Urheilua

Eli tästä se todella taas lähtee. Tänään olen ehtinyt kuntopyöräillä jo 75 minuuttia. Tavoite olisi saada sellaiset 1000 kaloria tänään urheilua eli pitänee vielä illalla koittaa käydä parin tunnin kävelylenkillä tai pyöräillä reilu tunti. Fiilis on mahtava, kun uusi projekti on taas saatu potkaistua käyntiin!

Jes, painojumi selätetty!

Vihdoinkin melkein pari viikkoa kestänyt painon jumitus tuntuu loppuneen ja vaa-an lukema on lähtenyt laskemaan mukavasti: aamulla vaaka näytti jo 74,3 kg. Huomenaamuna tulee muuten tasan 2 viikkoa siitä, kun aloitin laihdutuksen uudestaan täydellä teholla reilun kuukauden tauon jälkeen. Olen toiveikas sen suhteen, että 74 kiloa voisi alittua aamulla. Menkkoja ei jostain syytä vielä ole kuulunut, vaikka niiden olisi kyllä pitänyt alkaa viimeistään tänään. Joko olen raskaana (hyyyvin epätodennäköistä) tai sitten ne alkavat ihan tässä lähipäivinä. Odotan innolla, koska sitten painolukema tulee ainakin laskemaan mukavaa tahtia, vaikka ei edes tekisi sen eteen hirveästi töitä.

Päivän liikuntasaldo näyttää ihan mukavalta: hyötyliikunnan muodossa on tullut pyöräiltyä yhteensä 45 minuuttia ja illalla kävin vielä pyöräilemässä parin tunnin lenkin siihen päälle. Eilen kävin juoksemassa paljon temmonvaihteluja sisältävän 50 minuutin lenkin ja sain jälleen kerran todeta, että juoksu on kyllä ihana laji! Mistään muusta ei vain tule yhtä hyvää fiilistä kuin mukavasta juoksulenkistä lempimusiikin tahdissa. Tein iPodiini uuden juoksusoittolistan, koska olen juossut viime vuoden puolelta asti aina samoja biisejä uudestaan ja uudestaan kuunnellen. Vaikka olenkin tottunut juoksemaan sen tahtiin ja on helppoa, kun pystyy tutun soittolistan avulla arvioimaan ajankulua lenkillä (tiedän, minkä biisin kohdalla esimerkiksi 15 minuuttia on kulunut ja niin edelleen), vaihtelu virkistää kummasti! Uusien biisien tahtiin juoksemisesta sai hirveästi uutta energiaa. Tästä viisastuneena tulenkin tulevaisuudessa päivittämään juoksusoittolistani ainakin kuukauden välein uusilla ja tuoreilla biiseillä, vaikka onhan uuden listan tekeminen toki aina melko työlästä: vauhdikkaiden ja rauhallisempien biisien välillä pitää olla oikea tasapaino, koska juoksun tempo määräytyy kuitenkin pitkälti aina meneillään olevan biisin mukaan. Tällä hetkellä listalta löytyy lähinnä indierockia ja vähän poppiakin, esimerkiksi The Killersiä ja The Soundsia.

Takaisin arkeen

Palasin eilen takaisin kotiin vietettyäni vajaan viikon työharjoittelussa toisella paikkakunnalla ja toistaiseksi en ole uskaltautunut vaa-alle katsomaan, kuinka paljon onnistuin keräämään lisää painoa. Valitettavasti tiedän jo etukäteen, että lihomista on tapahtunut - ja reilusti. Ensimmäiset pari päivää sujuivat vielä kohtuullisen hyvin ja onnistuin välttelemään ylensyömistä. Liikuntaa en kuitenkaan harrastanut koko viikkona lähes lainkaan muutamaa kävelylenkkiä lukuunottamatta, kiitos surkeiden ilmasto-olosuhteiden: kadut olivat loskan peitossa ja yhtä iltaa lukuunottamatta satoi vettä. Vaikka alku sujui ihan hyvin, puolessavälissä viikkoa univelkaa ja stressiä oli kertynyt sen verran, että löysin itseni illalla tv:n ääreltä irtokarkkeja mässäilemästä. Koko loppuviikko kuluikin sitten tällä linjalla. Järkyttävää sikäli, että kotioloissa syön karkkia äärimmäisen harvoin. Etenkin irtokarkkeja olen vältellyt aina, jopa 90-kiloisena, koska niitä tulee syötyä helposti niin paljon, koska haluaa kauhoa pussiin mahdollisimman montaa eri makua.

