloin, kun on esimerkiksi tenttiin luvun takia ollut pari päivää kokonaan urheilematta ja syönyt reilusti. Toki voisin hidastaa laihdutustahtia, mutta haluaisin painaa kymppiin mennessä alle 65 kiloa jo siitä syystä, että matalampi paino itsessään helpottaa juoksua. Pitää siis yrittää tässä kevään mittaa kehitellä jokin järkevä tapa yhdistää laihdutus ja juoksutreeni. Ainakin protetiinipirtelö voisi olla hyvä lisä päivittäiseen ruokailuuni: olen muutaman kerran treenin jälkeen nauttinut sellaisen ja maku on mitä erinomaisin.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Ben & Jerry's-rappio

Kulunut viikko on ehdottomasti ollut yksi tähänastisen opiskeluaikani rankimmista: olen joutunut heräämään joka aamu kasiksi kouluun pakollisiin ryhmäopetuksiin, roikkunut yliopistolla iltapäivään asti tekemässä kouluprojektia ja kotiin selvittyäni lukenut reilusti yli puoleenyöhön perjantain tenttiin. Urheilu on kaiken tämän keskellä jäänyt hyötyliikuntaa lukuunottamatta olemattomaksi ja ruoankin kanssa on ollut vähän niin ja näin: keskiviikkoon asti onnistuin vielä pitämään jonkinlaisen kohtuuden syömisissäni, mutta torstaina univelkaa oli kasaantunut jo sen verran, etten yksinkertaisesti enää keksinyt muuta tapaa motivoida itseäni lukemaan kuin Ben & Jerry's-purkki. Ben & Jerry'sin syöminen suoraan purkista on jostain syystä aina symboloinut minulle totaalista rappiota, enkä edes lihavimmillani harrastanut sitä kovin usein, vaan lähinnä silloin kun oikein masensi ja elämä tuntui potkivan päähän. Nyt kuitenkin stressin  ja erityisesti univelan ansiosta olo oli sen verran kamala, että annoin itselleni luvan mennä rappiolle ja kunnolla. Perjantaina kouluprojektia viimeistellessäni kului vielä yksi purkki. Aivan järkyttävää näin jälkeenpäin ajatellen, mutta ainakin kouluhommat tuli hoidettua.

Nyt tentti on siis takana ja kouluprojekti palautettu. Vaikka ensi viikolla onkin vielä yksi tentti, koulua on vain parina päivänä, joten siihen lukeminen ei varmastikaan tule olemaan kovin stressaavaa. Tuntuu kuin olisin viettänyt tätä rappioelämää parin päivän sijasta miljoona vuotta, joten on ihanaa palata taas elämään terveellisesti. Pari viime päivää ovat olleet kullanarvoinen muistutus siitä, millaista elämäni aiemmin oli: kaupassa tuli käytyä päivän aikana usein jopa 2 kertaa hankkimassa lisää mässäiltävää, koko ajan oli turvonnut ja ruma olo, eikä ruokaa edes oikein osannut arvostaa, kun söi käytönnössä koko ajan. Nyt suunnitelmissa on siis palata arkeen: kohta lähden hiihtämään pariksi tunniksi ja illalla voisi vielä käydä kävelyllä. Juoksuakaan ei ole tullut harrastettua yli viikkoon, joten huomenna olisi suunnitelmissa käydä pitkästä aikaa lenkillä. Maanantaina luvassa on jälleen punnituspäivä ja pitää vain toivoa, että pystyn kompensoimaan viikonlopun urheiluilla edes vähän parin viime päivän mässäilyä, ettei lukema tule olemaan aivan järkyttävä.

Koska paino ei viime kuukausina ole tippunut suunnitelemallani tavalla ja joudun näillä näkymin olemaan työttömänä kesäkuun, tein ison päätöksen koskien laihdutusprojektiani: päätin siirtää tavoitepäivää kuukaudella eteenpäin. Kun aiemmin olin kaavaillut pääseväni 30 kilon pudotukseen kesäkuun alkuun mennessä, olen viimeistään nyt herännyt sen mahdottomuuteen. Uutena tavoitteenani on painaa 58 kiloa heinäkuun 1. päivään mennessä. Se, että toiminnallani on selkä tavoite, on aina ollut minulle tärkeää ja erityisesti laihdutuksessa sen merkitys korostuu. Motivaation ylläpitoa helpottaa selvästi tietty viikottainen/kuukausittainen pudotustavoite, johon tähtää. Nyt olen siis taas samassa tilanteessa kuin aloittaessani blogin: 15 kiloa pudotettavaa, aikaa 3 kuukautta. Suurin haaste tällä hetkellä on saada paino taas tasaiseen laskuun ja alittaa vihdoin se maaginen 72 kiloa, jonka alla en sitten joulukuun ole onnistunut edes käväisemään.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Motivaation keräystä

Olen ollut laihdutusmotivaation kanssa viime päivinä äärimmäisen pahoissa ongelmissa, koska en ole uskaltanut käydä parina viimeisimpänä aamuna vaa-alla. Tämä siksi, että tunnen itseni sen verran turvonneeksi sekä menkkojen että koulukiireiden aiheuttaman urheilun laiminlyönnin takia, että painolukema varmasti vain masentaisi minua entisestään. Maanantaina urheilin ja söin päivän melko terveellisesti, mutta illalla sorruin syömään litran - ihan oikeasti, LITRAN - jäätelöä. Vaikka kyseessä olikin perusjäätelöä vähäkalorisempi kasvirasvajäätelö, ei se juuri lohduta, koska litrassa oli joka tapauksessa 800 kaloria. Syytän kaikesta menkkoja. Syytän niitä myös siitä, että en eilen harrastanut kouluun pyöräilyn lisäksi mitään urheilua ja söin silti ainakin 2000 kaloria.

