Jes, painojumi selätetty!

Vihdoinkin melkein pari viikkoa kestänyt painon jumitus tuntuu loppuneen ja vaa-an lukema on lähtenyt laskemaan mukavasti: aamulla vaaka näytti jo 74,3 kg. Huomenaamuna tulee muuten tasan 2 viikkoa siitä, kun aloitin laihdutuksen uudestaan täydellä teholla reilun kuukauden tauon jälkeen. Olen toiveikas sen suhteen, että 74 kiloa voisi alittua aamulla. Menkkoja ei jostain syytä vielä ole kuulunut, vaikka niiden olisi kyllä pitänyt alkaa viimeistään tänään. Joko olen raskaana (hyyyvin epätodennäköistä) tai sitten ne alkavat ihan tässä lähipäivinä. Odotan innolla, koska sitten painolukema tulee ainakin laskemaan mukavaa tahtia, vaikka ei edes tekisi sen eteen hirveästi töitä.

Päivän liikuntasaldo näyttää ihan mukavalta: hyötyliikunnan muodossa on tullut pyöräiltyä yhteensä 45 minuuttia ja illalla kävin vielä pyöräilemässä parin tunnin lenkin siihen päälle. Eilen kävin juoksemassa paljon temmonvaihteluja sisältävän 50 minuutin lenkin ja sain jälleen kerran todeta, että juoksu on kyllä ihana laji! Mistään muusta ei vain tule yhtä hyvää fiilistä kuin mukavasta juoksulenkistä lempimusiikin tahdissa. Tein iPodiini uuden juoksusoittolistan, koska olen juossut viime vuoden puolelta asti aina samoja biisejä uudestaan ja uudestaan kuunnellen. Vaikka olenkin tottunut juoksemaan sen tahtiin ja on helppoa, kun pystyy tutun soittolistan avulla arvioimaan ajankulua lenkillä (tiedän, minkä biisin kohdalla esimerkiksi 15 minuuttia on kulunut ja niin edelleen), vaihtelu virkistää kummasti! Uusien biisien tahtiin juoksemisesta sai hirveästi uutta energiaa. Tästä viisastuneena tulenkin tulevaisuudessa päivittämään juoksusoittolistani ainakin kuukauden välein uusilla ja tuoreilla biiseillä, vaikka onhan uuden listan tekeminen toki aina melko työlästä: vauhdikkaiden ja rauhallisempien biisien välillä pitää olla oikea tasapaino, koska juoksun tempo määräytyy kuitenkin pitkälti aina meneillään olevan biisin mukaan. Tällä hetkellä listalta löytyy lähinnä indierockia ja vähän poppiakin, esimerkiksi The Killersiä ja The Soundsia.

Kuukauden paino

Kävin eilen vaa-alla ja kuten vähän odotinkin painoa oli tullut melkoisesti lisää. Vaaka näytti 75,9 kg. Eiköhän paino kuitenkin taas lähde aika nopeasti laskuun, kun palailee hiilihydraattipitoisesta ruokavaliosta takaisin niukempaan ja proteiinipitoisempaan diettiin ja alkaa taas liikkumaan. Kesäkuun aikana suunnitelmissa olisi päästä lähelle kutosella alkavia lukemia. Tämä tavoitteen olenkin ehtinyt asettaa jo aika moneen otteeseen itselleni tämän laihdutusprojektini aikana, mutta eipähän ole vaaka siitäkään huolimatta kertaakaan näyttänyt läheskään niitä lukemia. Tällä kertaa ei kuitenkaan pitäisi olla mitään estettä sille, etteikö painoa saisi tasaiseen laskuun, kun mitään laihdutuksen "häiriötekijöitä" (lomamatkat, juhlat jne.) ei kesäkuun aikana ole tiedossa.