Oli siis jälleen kerran aivan ihanaa palata kotiin tuttujen rutiineiden pariin. Vielä eilen olo oli melko turvonnut, mutta nyt tilanne alkaa pikkuhiljaa helpottaa, kun olen päässyt taas takaisin terveellisempään ruokailurytmiin ja urheillut varsin ahkerasti. Poissaoloni aikana kevät oli vihdoin saapunut tännekin ja havaitsin hiihtokauden olevan nyt sitten virallisesti ohi, kun ladulla on enemmän sulia kohtia kuin lunta. Outoa sinänsä, eihän siitä kuitenkaan ole kuin reilu viikko, kun kävin viimeksi hiihtämässä. Juoksusta tulee nyt sitten tärkein liikuntamuotoni ja kävinkin eilen ostamassa uuden juoksupaidan ja -takin. Nyt pitäisi vielä hankkia uudet lenkkarit, tein nimittäin eilen kolmen vartin lenkin ja sain jalkoihini kunnon rakot vanhoista hajoamispisteessä olevista kengistäni. Muuten juoksu sujui hyvin ja pitkästä aikaa sulalla asfaltilla juokseminen tuntui mahtavalta. Tästä se kympille treenaus alkaa!

Huomenna pitäisi heti aamusta katsastaa, paljonko paino on noussut. Odotan kauhulla, mutta eiköhän paino laske taas melko nopeasti normaalille tasolle, kun pahin turvotus kaikkoaa.

Eka välitavoite saavutettu

Jee, ensimmäinen välitavoite eli alle 72 kiloa on viimeinkin saavutettu: tänä aamuna vaaka näytti 71,8 kg. Aika tiukoille kyllä meni, etten olisi päässyt edes tuohon ensimmäiseen tavoitteeseen maaliskuun aikana. Avasin äsken palkkioksi jo aiemmin tilaamani levyjä ja elokuvia sisältävän paketin ja viikonloppuna aion pitää leffaillan. Huomenna alkaa huhtikuu, joten saapa nähdä millaisen lukeman vaaka aamulla näyttää tuonne oikealla olevaan paino-gadgetiin kirjattavaksi. Joudun lukemaan huomiseen tenttiin koko illan, mutta tällä kertaa on pakko koittaa selvitä lukemisesta mässyjen sijaan pelkän light-energiajuoman voimalla jo ihan siitä syystä, että huomisaamun lukeman on parempi olla siedettävä. Aionkin keskittyä lukemiseen vasta illalla ja urheilla ainakin yli 1500 kalorin edestä: kävin jo pyöräilemässä 1,5 tunnin lenkin ja kohta lähden vielä hiihtämään pariksi tunniksi.

Olen tällä hetkellä aivan rakastunut hiihtämiseen: on käsittämättömän mahtavaa hiihtää auringonpaisteessa hieman jääpintaisella ladulla. Harmillista kyllä, tämä on todennäköisesti viimeinen hiihtoviikko tänä talvena, koska latu alkaa olla paikoittain sula. Hiihtokauden loppu tulee jättämään suuren aukon elämääni, koska hiihto on viime aikoina ollut minulle se kaikkein mieluisin urheilulaji, mutta juoksu ottanee sen paikan kympille treenauksen myötä.

Kymppipohdintoja

Viikonloppu on mennyt ihan kivasti niin syömisen kuin urheilun osalta: olen hiihtänyt molempina päivinä 20 kilometriä, käynyt pari kertaa kävelylenkillä ja syönyt päivittäin parin aiemman päivän mässäilyt kompensoidakseni alle 1000 kaloria. Fiilis on muutenkin hyvä, kun asfaltti alkaa olla jo lähes kokonaan sula ja kesäaikaan siirtymisen myötä iltaisin ulkoilu on muuttunut mukavammaksi.

Tajusin tänään, että Naisten kymppiin on enää alle 2 kuukauttaa aikaa, joten viimeistään nyt pitäisi aloittaa täysipainoinen treenailu. Viime aikoina on kuitenkin tullut juostua suhteellisen harvakseltaan ja koska haluan hyödyntää viimeiset hiihtoviikot, en pysty keskittymään juoksuun vielä ensi viikollakaan. Kyllähän hiihtokin tietysti vahvistaa jalkalihaksia ja parantaa kuntoa, mutta silti myös itse sitä juoksua pitäisi yrittää harrastaa välillä. Asfaltin sulamisen myötä lenkkeilijöitä tuntuu tulevan kadulla vastaan jatkuvasti ja poden hieman huonoa omatuntoa heitä katsellessani. Noiden parinkympin hiihtolenkkien päälle tuntuu kuitenkin liian rankalta lähteä enää juoksemaan, joten olen tyytynyt pelkkään kävelyyn. Havaitsin myös, että vanhat lenkkarini alkavat olla hajoamispisteessä, joten  uusien osto on edessä heti kun aloitan treenaamaan vähänkään enemmän. Otan siitäkin hirveästi stressiä, koska en ole koskaan ostanut ihan oikeita juoksulenkkareita, vaan tälläkin hetkellä käytössä olevat ovat vuosia sitten hankkimani kävelyyn tarkoitetut lenkkarit.