Viimeistään nyt olisi siis todellakin jonkinlaisen ryhtiliikkeen aika. Maaliskuuta on jäljellä enää reilu viikko ja olisi äärimmäisen masentavaa, jos huomaisin huhtikuun ensimmäisenä päivänä painavani enemmän kuin tämän kuun alussa. Etenkin, kun joudun kirjaamaan painolukemani tuonne oikealla olevaan paino-sarakkeeseen. On myös todella noloa, etten ole maaliskuun aikana onnistunut saavuttamaan yhtä ainutta välitavoitettani: en edes tuota 72 kilon alitusta! Nolointa on se, että olen aikoja sitten tilannut sen alittamisesta palkkioksi aikomani leffat ja levyt, jotka nyt odottavat hyllyn päällä paketissa sitä päivää, että saan vihdoin avata ne.

Ryhtiliikkeen tekoa rajoittaa jälleen kerran se kaikkein suurin laihdutustani haittaava tekijä eli koulu. Perjantain tentti lähestyy uhkaavasti ja erääseen toiseen kouluprojektiinkin pitäisi tänään syventyä useammaksi tunniksi, joten urheilu jäänee tänäänkin melko vähille. Elättelen toiveita, että ehtisin illalla edes puolen tunnin juoksulenkille, mutta saapa nähdä kuinka paljon kouluhommiin uppoaa aikaa. Ainut lohtu tämän kaiken keskellä on se, että koulukiireet helpottavat taas perjantain jälkeen ja voin vaihteeksi keskittyä  enemmän laihdutukseen.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Maanantain lukema

Kuten ennakoin, menkkojen ansiosta vaa-an lukema ei ole viime päivinä laskenut kovasta yrityksestä huolimatta, vaan on päinvastoin kääntynyt pieneen nousuun. Tänä aamuna vaaka näytti 73,6 kg eli olen tällä hetkellä (taas kerran) tasan tarkkaan puolivälissä 30 kilon pudotustavoitettani. Äääh. Vaikka tiedän painon kääntyvän laskuun taas parin päivän päästä, kun pahin menkkaturvotus laskee, laihdutusmotivaatio on tällä hetkellä melko heikoilla kantimilla, koska vaikka miten urheilisi ja söisi terveellisesti, vaa-an lukema vain nousee. Asiaa ei paranna sekään, että loppuviiikosta on luvassa vaihteeksi tentti, johon lukemiseen joudun käyttämään lähipäivinä suurimman osan ajastani.

Alan olla pikkuhiljaa aivan käsittämättömän kyllästynyt jojoilemaan täällä 72-77 kilon välillä. Maaliskuu alkaa olla kohta lopuillaan ja kesäaikakin alkaa alle viikon päästä, enkä ole siitä huolimatta onnistunut vielä kertaakaan saamaan näkyviin kutosella alkavaa lukemaa. Mihin ihmeeseen olen viime kuukaudet käyttänyt? Tuntuu, että olen pyörinyt lihomis-laihtumiskierteessä ja joutunut laihduttamaan yhä uudestaan ja uudestaan samoja kiloja, jotka olen jo kerran muka päihittänyt. Pitää vain toivoa, että kevään myötä paino kääntyisi taas tasaiseen laskuun, kun luennot loppuvat ja pystyn keskittymään enemmän painonpudotukseen.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

"Olet laihtunut!" Osa 2

Sain tänään jo toisen kerran tämän laihdutusprojektin aikana kuulla laihtuneeni. Olin sopinut viikonlopun kunniaksi tapaavani pari kaveria brunssin merkeissä. Osittain siitä syystä, että pyykkipäivä on vasta huomenna, eikä mitään muuta tilanteeseen sopivaa asua ollut puhtaana, päädyin vetäisemään päälleni vuosia sitten viimeksi pitämäni mustan, varsin kapealinjaisen mekon sekä sen seuraksi taannoin heräostoksena hankkimani kymmenen sentin korot. Yleensä en käytä korkeita korkoja, koska a) olen lihava ja b) korot jalassa olen sekä pitkä että lihava eli iso joka suuntaan. Katsellessani itseäni peilistä minuun iski hirveä ahdistus: jalkani näyttivät korkeakorkoisten kenkien ansiosta todella pitkiltä ja mekon leikkaus teki minusta noin kaksi kertaa laihemman näköisen kuin mitä oikeasti olen. Mietin hetken aikaa vaihtavani asua, mutta tajusin olevani jo valmiiksi myöhässä. Lähdin siis kiitämään pyörälläni kohti kahvilaa, jossa olimme sopineet tapaavamme ja saapuessani perillä kaverini istuivat jo valmiiksi pöydässä. Jätin takkini naulakkoon ja kävellessäni kohti pöytää tunsin, kuinka kaverini tuijottavat minua. Olin kiusallisen tietoinen siitä, mitä kohta tulen taas kuulemaan. Eipä aikakaan, kun yksi kavereistani kysyi olenko laihtunut. Tilanne oli vielä kiusallisempi kuin viimeksi, koska tiesin, että kyseinen asukokonaisuus hoikistaisi olemusta joka tapauksessa. "En usko, nämä korot vaan saavat näyttämään laihemmalta. Pitääkin alkaa käyttämään aina kymmenen sentin korkoja!" vastasin vääntäen koko homman vitsiksi. Se toimi sikäli, että keskustelun aihe vaihtui kenkiin.