Kuten aiemmin totesin, kesätöissä käynti tukee laihdutusta paljon. Kun joutuu joka päivä käymään töissä, on pakko yrittää syödä terveellisesti ja liikkua, että jaksaa. Koska joka päivä joutuu menemään ihmisten ilmoille ja olemaan edustava, ei huvita sortua syöpöttelemään iltaisin, kun tietää miten turvonnut ja huono olo siitä seuraavana päivänä tulee, vaan suuntaa ennemmin lenkille. Koulua täytyi käydä tämän kevään aikana sen verran vähän, ettei se enää samalla tavalla kuin syksyllä "pakottanut" elämään terveellisesti. Tietysti olennaista laihdutuksen kannalta on myös se, että töissäkäynti rytmittää hyvin arkea ja on helpompi ylläpitää laihdutusta tukevia liikunta- ja syömisruutineja.

Nyt olen siis palaillut pikkuhiljaa arkeen ja kävin eilen juoksemassa ekaa kertaa kympin jälkeen. Jostain syystä sain lonkkani kipeäksi, vaikka tein vain puolen tunnin lenkin. Kipu muistuttaa hieman syksyllä saamaani lonkan rasitusvammaa, joka vaivasi kuukauden ajan estäen melkeinpä kaiken liikunnan. Pelottaa vähän, olenko saamassa saman vamman uudestaan. Liikunnan suhteen on tullut pidettyä taukoa jo sen verran pitkään, että pitää varmaan vain yrittää ottaa iisisti ensimmäiset viikot, että elimistö ehtii tottua rasitukseen.

Kymppi takana!

Juoksin eilen Naisten kympin ja sehän meni ihan hyvin! Etukäteen jännitti, jaksanko edes juosta koko matkan. En ole koskaan juossut yli tunnin lenkkiä ja viime aikoina treenaus on vieläpä jäänyt todella vähälle: sairastelun ja muiden kiireiden takia olen viimeisen 4 viikon aikana käynyt lenkillä vain pari kertaa. Myös se, että ei ole vielä päässyt edes normaalipainon puolelle ja viime aikoina on tullut painoa lisää, vaikeuttaa tietysti myös juoksua. Onneksi pelko osoittautui turhaksi ja jaksoin juosta koko matkan ilman, että kertaakaan olisi tullut edes mieleen alkaa kävellä. Oli kyllä mukava huomata, ettei kunto kuukauden aikana ollutkaan laskenut niin paljoa kuin odotin.

Starttasin kympille hölkkääjien porukassa ja lähtö oli melko kaoottinen: että ylipäätään pystyi hölkkäämään, joutui ohittamaan lähes kävelyvauhtia etenevää ruuhkaista ihmismassaa ojien kautta. Ensimmäiset 5 kilometriä kuluikin aika lailla porukkaa ohitellessa, koska vielä siinnä vaiheessa virtaa riitti edetä juoksutahtia. 5 kilometrin jälkeen uupumus kuitenkin iski - juoksenhan useimmiten juuri puolen tunnin lenkkejä - ja etenin melko hidasta tahtia 8 kilometrin kohdalle. Viimeisen parin kilometrin kohdalla sain kuitenkin kerättyä lisää energiaa ja juoksin loppumatkan varsin reippaasti. Viimeisen kilometrin juoksin niin kovaa kuin jaloista lähti. Loppujen lopuksi matkaan meni sellaiset 1 h 6 minuuttia. Aika paljon saa siis vielä tehdä töitä, että onnistuu juoksemaan kympin alle tuntiin. Ensi vuoden tavoitteena voisikin olla startata juoksijoiden mukana ja yrittää selviintyä matkasta alle tunnissa!

Maalin tullessa oli kyllä aivan uskomaton fiilis. Vuosi sitten olin 90-kiloinen ja niin huonossa kunnossa, että jo parin kilometrin kauppamatka pyöräillen tuntui kovalta urheilusuoritukselta. Jos joku olisi silloin sanonut, että juoksen vuoden päästä kympin, en olisi todellakaan uskonut, koska silloin en ollut ikinä juossut edes kilometriä putkeen ja koko ajatus yleisillä paikoilla, muiden ihmisten katseiden alla urheilusta tuntui mahdottomalta. On kyllä hassua, miten paljon asiat voivat muuttua vuodessa! Nyt kun vielä onnistuisi pääsemään sinne normaalipainoon.