Ongelmia aiheuttaa myös se, että minun pitäisi samaan aikaan treenata juoksua ja laihduttaa. Laihdutus nimittäin tarkoittaa sitä, että joudun koko ajan pitämään pienen energiavajeen syömisissäni, enkä siksi voi syödä niin täysipainoisesti kuin ehkä muuten treenatessa pitäisi. Toisaalta joudun harrastamaan juoksun lisäksi päivittäin muutakin urheilua, että laihtuisin vähän nopeammin. Olen huomannut, että juokseminen tuntuu paljon helpommalta silloin, kun on esimerkiksi tenttiin luvun takia ollut pari päivää kokonaan urheilematta ja syönyt reilusti. Toki voisin hidastaa laihdutustahtia, mutta haluaisin painaa kymppiin mennessä alle 65 kiloa jo siitä syystä, että matalampi paino itsessään helpottaa juoksua. Pitää siis yrittää tässä kevään mittaa kehitellä jokin järkevä tapa yhdistää laihdutus ja juoksutreeni. Ainakin protetiinipirtelö voisi olla hyvä lisä päivittäiseen ruokailuuni: olen muutaman kerran treenin jälkeen nauttinut sellaisen ja maku on mitä erinomaisin.

Yksi lihavuuden aiheuttama rajoitus vähemmän

Kaveripiiriini kuuluu todella paljon urheilullisia ihmisiä ja aika ajoin kaverit ovat pyydelleet minuakin mukaansa liikkumaan, milloin uimaan, milloin pelaamaan sählyä tai vaellukselle. Koko alkuvuoden isompi kaveriporukka on suunnitellut yhteistä hiihtoretkeä ja minutkin pyydettiin tietysti mukaan. Aiemmin olen aina kieltäytynyt kaikista tarjouksista hyvän tekosyyn nojalla yksinkertaisesti siitä syystä, että olen ajatellut kaverieni vain ärsyyntyvän, kun kaltaiseni huonokuntoinen läski hidastaa heidän tahtiaan. Samaan aikaan olen kuitenkin haaveillut, että voisin lähteä mukaan katselteluani kuvia kaverien yhteisiltä hiihto- ja vaellusreissuilta. Minulla on myös erittäin hyviä muistoja viiden vuoden takaa, jolloin olin suurin piirtein normaalipainonen ja muutenkin paremmassa kunnossa, ja kävimme kavereiden kanssa pelaamassa tennistä joka viikonloppu. Porukalla urheillessa tulee liikuttua aivan huomaamatta ja saa hengata samalla mukavien ihmisten kanssa.

Harkitsin pitkään lähdenkö mukaan hiihtoretkelle. Toisaalta pelkäsin, että jään jälkeen kavereistani ja he joutuvat odottelemaan minua jatkuvasti, enkä edes ollut varma jaksanko hiihtää suunnitellun yli 20 kilometrin matkan. Samaan aikaan retki kuulosti kuitenkin sen verran houkuttelevalta, että lopulta päätin uskaltautua mukaan, olenhan kuitenkin harrastanut hiihtoa koko talven varsin ahkerasti ja myös parinkympin lenkkejä on tullut tehtyä silloin tällöin. Tänään kaikki ottivat siis vapaapäivän ja lähdimme matkaan heti aamulla. Sää oli mitä hienoin ja pysyin hyvin muiden vauhdissa mukana, välillä olisin jopa halunnut edetä vähän kovempaa vauhtia. Hiihdimme retkeilymajalle, jossa teimme nuotion ja paistoimme makkaraa kuumaa kaakaota hörppien. Istuskellessani nuotion äärellä auringonpaisteessa tajusin, miten paljon se elokuinen päivä, jolloin päätin aloittaa projektini, on minulle jo tähän mennessä antanut. Vielä vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan lähteväni mukaan tuollaiselle retkelle, vaan olisin vain tyytynyt kuuntelemaan kateellisena kaverien kertomuksia. Vaikka en siis ikinä edes pääsisi normaalipainoon, on jo tähän mennessä saavuttamani painonpudotus ja kunnon parantuminen itselleni jotain todella suurta, koska ylipainoni ei enää rajoita elämääni samalla tavalla kuin se ennen teki.

Painon lasku on jatkunut mukavasti, tänä aamuna vaaka näytti 73.2 kg eli kohta aletaan olla jo olla samalla tasolla kuin ennen hiihtolomaa. Tosin lievää painonnousua voi olla luvassa lähipäivinä, koska menkkojen pitäisi alkaa kohta ja painoni tahtoo nousta niiden aikaan jopa pari kiloa. On kyllä todella turhauttavaa laihduttaa uudestaan ja uudestaan samoja kiloja: olen jojoillut välillä 72-77 kg jo yli 3 kuukautta, joten olisi pirtistävää päästä vihdoin 71 kilon tienoille. Parhaimmillaan olen päässyt joulukuun alussa 71,5 kiloon, joten sen alitus tulee olemaan hieno hetki. Sitten alankin olla täysin tuntemattomalla alueella, koska viimeksi olen painanut alle tuon lukeman viisi vuotta sitten, enkä oikein edes muista, minkälaista painonpudotus on noin lähellä normaalipainoa. Varmasti hitaampaa, se on varmaa, mutta odotan silti innolla uutta haastetta!