Jouduttuani jo kahdesti "Olet laihtunut!"-hyökkäyksen kohteeksi olen alkanut jopa pelkäämään, mitä tuleva kevät tuo tullessaan. Jos jo tässä vaiheessa useampi ihminen on kokenut tarpeelliseksi huomauttaa minulle painoni putoamisesta, miten paljon saan kuulla noita kommentteja siinnä vaiheessa, kun paino alkaa liikkumaan lähellä 60 kiloa? Minusta on äärimmäisen kiusallista, kun joku kommentoi painoani, oli kyse sitten laihtumisesta tai lihomisesta. Tosin tietenkään silloin, kun kyse on lihomisesta, ei siitä mainitsemista pidetä korrektina, mutta kun ihminen on laihtunut, tuntuu sen kommentoiminen olevan ihmisten mielestä vain kohteliaisuus. Omasta mielestäni toisen ihmisen ulkonäön arviointi tai arvostelu on aina jotenkin törkeää ja pyrin välttämään sitä.

Laihtumiskommenttien lisäksi jouduin tänään taistelemaan myös itsehillintäni kanssa. Brunssista selvisin vielä oikein hyvin ja huolimatta runsaasta ruokatarjoilusta pysyttelin melko lailla kohtuudessa. Brunssin jälkeen shoppailimme pitkän tovin ja kävimme kahvilla, jossa itsehillintäni petti ensimmäisen kerran, kun en pystynyt vastustamaan jättikokoisen korvapuustin houkutusta. Ilta päättyi illanistujaisiin, joissa suuhuni eksyi erilaisia juustoja, pari drinkkiä ja päälle vielä suuri määrä suklaata. Kun tähän päälle lisää sen tosiseikan, että koko päivän liikunta rajoittui päivän aikana saatuun hyötyliikuntaan, oli fiilis melko huono pyöräillessäni kotiin kaupungilta. Pyöräreittini kulkee erilaisia pikaruokapaikkoja täynnä olevan kadun läpi ja kävin koko matkan pääni sisällä hirvittävää taistelua siitä, nappaanko matkan varrelta mukaani kiinalaista tai pitsan kotiin viemisiksi.

Perustelin itselleni, että koska päivä oli jo muutenkin mennyt niin epäterveellisissä merkeissä ja huominen vaakalukema tulee joka tapauksessa olemaan tämän aamuista korkeampi, on ihan sama antaa koko homman mennä kerralla pieleen. Ja kun menkatkin alkavat kohta, paino ei tule kuitenkaan laskemaan moneen päivään. Samaan aikaan järjen ääni päässäni sanoi, että juuri tuollainen ajattelu minusta on alunperin lihavan tehnytkin. Ja koska olen jo ylittänyt päivän energiantarpeeni, tulee kaikki mitä vielä syön muuttumaan senteiksi vyötärölleni ja lisäkiloiksi painooni. Mitä järkeä olisi lähteä tuhoamaan sitä kovalla työllä aikaansaamaani painonlaskua, jonka olen tällä viikolla onnistunut saavuttamaan? Tehdä turhiksi kaikki ne tunnit, jotka olen hiihtoladulla ja juoksulenkillä tälläkin viikolla kuluttanut? Jokaisen pitsapaikan ohi ajaessani tuo ääni vain vahvistui ja kun lopulta saavuin kotiovellani, oli minulla melkoinen voittajafiilis. Tapaus osoitti, että alan ilmeisesti pikkuhiljaa pääsemään eroon niistä ajatusmalleista, joiden takia olen läski. Sehän onkin edellytyksenä sille, että pystyn paitsi karistamaan vartalooni kertyneet liikakilot myös pitämään ne poissa koko loppuelämäni ajan.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Yksi lihavuuden aiheuttama rajoitus vähemmän

Kaveripiiriini kuuluu todella paljon urheilullisia ihmisiä ja aika ajoin kaverit ovat pyydelleet minuakin mukaansa liikkumaan, milloin uimaan, milloin pelaamaan sählyä tai vaellukselle. Koko alkuvuoden isompi kaveriporukka on suunnitellut yhteistä hiihtoretkeä ja minutkin pyydettiin tietysti mukaan. Aiemmin olen aina kieltäytynyt kaikista tarjouksista hyvän tekosyyn nojalla yksinkertaisesti siitä syystä, että olen ajatellut kaverieni vain ärsyyntyvän, kun kaltaiseni huonokuntoinen läski hidastaa heidän tahtiaan. Samaan aikaan olen kuitenkin haaveillut, että voisin lähteä mukaan katselteluani kuvia kaverien yhteisiltä hiihto- ja vaellusreissuilta. Minulla on myös erittäin hyviä muistoja viiden vuoden takaa, jolloin olin suurin piirtein normaalipainonen ja muutenkin paremmassa kunnossa, ja kävimme kavereiden kanssa pelaamassa tennistä joka viikonloppu. Porukalla urheillessa tulee liikuttua aivan huomaamatta ja saa hengata samalla mukavien ihmisten kanssa.

Harkitsin pitkään lähdenkö mukaan hiihtoretkelle. Toisaalta pelkäsin, että jään jälkeen kavereistani ja he joutuvat odottelemaan minua jatkuvasti, enkä edes ollut varma jaksanko hiihtää suunnitellun yli 20 kilometrin matkan. Samaan aikaan retki kuulosti kuitenkin sen verran houkuttelevalta, että lopulta päätin uskaltautua mukaan, olenhan kuitenkin harrastanut hiihtoa koko talven varsin ahkerasti ja myös parinkympin lenkkejä on tullut tehtyä silloin tällöin. Tänään kaikki ottivat siis vapaapäivän ja lähdimme matkaan heti aamulla. Sää oli mitä hienoin ja pysyin hyvin muiden vauhdissa mukana, välillä olisin jopa halunnut edetä vähän kovempaa vauhtia. Hiihdimme retkeilymajalle, jossa teimme nuotion ja paistoimme makkaraa kuumaa kaakaota hörppien. Istuskellessani nuotion äärellä auringonpaisteessa tajusin, miten paljon se elokuinen päivä, jolloin päätin aloittaa projektini, on minulle jo tähän mennessä antanut. Vielä vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan lähteväni mukaan tuollaiselle retkelle, vaan olisin vain tyytynyt kuuntelemaan kateellisena kaverien kertomuksia. Vaikka en siis ikinä edes pääsisi normaalipainoon, on jo tähän mennessä saavuttamani painonpudotus ja kunnon parantuminen itselleni jotain todella suurta, koska ylipainoni ei enää rajoita elämääni samalla tavalla kuin se ennen teki.

Painon lasku on jatkunut mukavasti, tänä aamuna vaaka näytti 73.2 kg eli kohta aletaan olla jo olla samalla tasolla kuin ennen hiihtolomaa. Tosin lievää painonnousua voi olla luvassa lähipäivinä, koska menkkojen pitäisi alkaa kohta ja painoni tahtoo nousta niiden aikaan jopa pari kiloa. On kyllä todella turhauttavaa laihduttaa uudestaan ja uudestaan samoja kiloja: olen jojoillut välillä 72-77 kg jo yli 3 kuukautta, joten olisi pirtistävää päästä vihdoin 71 kilon tienoille. Parhaimmillaan olen päässyt joulukuun alussa 71,5 kiloon, joten sen alitus tulee olemaan hieno hetki. Sitten alankin olla täysin tuntemattomalla alueella, koska viimeksi olen painanut alle tuon lukeman viisi vuotta sitten, enkä oikein edes muista, minkälaista painonpudotus on noin lähellä normaalipainoa. Varmasti hitaampaa, se on varmaa, mutta odotan silti innolla uutta haastetta!

torstai 17. maaliskuuta 2011

Parempi päivä

Tiistaisen katastrofaalisen vaakalukeman jälkeen asiat ovat lähteneet menemään parempaan suuntaan: tänä aamuna vaaka näytti jo 74,1 kg eli tuo painonnousu taitaa sitten loppujen lopuksi ollakin suurimmaksi osaksi nestettä. Uskallan toivoa, että ensi viikon punnistuspäivään mennessä lukema olisi laskenut jo lomaa edeltävälle tasolle. Jotain hyvääkin viime viikosta ankarine urheiluineen seurasi, kuntoni tuntuu nimittäin parantuneen melkoisesti. Ehkäpä myös auringonpaisteella on jotain tekemistä asian kanssa, mutta liikunta on tuntunut viime päivinä paljon mukavammalta ja helpommalta aiempaan verrattuna. Tiistaina juoksin suhteellisen vauhdikkaan kolmen vartin lenkin ja eilen kävin hiihtämässä vajaat 20 kilometriä ja kumpikin lenkki irtosi varsin vaivattomasti.

Viime kirjoituksessa kerroin painajaismaisen vaakalukeman nähtyäni miettineeni hetken aikaa jäätelöpurkin ostoon lähtemistä ja koko laihdutusprojektin luovutusta. Olen jälkeenpäin pohdiskellut, olinko todella valmis lopettamaan koko homman. On totta, että suunnittelin jäätelöllä mässäilyä ja sillä tavalla lohduttautumista, sen verran järkyttynyt olin tuosta lukemasta, mutta loppujen lopuksi en usko, että totaalinen luovuttaminen olisi tullut kysymykseen. Mässäiltyäni korkeintaan pari päivää ja epäonnistumisen tuomista huonoista fiiliksistä päästyäni olisin todennäköisesti vain laatinut uuden laihdutusaikataulun ja jatkanut. Ja niinhän itse asiassa teinkin, miinus mässäily. Lähdin juoksemaan, juoksin ehkä tämän vuoden hienoimman lenkin ja kotiin tultuani laskeskelin, että tavoite on vielä täysin mahdollista saavuttaa kesään mennessä: jos ei aivan kesäkuun alkuun, niin ainakin kesäkuun puoleen väliin mennessä. Tällä kertaa siis käänsin epäonnistumisen voitokseni ja ammensin siitä vain entistä enemmän taistelutahtoa.