Parempi päivä

Tiistaisen katastrofaalisen vaakalukeman jälkeen asiat ovat lähteneet menemään parempaan suuntaan: tänä aamuna vaaka näytti jo 74,1 kg eli tuo painonnousu taitaa sitten loppujen lopuksi ollakin suurimmaksi osaksi nestettä. Uskallan toivoa, että ensi viikon punnistuspäivään mennessä lukema olisi laskenut jo lomaa edeltävälle tasolle. Jotain hyvääkin viime viikosta ankarine urheiluineen seurasi, kuntoni tuntuu nimittäin parantuneen melkoisesti. Ehkäpä myös auringonpaisteella on jotain tekemistä asian kanssa, mutta liikunta on tuntunut viime päivinä paljon mukavammalta ja helpommalta aiempaan verrattuna. Tiistaina juoksin suhteellisen vauhdikkaan kolmen vartin lenkin ja eilen kävin hiihtämässä vajaat 20 kilometriä ja kumpikin lenkki irtosi varsin vaivattomasti.

Viime kirjoituksessa kerroin painajaismaisen vaakalukeman nähtyäni miettineeni hetken aikaa jäätelöpurkin ostoon lähtemistä ja koko laihdutusprojektin luovutusta. Olen jälkeenpäin pohdiskellut, olinko todella valmis lopettamaan koko homman. On totta, että suunnittelin jäätelöllä mässäilyä ja sillä tavalla lohduttautumista, sen verran järkyttynyt olin tuosta lukemasta, mutta loppujen lopuksi en usko, että totaalinen luovuttaminen olisi tullut kysymykseen. Mässäiltyäni korkeintaan pari päivää ja epäonnistumisen tuomista huonoista fiiliksistä päästyäni olisin todennäköisesti vain laatinut uuden laihdutusaikataulun ja jatkanut. Ja niinhän itse asiassa teinkin, miinus mässäily. Lähdin juoksemaan, juoksin ehkä tämän vuoden hienoimman lenkin ja kotiin tultuani laskeskelin, että tavoite on vielä täysin mahdollista saavuttaa kesään mennessä: jos ei aivan kesäkuun alkuun, niin ainakin kesäkuun puoleen väliin mennessä. Tällä kertaa siis käänsin epäonnistumisen voitokseni ja ammensin siitä vain entistä enemmän taistelutahtoa.

On oikeastaan aika mielenkiintoinen kysymys, miksi koen laihduttamisen nykyään niin keskeisenä osana elämääni, enkä voisi tosiasiassa kuvitellakaan lopettavani sitä ennen tavoitteeseeni pääsyä. Mikä saa minut tällä kertaa jatkamaan laihdutusta yhä uudelleen ja uudelleen pettymysten jälkeen, vaikka kymmenet aiemmat laihdutuskuurini ovat päättyneet luovuttamiseen heti alkuunsa, kun takapakkia on tullut vähääkään? Ehkä se johtuu siitä, että olen saanut painoa putoamaan jo tähän mennessä sen verran monta kiloa, että koen laihtumisen olevan mahdollista. Toisaalta tähän mennessä pudotetut kilot tuovat paineita jatkaa, onhan niiden eteen saanut tehdä todella paljon duunia. Yksi tekijä laihdutuksen jatkamisen helpottumisessa on myös se, että kun on elänyt terveellisesti jo lähes 8 kuukautta, on tottunut tähän elämäntapaan, eikä enää haikaile vanhan mässäilyn täyttämän elämänsä perään. Kun on elänyt terveellisemmin, on myös huomannut sen edut verrattuna vanhaan elämäntapaan: jaksaminen esimerkiksi koulussa on parantunut selvästi ja laihdutuksesta sekä erityisesti juoksusta saa onnistumisen kokemuksia, jollaisia ei ennen ole saanut mistään. Minulla on myös nyt paljon selkeämpi ja realistisempi tavoite kuin koskaan ennen ja ajatus sen saavuttamisesta ajaa eteenpäin huomattavasti tehokkaammin kuin "-20 kiloa kuukaudessa"-tyyppiset jo heti alkuunsa epäonnistumaan tuomitut tavoitteet.