On oikeastaan aika mielenkiintoinen kysymys, miksi koen laihduttamisen nykyään niin keskeisenä osana elämääni, enkä voisi tosiasiassa kuvitellakaan lopettavani sitä ennen tavoitteeseeni pääsyä. Mikä saa minut tällä kertaa jatkamaan laihdutusta yhä uudelleen ja uudelleen pettymysten jälkeen, vaikka kymmenet aiemmat laihdutuskuurini ovat päättyneet luovuttamiseen heti alkuunsa, kun takapakkia on tullut vähääkään? Ehkä se johtuu siitä, että olen saanut painoa putoamaan jo tähän mennessä sen verran monta kiloa, että koen laihtumisen olevan mahdollista. Toisaalta tähän mennessä pudotetut kilot tuovat paineita jatkaa, onhan niiden eteen saanut tehdä todella paljon duunia. Yksi tekijä laihdutuksen jatkamisen helpottumisessa on myös se, että kun on elänyt terveellisesti jo lähes 8 kuukautta, on tottunut tähän elämäntapaan, eikä enää haikaile vanhan mässäilyn täyttämän elämänsä perään. Kun on elänyt terveellisemmin, on myös huomannut sen edut verrattuna vanhaan elämäntapaan: jaksaminen esimerkiksi koulussa on parantunut selvästi ja laihdutuksesta sekä erityisesti juoksusta saa onnistumisen kokemuksia, jollaisia ei ennen ole saanut mistään. Minulla on myös nyt paljon selkeämpi ja realistisempi tavoite kuin koskaan ennen ja ajatus sen saavuttamisesta ajaa eteenpäin huomattavasti tehokkaammin kuin "-20 kiloa kuukaudessa"-tyyppiset jo heti alkuunsa epäonnistumaan tuomitut tavoitteet.

Laihdutusprojekti siis jatkuu ja ensi viikolla, kun selviää paljonko hiihtoloma on ihan oikeasti painoon vaikuttanut, olisi tarkoituksena laatia hieman tarkempaa aikataulua kevään varalle. Tällä viikolla laihdutusrintamalla ovat puhaltaneet uudet tuulet. Olen alkanut urheilla entistä enemmän päiväsaikaan ja valoisalla. Ennen tykkäsin liikkua nimenomaan iltaisin: minua hävetti harrastaa liikuntaa julkisilla paikoilla ihmisten silmien alla, joten odotin, että pahin ruuhka-aika on ohi ja hämärä laskeutunut. Nykyisin nautin paljon enemmän auringonpaisteessa liikkumisesta, eivätkä ihmisten katseetkaan häiritse ollenkaan. Varmaan osasyynä tähän on se, että olen nykyään paljon urheilullisemmassa kunnossa kuin ennen. Olen päättänyt nyt Naisten kympin lähestyessä panostaa enemmän juoksuun: aion pitää tiukasti kiinni siitä, että juoksen viikossa vähintään 3 kertaa ja yksi lenkeistä on vähän pidempi, ainakin sen kolme varttia. Huhtikuussa alan pidentämään lenkkejä pikkuhiljaa niin, että kerran viikossa tulisi juostua tunnin lenkki. Toistaiseksi sellaiset lenkit olisivat kuitenkin liian rankkoja, koska haluan myös hiihtää ainakin pari kertaa viikossa ja viimeiset hiihtoviikot alkavat olla jo käsillä.

Latasin puhelimeeni eilen Sports Trackerin (http://www.sports-tracker.com/) kaverini suosittelemana ja toistaiseksi olen ollut erittäin tyytyväinen. On ollut mukavaa, kun pystyy mittamaan tarkasti liikuntamatkojaan, nopeuttaan ja laskea kalorinkulutuksen, eikä tarvitse enää turvautua vain epämääräisiin likiarvoihin. Tosin pyörämatkojen kalorinkulutuksen sovellus tuntuu laskevan hieman yläkanttiin: tänään se väitti, että kulutin kouluun pyöräilemällä yli 500 kaloria, vaikka matkaa on vain reilut 5 kilometriä suuntaansa ja olen aiemmin arvioinut kulutuksen olevan korkeintaan 350 kaloria. Kävelylenkin pituuden arvioimiseen Sports Tracker on kuitenkin mitä mainioin ja tänään aion ottaa puhelimen mukaan myös juoksulenkille, koska olen jo pitkään miettinyt tavallisen juoksulenkkini pituutta. Juoksua on kuitenkin ohjelmassa vasta illemmalla, nyt suuntaan kävelemään pariksi tunniksi!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Katastrofi!

Kotiuduin eilen hiihtolomalta ja on kyllä ollut äärimmäisen mukavaa palailla pikkuhiljaa normaaliin arkeen. Mukavuus loppui tosin tänä aamuna, kun nousin vaa-alle. Loppuosa lomastani kului sen verran epäterveellisissä merkeissä ruokailun suhteen, että en uskaltanut käydä enää edes vaa-alla keskiviikon jälkeen. Jälkeenpäin ajateltuna se olisi ollut erittäin fiksua sikäli, että olisin ehkä saanut hieman motivaatiota hillitä syömisiäni. Toisaalta sekään ei välttämättä olisi auttanut, päätinhän joka aamu, että tänään koitan vähän rajoittaa, mutta iltaan mennessä oli jälleen kerran mättänyt suuhuni lähemmäs 3000 kaloria.

Aamulla nousin siis vaa-alle ja vaikka tiesin, että painoni on noussut loman aikana, suuni loksahti auki nähdessäni vaa-an näyttämän lukeman. Osasin odottaa viime viikkoaista korkempaa painoa jo ihan nesteen kertymisen takia, koska syön yleensä todella vähän hiilihydraatteja ja suolaisia ruokia ja kuluneen viikon aikana en ole juuri mitään muuta syönytkään. Toisaalta tiesin, että kun urheilee poikkeuksellisen paljon, saattaa paino aluksi kääntyä nousuun. Silti lukema oli jotain aivan järkyttävää ja hetken aikaa olin valmis marssimaan lähimpään kauppaan ostamaan Ben&Jerry's-purkin ja lopettamaan koko projektin tähän. Vaihtamaan blogin nimeksi ikuisesti lihava. Vaaka näytti 77.6 kg. Ihan oikeasti. Viikko sitten se näytti 72.2 kg ja alkuperäisenä tarkoituksenani oli saada se viime viikon aikana kutosella alkaviin lukemiin. Mutta sen sijaan pahin painajaiseni toteutui ja 75 kg ylittyi. Yli 5 kiloa lisää painoa viikossa. VIIKOSSA! Enkä edes ollut mitenkään totaalisen rappiolla: hiihdin lähes joka päivä 15-20 kilometriä ja sauvakävelin tai lumikenkäilin vielä siihen päälle 1-2 tuntia päivittäin, enkä syönyt koko viikon aikana karkkia, jäätelöä tai sipsejä kertaakaan lukuunottamatta elokuvissa nauttimani pähkinät ja kuivatut hedelmät.

Juuri nyt fiilikset ovat siis lievästi sanottuna paskat. Tottakai osa tuosta painonnoususta on nestettä ja todennäköisesti parin päivän päästä paino lienee ainakin alle 75 kiloa. Siltikin masentaa. Mietityttää, miten hitossa onnistun pääsemään tavoitteeseeni kesään mennessä. Tavoitteenani oli päästä maaliskuun aikana kutosella alkaviin lukemiin ja juuri nyt en tiedä yhtään, onko se edes mahdollista. Mitä jos olisinkin jäänyt kotiin, enkä lähtenyt hiihtoloman viettoon kaverini luo? Alkaisiko painoni nyt kutosella? Miksi ihmeessä en osannut lopettaa syömistä ajoissa?! Olen niin käsittämättömän pettynyt itseeni, etten edes pysty kuvailemaan sitä mitenkään ymmärrettävästi. ÄÄÄÄÄH!!!!111

Ei kai tässä muu auta kuin yrittää palata takaisin normaaliin ruokavalioon ja urheilurytmiin ja katsella miten paino lähtee laskuun parin seuraavan päivän aikana. Sittenpähän näen, paljonko painoa ihan oikeasti on tullut lisää ja paljonko tuosta katastrofaalisesta painonnoususta on vain nestettä. Osa tästä on kuitenkin varmasti ihan oikeaa lihomista, farkkuni nimittäin kiristivät siihen malliin aamulla ja mahani koko tuntuu kaksinkertaistuneen verrattuna siihen, mitä se oli viikko sitten. Seuraavien päivien aikana aion pysyä tiukasti alle 800 kalorin ruokavaliossa ja urheilla päivittäin ainakin reilun 1000 kalorin verran. Nyt siis juoksulenkille.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Ruoka, ruoka ja ruoka

Ääääh, perjantai meni ihan samoissa merkeissä kuin pari edeltävääkin päivää eli olen viettänyt suurimman osan ajastani ruokaa suuhuni lappoen. Vaikka kulutin jälleen kerran urheiluun parin tunnin lumikenkäilyn muodossa yli 1000 kaloria, ei siitä ole hirveästi iloa siinnä vaiheessa, kun on mättänyt suuhunsa ruokaa yli 3000 kalorin edestä. Heti aamulla herätessäni olen syönyt aivan liian ison aamupalan, jota on seurannut aivan liian iso lounas ja tämä linja on jatkunut aina aivan liian isoon iltapalaan asti. Minulla on koko ajan huono olo liiasta syömisestä niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta jostain selittämättömästä syystä en vain osaa lopettaa syömistä, kun ruokaa kerran on tarjolla. Lisäksi sain tänään kuulla, etten ole päässyt haluamaani kesätyöpaikkaan ja purin pettymystä - yllätys, yllätys - ruokaan. Juuri nyt toivon vain, että loma olisi jo ohi ja pääsisin täältä herkkuja notkuvien ruokakaappien keskeltä kotiin oman, tyhjän jääkaappini luo.