Laihdutusprojekti siis jatkuu ja ensi viikolla, kun selviää paljonko hiihtoloma on ihan oikeasti painoon vaikuttanut, olisi tarkoituksena laatia hieman tarkempaa aikataulua kevään varalle. Tällä viikolla laihdutusrintamalla ovat puhaltaneet uudet tuulet. Olen alkanut urheilla entistä enemmän päiväsaikaan ja valoisalla. Ennen tykkäsin liikkua nimenomaan iltaisin: minua hävetti harrastaa liikuntaa julkisilla paikoilla ihmisten silmien alla, joten odotin, että pahin ruuhka-aika on ohi ja hämärä laskeutunut. Nykyisin nautin paljon enemmän auringonpaisteessa liikkumisesta, eivätkä ihmisten katseetkaan häiritse ollenkaan. Varmaan osasyynä tähän on se, että olen nykyään paljon urheilullisemmassa kunnossa kuin ennen. Olen päättänyt nyt Naisten kympin lähestyessä panostaa enemmän juoksuun: aion pitää tiukasti kiinni siitä, että juoksen viikossa vähintään 3 kertaa ja yksi lenkeistä on vähän pidempi, ainakin sen kolme varttia. Huhtikuussa alan pidentämään lenkkejä pikkuhiljaa niin, että kerran viikossa tulisi juostua tunnin lenkki. Toistaiseksi sellaiset lenkit olisivat kuitenkin liian rankkoja, koska haluan myös hiihtää ainakin pari kertaa viikossa ja viimeiset hiihtoviikot alkavat olla jo käsillä.

Latasin puhelimeeni eilen Sports Trackerin (http://www.sports-tracker.com/) kaverini suosittelemana ja toistaiseksi olen ollut erittäin tyytyväinen. On ollut mukavaa, kun pystyy mittamaan tarkasti liikuntamatkojaan, nopeuttaan ja laskea kalorinkulutuksen, eikä tarvitse enää turvautua vain epämääräisiin likiarvoihin. Tosin pyörämatkojen kalorinkulutuksen sovellus tuntuu laskevan hieman yläkanttiin: tänään se väitti, että kulutin kouluun pyöräilemällä yli 500 kaloria, vaikka matkaa on vain reilut 5 kilometriä suuntaansa ja olen aiemmin arvioinut kulutuksen olevan korkeintaan 350 kaloria. Kävelylenkin pituuden arvioimiseen Sports Tracker on kuitenkin mitä mainioin ja tänään aion ottaa puhelimen mukaan myös juoksulenkille, koska olen jo pitkään miettinyt tavallisen juoksulenkkini pituutta. Juoksua on kuitenkin ohjelmassa vasta illemmalla, nyt suuntaan kävelemään pariksi tunniksi!

"Olet laihtunut!"

 

Viime päivät ovat sujuneet urheilun osalta mukavasti: olen hiihtänyt kumpanakin päivänä 15 kilometriä ja sauvakävellyt useamman tunnin lenkkejä. Tänään viihdyin auringonpaisteen houkuttelemana sauvakävelylenkillä lähes kolme tuntia. Kulutetut kalorit tulevat sikäli tarpeeseen, että ruoan suhteen en ole ollut läheskään yhtä tarkka: kumpanakin päivänä on tullut syötyä ainakin 1600 kalorin edestä.

Jouduin tänään tilanteeseen, johon jokainen useampia kiloja karistanut ennemmin tai myöhemmin joutuu: sain kuulla ensimmäistä kertaa tämän projektin aikana laihtuneeni. Jo syksyllä lenkillä ollessani, kun painoni oli alkanut pikkuhiljaa pudota ja tajusin tämän päivän joskus koittavan, mietiskelin, miten reagoin. Mietin valmiiksi erilaisia vastauksia kuitata laihtumishuomiot, mutta yksikään niistä ei sisältänyt tietoa, että olen nimenomaan tarkoituksella laihduttanut. Sen sijaan ajattelin näytellä yllättynyttä ("Ai laihtunut!? No on tässä kyllä niin kiirettä pitänyt viime aikoina, että muutama kilo on voinut tippuakin...") tai korkeintaan tunnustaa aloittaneeni urheilun ("Niin, olen alkanut treenaamaan kympille, kun kaverit houkuttelivat mukaan"). Jostain käsittämättömästä syystä ajatus siitä, että tunnustaisin jollekin laihduttaneeni ja laihduttavani, tuntui - ja tuntuu edelleen - täysin mahdottomalta. Tälläkään hetkellä kukaan lähipiiristäni ei luultavasti tiedä minun laihduttavan: Toki he ovat ehkä epäsuorasti päätelleet sen siitä, että kulutan nykyään aikaani urheillen ja syön kevyempiä ruokia kuin ennen, mutta eivät hienovaraisuuttaan ole ottaneet asiaa puheeksi. Olen huomannut tiettyjen kavereiden kanssa suorastaan peitteleväni laihdutustani: syön sipsejä ja karkkeja heidän edessään oikein näkyvästi ja kerran jopa väitin eräälle kaverilleni tilanneeni edellisenä iltana pitsaa,  vaikka todellisuudessa olin kuluttanut illan salaattia syöden ja lenkkipolulla. Miksi ihmeessä koen laihtumisen, laihduttamisen ja niistä puhumisen niin kiusallisena? Ehkä se johtuu siitä, että en haluaisi muiden alunperinkään ajatelleen minun olleen lihava. Tai ehkä pelkään epäonnistuvani taas kerran ja lihovan takaisin samoihin mittoihin, jolloin on helpompi väittää, ettei edes ole tarkoituksella laihduttanut. Tai jospa vain en omasta mielestäni vielä nyt, puolessa välissä tavoitettani ja edelleen ylipainoisena, ansaitse minkäänlaista kiitosta työstäni?