Ruoka on ollut aina minulle iso ongelma. Syöminen on paitsi ajankulutustapa, myös tapa lievittää stressiä. En yleensä syö mitenkään hirveän epäterveellistä ruokaa, mutta ruokamäärät, joita pystyn suustani alas vetämään, ovat aivan järkyttäviä. Erityisesti stressaantuneena saan toisinaan myös ahmisiskohtauksia, joiden aikana syön nopeasti suuren määrän ruokaa ja jatkan huonosta olosta huolimatta, kunnes mitään syötävää ei yksinkertaisesti ole enää jäljellä. Olen kuitenkin kehittänyt omat tekniikkani liian syömisen hillitsemiseksi: ostan yleensä korkeintaan parin päivän ruoat kerralla, enkä koskaan pidä kaapeissani mitään ylimääräisiä herkkuja. Tekniikka on toiminut sikäli, että olen oppinut pikkuhiljaa syömään säännöllisin väliajoin ja välttämään suurimmaksi osaksi ahmisikohtaukset. Juon nykyisin myös paljon kuumia juomia, lähinnä teetä ja kahvia, joilla pystyn jonkin verran hillitsemään näläntunnetta. Kultaisen keskitien löytäminen ruoan suhteen on kuitenkin vielä ongelma: nykyisin saatan syödä jopa liian vähän päivän aikana ja turruttaa näläntunteen kahvin juomisella. Kaikesta huolimatta toivon, että minulle muodostuisi vielä jonain päivänä terve suhde ruokaan. Kenties tulevaisuudessa, kun olen päässyt tavoitteeseeni ja voin keskittyä laihdutuksen sijaan painonhallintaan, suhteeni ruokaan tulee normalisoitumaan hieman.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Laihtuminen

Kulunut viikko on mennyt tähän asti hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa sikäli, että olen urheillut aivan mielipuolisen paljon, mutta toisaalta myös syönyt järkyttäviä määriä. Esimerkiksi eilen teimme aamupäivällä pienen lumikenkävaelluksen läheisen vaaran laelle ja illalla kävin vielä hiihtämässä 20 kilometriä. Valitettavasti söin myös epäilemättä yli 2000 kalorin edestä. Kaverini on leiponut täällä ollessani lähes joka päivä toinen toistaan herkullisempia piirakoita ja leivoksia, joita popsiessa olen yleensä viettänyt sen ajan päivästä, jota en ole ollut urheilemassa. Se onkin yksi lomalla olemisen varjopuolia: kun on liikaa vapaa-aikaa, tulee sitä helposti kulutettua syöden. Tänään yritin ryhdistäytyä:  aloitin päiväni parin tunnin sauvakävelyllä ja söin normaalia pienemmän aamiaisen. Valitettavasti terveellinen linja ei jatkunut iltaan asti, kävimme nimittäin elokuvissa, jonne menimme tietenkin karkkikaupan kautta. Koitin mukamas olla terveellinen ja ottaa karkkien sijasta pussiini erilaisia pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, mutta todellisuudessa järkyttävän iso pähkinäpussini sisälsi varmasti kaksinkertaisesti kaloreita kaverini tavallisia karkkeja sisältävään verrattuna. Eikä siinnä vielä kaikki: illan päätteksi menimme syömään kiinalaista. En todellakaan edes halua tietää, paljonko päivän kokonaiskalorimääräksi tuli.

Kaveriltani pari päivää aiemmin saamani laihtumiskommentin jälkeen olen pysähtynyt useammankin kerran peilin eteen peilikuvaani tuijottamaan ja miettimään, onko laihtumisen merkkejä todellakin jo havaittavissa. Jonkinlaista kiinteytymistä on tapahtunut, mutta pääpiirteissään vartaloni on edelleen mielestäni melko lailla samanlainen kuin 15 kiloa painavampana, lihavan ihmisen vartalo. Ruumiinrakenteeni on aina ollut vähän poikamainen ja suurin osa läskeistäni on kerääntynyt  keskivartalolle. Alavartaloni ja rintani sen sijaan ovat aina olleet suhteessa paljon pienemmät kuin kokoisellani ihmisellä yleensä. Harmillista kyllä, suurimmat muutokset ovat havaittavissa nimenomaan rinnoissa, reisissä ja muutenkin alavartalon alueella, kun taas keskivartaloni on edelleen todella tynnyrimäinen. Käsivarret ovat ehkä vähän kiinteämmän näköiset kuin ennen, eivät tosin paljon. On todella masentavaa, että läskini lähtevät näin epätasaisesti, etenkin kun nimenomaan keskivartalo on ollut minulle aina se suurin ongelmakohta, jota olen joutunut piilottelemaan löysien vaatteiden alla.

Kasvoissani painon putoaminen näkyy aika hyvin jo tässä vaiheessa. Katsoin taannoin noin vuosi sitten otettuja valokuvia itsestäni ja naamani näytti niissä todella turvonneelta verrattuna nykyiseen. Poskeni olivat selvästi pyöreämmät, kun taas nykyisin kasvojen luusto on selkeämmin näkyvissä. Havaitsin myös, että jokaisessa kuvassa, jossa en varta vasten poseeraa ja vedä leukaa ylöspäin, minulla on aikamoinen kaksoisleuka. Nykyään se on selvästi pienentynyt, mutta edelleen erityisesti hymyillessä pieni kaksoisleuka on havaittavissa. Minulla tosin on ollut kaksoisleuka jo ala-asteikäisenä ja muistaakseni myös normaalipainoisena jonkinlainen. Jaksan kuitenkin elätellä toiveita, että vitosella alkavissa lukemissa myös leukalinjani terävöityisi hieman.