Vaikka olen pelännyt sitä hetkeä, että joku huomaa laihtumiseni, viime kuukausien aikana olen kaikesta huolimatta jopa toivonut jonkun huomaavan: onhan se melko masentavaa, jos näytän ihmisten mielestä edelleen täysin samalta kuin 90-kiloisena. Toisaalta olisi epäreilua olettaa kenenkään huomaavan mitään, pukeudunhan aina löysiin, mahan ja reidet peittäviin vaatteisiin, kuten tunikoihin ja hameisiin. Olen päättänyt, että muutan pukeutumistyyliäni vasta lähempänä vitosella alkavia lukemia, ja tähän asti olenkin sinnitellyt aika pitkälti samoilla vaatteilla kuin 15 kiloa painavampana sekä muutamilla laihemmilta ajoiltani säästämilläni vaatekappaleilla. Ehkäpä siinnä vaiheessa, kun olen todella tiputtanut sen 30 kiloa tai olen edes normaalipainon puolella, pystyn ottamaan kommentit laihtumisesta vastaan pystypäin. Sanomaan suoraan, että olen laihduttanut, ihan tarkoituksella ja kovalla työllä. Ja olemaan ylpeä siitä.

Joka tapauksessa, tänään sain kuulla ne pelkäämäni sanat: "Sinähän olet laihtunut!". Olin lähtemässä kaverini kanssa hiihtämään, joten päälläni oli löysän tunikan sijaan melko kireä trikoopaita ja toppahousut. Kaikki ennalta miettimäni hienot selitykset katosivat päästäni. "No enkä ole", sopersin ja vaihdoin puheenaihetta. Kaverini ymmärsi varmaan aiheen olevan arka, joten keskustelu päättyi siihen.

Hiihtolomailua

Eilinen päivä vierähti lähinnä junassa istumisen merkeissä. Kaverini kutsui minut nimittäin luokseen viettämään hiihtolomaa: hän on talonvahtina vanhempiensa  ollessa lomalla ja pyysi minut seurakseen. Olin suunnitellut viettäväni koko viikon ahkerasti urheillen ja terveellisesti syöden kotosalla tavoitteena parin kilon painonpudotus, mutta päätin pienen harkinnan jälkeen suostua tarjoukseen. Ongelmana on se, että kaverin vanhemmat ovat ostaneet kaapit täyteen ruokaa, kun taas kotona pidän ruokakomeroni yleensä tyhjänä herkuista, ettei sortumisia tule. Itsehillintäni joutuu siis todella kovalle koetukselle seuraavan viikon aikana. Toisaalta urheilumahdollisuudet ovat täällä mitä mainioimmat: maasto on ihana mäkistä ja lähellä on järvi, jonka jäälle on tehty hiihtolatu. Ehkäpä siis parin kilon painonpudotustavoitteeseen on olemassa jonkinlaiset mahdollisuudet.

Tänään oli myös punnituspäivä. Vaikka aloitinkin blogini tiistaina, maanantai on ollut minulle aina se virallinen edellisen viikon tuloksista kertova punnituspäivä. Vaa-alle nouseminen jännitti jälleen: ensinnäkin söin eilen kello 21:n jälkeen perille saavuttuani melko tukevan aterian (yleensä koitan syödä iltaisin mahdollisimman vähän), en harrastanut eilen minkäänlaista urheilua junassa istumisen lisäksi ja toisaalta vaakakaan ei ollut oma, tuttu vaakani. Jälleen kerran, yllätys, yllätys, olin vakuuttunut, että lukema tulee nousemaan yli 75 kiloon (mikähän ihmeen juttu tuokin on, että kuvittelen painon voivan hypätä yhtäkkiä kaksi kiloa ylöspäin). Lukema oli kuitenkin aivan mukava 72,2 kg. Eli jäin tavoitteestani sen 200 grammaa, mutta olen silti enemmän kuin tyytyväinen. Minulla on tulevan viikon suhteen tosi hyvä fiilis. Kukapa tietää, ehkä reilun viikon päästä tiistaina palatessani kotiin saan ihailla kutosella alkavaa painolukemaa. Melkein pelottava ajatus itse asiassa :O Olisin kyllä  äärimmäisen tyytyväinen jo siihen, jos painolukema on silloin alle 71 kiloa.

Käväisin aamulla parin tunnin sauvakävelylenkillä. Vaikka en aiemmin ole sauvakävelystä juuri perustanutkaan, oli se mäkisessä maastossa todella mukavaa touhua ja hiki nousi väkisinkin pintaan. Nyt onkin päivällisen aika ja sen jälkeen lähden hiihtolenkille. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Kuinka läski oppi juoksemaan

Mukavan lämmin ilta houkutteli minut pitkästä aikaa juoksulenkille, vaikka aamulla tuli käytyä jo parin tunnin kävelyllä. Viime lenkistä olikin ehtinyt vierähtää lähes viikko ja sitä oli edeltänyt kovien pakkasten takia lähemmäs kolmen viikon juoksemattomuus. Juoksu sujui yllättäen oikein mukavasti ja 45 minuutin lenkki irtosi suhteellisen helposti, vaikka tänä vuonna olenkin hölkkäillyt yleensä puolen tunnin lenkkejä. Olenkin ajatellut kevään mittaan treenata juoksua hieman ahkerammin ja osallistua naisten kympille toukokuun lopussa. Uskoisin kympin olevan mahdollinen siihen mennessä, koska ennen joulua onnistuin jo juoksemaan tunnin yhteen menoon. Suurimpana juoksuun liittyvänä tavoitteena on juosta jossain vaiheessa myös puolimaraton. Kenties jo syksyllä, jos vain treenailuintoa riittää!

Juoksusta on tullut ehkä se tärkein liikuntaharrastukseni, mitä en olisi todellakaan uskonut vielä reilut puoli vuotta sitten. Silloin pisin matka, jonka olin juossut yhtäjaksoisesti, oli sellaiset pari minuuttia. Kouluaikoina kävelin aina Cooperin testit ja ajatus siitä, että juoksisin yhtäjaksoisesti edes kilometrin, tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta. Juoksemisesta muodostui pääni sisällä pikkuhiljaa hirveän iso asia: koin sen olevan itselleni täysin mahdoton laji, mutta toisaalta halusin kovasti pystyä juoksemaan ja katselin ihaillen kävelylenkillä ohitseni painelevia hölkkääjiä. Yritinkin aloittaa juoksemisen monta kertaa laihdutusyritysteni yhteydessä muun muassa erilaisten ohjelmien avulla, jossa aloitetaan parin minuutin juoksuilla ja matkoja pidennetään pikkuhiljaa, kunnes pystyy juoksemaan puoli tuntia yhteen menoon. Ongelmana oli se, että koin jo sen parin minuutin yhtäjaksoisen juoksun ylitsepääsemättömän raskaaksi ja vastemieliseksi, enkä voinut kertakaikkiaan ymmärtää, miten muka joskus pystyisin juoksemaan puolen tunnin lenkin ja kestämään tuota kamalaa oloa niin pitkään. Jossain vaiheessa olin jopa vakuuttunut, että minulla on rasitusastma, kun juoksu ei vain kertakaikkiaan onnistunut. Lopulta en enää edes yrittänyt juosta, vaan ajattelin, että tulen ehkä kokeilemaan sitä sitten jonain päivänä, kun olen normaalipainonen. Lohduttauduin ajatuksella, ettei juoksu edes ole kaltaiselleni ylipainoiselle ihmiselle sopiva laji, koska se rasittaa niin paljon niveliä.

Voisi sanoa, että koko tällä hetkellä menossa oleva laihdutusprojektini alkoi juoksusta ja sitä on myös kiittäminen tähän astisesta painonpudotuksestani. Ensimmäisenä iltana päätettyäni, että aion laihduttaa, tein nimittäin ensimmäisen oikean juoksulenkkini. Olin sinä iltana äärimmäisen päättäväinen sen suhteen, että aion todellakin laihtua 30 kiloa kesään mennessä, ja tuon päättäväisyyden avulla sain itseni ottamaan ensimmäiset juoksuaskeleet ja jatkamaan eteenpäin, vaikka väsytti ja tuntui, ettei henki kulje kunnolla. Sitten yhtäkkiä juoksu vain alkoi sujua: löysin sopivan hengitysrytmin, enkä enää joutunut ponnistelemaan jalkojeni liikuttamisen eteen. Koin suuren herätyksen: pointti on nimenomaan siinnä, että pystyy jatkamaan juoksua sen tietyn kynnyksen yli, jonka jälkeen löytää itselleen sopivan tahdin. Juoksin yhteen menoon 1,5 kilometriä ja kotiin kävellessä fiilis oli aivan uskomaton. Koska olin aiemmin pitänyt juoksua itselleni niin mahdottomana lajina, antoi ajatus siitä, että pystyn juoksemaan motivaatiota painonpudotukseen ja siihen, että tällä kertaa tulen onnistumaan.