Olen mietiskellyt muutenkin paljon, miltä tulen näyttämään laihempana. Millaiset kasvonpiirteet kaiken tämän rasvakerroksen alta kuoriutuu? Ja millaisilta vartaloni mittasuhteet tulevat näyttämään laihtumisen jälkeen? Alkaako myös mahan seutu kaventua kohta? Ja jääkö jonnekin roikkuvaa ihoa? Etenkin keskivartaloni on sen verran iso, etten jaksa uskoa, että kaikki iho voi mitenkään vetäytyä. En todellakaan haluaisi joutua turvautumaan ihonkiristysleikkauksiin, joten pitää vain toivoa, että iho vetäytyy vielä näin nuorella iällä edes jonkin verran. Tulevan kevään aikana tulen varmastikin saamaan vastauksen suurimpaan osaan kysymyksistäni, mutta koska aikaa ei ole hirveän paljon, on viikottaisista pudotustavoitteista pidettävä kiinni. Ehkäpä loppuviikon ajan yritän siis olla hieman tarkempi nauttimieni ruokien suhteen!

tiistai 8. maaliskuuta 2011

"Olet laihtunut!"


Viime päivät ovat sujuneet urheilun osalta mukavasti: olen hiihtänyt kumpanakin päivänä 15 kilometriä ja sauvakävellyt useamman tunnin lenkkejä. Tänään viihdyin auringonpaisteen houkuttelemana sauvakävelylenkillä lähes kolme tuntia. Kulutetut kalorit tulevat sikäli tarpeeseen, että ruoan suhteen en ole ollut läheskään yhtä tarkka: kumpanakin päivänä on tullut syötyä ainakin 1600 kalorin edestä.

Jouduin tänään tilanteeseen, johon jokainen useampia kiloja karistanut ennemmin tai myöhemmin joutuu: sain kuulla ensimmäistä kertaa tämän projektin aikana laihtuneeni. Jo syksyllä lenkillä ollessani, kun painoni oli alkanut pikkuhiljaa pudota ja tajusin tämän päivän joskus koittavan, mietiskelin, miten reagoin. Mietin valmiiksi erilaisia vastauksia kuitata laihtumishuomiot, mutta yksikään niistä ei sisältänyt tietoa, että olen nimenomaan tarkoituksella laihduttanut. Sen sijaan ajattelin näytellä yllättynyttä ("Ai laihtunut!? No on tässä kyllä niin kiirettä pitänyt viime aikoina, että muutama kilo on voinut tippuakin...") tai korkeintaan tunnustaa aloittaneeni urheilun ("Niin, olen alkanut treenaamaan kympille, kun kaverit houkuttelivat mukaan"). Jostain käsittämättömästä syystä ajatus siitä, että tunnustaisin jollekin laihduttaneeni ja laihduttavani, tuntui - ja tuntuu edelleen - täysin mahdottomalta. Tälläkään hetkellä kukaan lähipiiristäni ei luultavasti tiedä minun laihduttavan: Toki he ovat ehkä epäsuorasti päätelleet sen siitä, että kulutan nykyään aikaani urheillen ja syön kevyempiä ruokia kuin ennen, mutta eivät hienovaraisuuttaan ole ottaneet asiaa puheeksi. Olen huomannut tiettyjen kavereiden kanssa suorastaan peitteleväni laihdutustani: syön sipsejä ja karkkeja heidän edessään oikein näkyvästi ja kerran jopa väitin eräälle kaverilleni tilanneeni edellisenä iltana pitsaa,  vaikka todellisuudessa olin kuluttanut illan salaattia syöden ja lenkkipolulla. Miksi ihmeessä koen laihtumisen, laihduttamisen ja niistä puhumisen niin kiusallisena? Ehkä se johtuu siitä, että en haluaisi muiden alunperinkään ajatelleen minun olleen lihava. Tai ehkä pelkään epäonnistuvani taas kerran ja lihovan takaisin samoihin mittoihin, jolloin on helpompi väittää, ettei edes ole tarkoituksella laihduttanut. Tai jospa vain en omasta mielestäni vielä nyt, puolessa välissä tavoitettani ja edelleen ylipainoisena, ansaitse minkäänlaista kiitosta työstäni?

Vaikka olen pelännyt sitä hetkeä, että joku huomaa laihtumiseni, viime kuukausien aikana olen kaikesta huolimatta jopa toivonut jonkun huomaavan: onhan se melko masentavaa, jos näytän ihmisten mielestä edelleen täysin samalta kuin 90-kiloisena. Toisaalta olisi epäreilua olettaa kenenkään huomaavan mitään, pukeudunhan aina löysiin, mahan ja reidet peittäviin vaatteisiin, kuten tunikoihin ja hameisiin. Olen päättänyt, että muutan pukeutumistyyliäni vasta lähempänä vitosella alkavia lukemia, ja tähän asti olenkin sinnitellyt aika pitkälti samoilla vaatteilla kuin 15 kiloa painavampana sekä muutamilla laihemmilta ajoiltani säästämilläni vaatekappaleilla. Ehkäpä siinnä vaiheessa, kun olen todella tiputtanut sen 30 kiloa tai olen edes normaalipainon puolella, pystyn ottamaan kommentit laihtumisesta vastaan pystypäin. Sanomaan suoraan, että olen laihduttanut, ihan tarkoituksella ja kovalla työllä. Ja olemaan ylpeä siitä.

Joka tapauksessa, tänään sain kuulla ne pelkäämäni sanat: "Sinähän olet laihtunut!". Olin lähtemässä kaverini kanssa hiihtämään, joten päälläni oli löysän tunikan sijaan melko kireä trikoopaita ja toppahousut. Kaikki ennalta miettimäni hienot selitykset katosivat päästäni. "No enkä ole", sopersin ja vaihdoin puheenaihetta. Kaverini ymmärsi varmaan aiheen olevan arka, joten keskustelu päättyi siihen.