Syksyn mittaa pidensinkin pikkuhiljaa juoksumatkoja ja sain myös huomata, että väitteessä, ettei juoksu ole ylipainoisille se ykköslaji, on todellakin perää. Kun kunto parani, aloin viihtyä juoksupolulla vähän turhankin hyvin ja jossain vaiheessa kävin 6 kertaa viikossa lenkillä pidentäen joka kerta matkaa hieman. Parin viikon kuluttua lonkkaani tuli rasitusvamma, joka piti minut poissa lenkkipolulta yli kuukauden. Kivut haittasivat sen verran paljon myös arkielämää, että paranemisen jälkeen en ole kertaakaan käynyt lenkillä yli 4 kertaa viikossa. Jouluun mennessä kuntoni oli parantunut selvästi ja juoksin yleensä 45 minuutin lenkkejä. Nyt kunto on huonontunut ehkä jonkin verran noista päivistä: yleensä tulee tehtyä puolen tunnin lenkki, mutta toisinaan myös kolmen vartin.

On ollut hirveän mukava huomata, että myös moni kaverini on innostunut juoksemisesta oman juoksuharrastukseni myötä. Ehkä he ajattelevat, että jos kaltaiseni läski pystyy juoksemaan tunnin yhteen menoon, ei sen pitäisi olla heillekään mikään mahdottomuus :D

Tavoitteita

Urakan toinen päivä menossa ja alku ei suoraan sanottuna ole kovin lupaava: vietin viime yön kaverin synttärijuhlissa ja raahauduin kotiin vasta aamuyöllä. Koska tiesin joutuvani  illalla  herkkuja notkuvan tarjoilupöydän äärelle, vietin päivän varsin vähällä ravinnolla (yhteensä noin 400 kcal) ja kävin kävelemässä parin tunnin lenkin. Juhlissa söin (ehkä hieman liian ison satsin) pastasalaattia sekä kaksi leivosta, mikä on minulle erittäin hyvä saavutus sikäli, että yleensä olisin vetänyt niitä varmasti vähintään 5. Vaikka onnistuinkin joten kuten välttelemään kaloreita tarjoilupöydän osalta, juomapuoli aiheutti huomattavasti suurempia ongelmia. Käyn bilettämässä harvakseltaan, mutta silloin kun tulee lähdettyä, juhlin melko huolella. Aluksi pysyttelin ainoastaan light-siiderissä, mutta loppuillasta tuli juotua myös muutama drinkki. Kokonaisuudessaan arvelisin juoneeni illan aikana ainakin 3-4 siideritölkkiä (reilut 100 kcal/kpl) sekä päälle pari gin tonicia (130 kcal/kpl). Ei siis mikään ihan kevyt ilta, veikkaisin kokonaisenergian pyörivän siinnä 1500 kalorin kieppeillä. Kaiken lisäksi joudun kuluttamaan seuraavat päivät neljän seinän sisällä tenttiin lukien, joten urheilu tulee jäämään varsin vähälle. Pitääpä sitten viikonloppuna koittaa urheilla ja diettailla kaiken tämän edestä: asetin itselleni viikon pudotustavoitteeksi 1,3 kg eli tavoitteena olisi päästä lukemaan 72 kg. Se olisikin jo puolen kilon päässä siitä painosta, johon olen parhaimmillaan tämän projektin aikana päässyt, eli ennen joulomaa saavuttamaani 71,5 kiloa. Mutta niin sitä vain tuli kerättyä joululoman aikana kiloja takaisin...

Muihin aiheisiin mennäkseni: yksi laihdutusmotivaation lähteeni oli jo syksyllä palkkiojärjestelmä, jossa olen jakanut kokonaispudotuksen pienemmiksi välitavoitteiksi ja jokaisen välietapin saavutettuani olen palkinnut itseni ennalta päättämälläni tavalla. Systeemi toimii erinomaisesti ainakin minulla: kilojen karistua dvd-kokoelmani on kasvanut huomattavasti ja myös kenkähyllyyni on tullut muutama uusi yksilö. Uusimmat välietappini näyttävät seuraavanlaisilta:

Paino alle...

72 kg Suurin piirtein näihin lukemiin olen parhaimmillani tämän projektin aikana päässyt (Palkkio: Pari uutta leffaa ja levyä) 31.3.

70 kg Wuhuu, ensimmäinen kutosella alkava lukema kuuteen vuoteen! (Palkkio: Uusi takki ja joku ihana hajuvesi)

68 kg Normaalipaino!! (Palkkio: Uudet kengät ja leffaan)

65 kg Normaalipaino myös klassisen määritelmän mukaan eli pituus-100 (Palkkio: Sinkkuelämää-dvd-boksi & joku vähän kalliimpi kaulakoru)

63 kg 5 kiloa to go! (Palkkio: Uudet aurinkolasit)

60 kg Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden vitosella alkava painolukema (Palkkio: Ripsien pidennykset)

58 kg Tavoite saavutettu ja 30 kiloa karistettu (Palkkio: Matkalle esim. Lontooseen shoppailemaan)