Kympin lähestyessä

Onpa taas ehtinyt vierähtää melkoinen tovi siitä, kun olen viimeksi kirjoitellut tänne. Viime viikonloppu vierähti mökkeillen ja kaverin synttäreitä juhlien - ei siis kovin terveellisissä merkeissä - ja tällä viikolla joudun keskittymään perjantaina olevaan isoon tenttiin lukuun. En ollutkaan kovin yllättynyt huomatessani, että painoa oli kertynyt lisää: tänä aamuna punnitsin itseni pitkästä aikaa ja vaaka näytti 74,2 kiloa. Toki ottaen huomioon viikonlopun hiilihydraattipitoinen ruokavalio ja alkoholin nautiskelu, tuosta varmasti ainakin osa on vain nestettä ja lähtee yhtä nopeasti kuin on tullutkin. Vyötärönympärys sen sijaan oli aivan mukavasti 83 cm eli aika samoissa lukemissa kuin ennen painon ylöspäin kääntymistä.

Siltikin tietysti on huolestuttavaa, kun paino on laskun sijaan jo kuukauden vain noussut nousemistaan. Viimeisen kuukauden ajan en ole juurikaan ehtinyt miettiä laihdutusta, koska olen ollut lähes koko ajan menossa jossain päin maailmaa kotona oleskelun sijaan. Kaipaan todella paljon terveellistä ruokavaliota ja lenkkeilyä, mutta jostain käsittämättömästä syystä en vain osaa esimerkiksi lomalla ollessani elää terveellisesti, vaan tuntuu ikään kuin velvollisuudelta syödä mitä sattuu ja sen seurauksena kärsiä koko ajan turvonneesta olosta. Viime viikolla onnistuin kuitenkin viikonloppua ja mökkeilyä lukuunottamatta syömään suhteellisen terveellisesti ja tälläkin viikolla tavoitteena olisi vältellä epäterveellistä ruokaa. Ja ennen kaikke: URHEILLA!

Kymppiin on enää alle 2 viikkoa ja tajusin eilen, että olen ollut 4 viikkoa täysin liikkumatta, lukuun ottamatta hyötyliikuntaa. Viimeisestä juoksulenkistä oli siis todellakin vierähtänyt kuukausi, kun eilen päätin vihdoin lähteä lenkkipolulle. Juoksu tuntui huomattavasti raskaammalta kuin kuukausi sitten, jolloin takana oli kuitenkin aivan hirvittävän hyvä hiihtoputki, mutta onnistuin silti tekemään 45 minuutin lenkin. Tästä hyvästä sainkin lihakseni sen verran kipeäksi, että tänään kävely on ollut yhtä tuskaa. Harmittaa kyllä, kun on päästänyt kuntonsa repsahtamaan näin totaalisesti ja vieläpä juuri ennen kuin pitäisi lähteä testaamaan juoksukuntoa omaa lenkkipolkua virallisemmissa merkeissä. Noin kuukausi sitten olisin varmastikin juossut kympin huomattavasti nopeammin kuin mitä nyt tulen sen todennäköisesti suorittamaan. Siltikin, vaikka treeniaikaa on vain pari viikkoa, jaksan uskoa, että pystyn juoksemaan kympin läpi. Juoksukunto nousee kuitenkin yllättävän nopeasti. Aika ei varmasti tule olemaan mikään päätä huimaava, mutta suurin tavoitteeni onkin se, että onnistun pysytelemään juoksussa, enkä sorru kävelemään. Ehkäpä se on hyvä tavoite näin alkuun, olenhan harrastanut juoksua vasta alle vuoden ja ylipainoakin löytyy vielä reilun 5 kilon verran.

Takaisin arkeen

Palasin eilen takaisin kotiin vietettyäni vajaan viikon työharjoittelussa toisella paikkakunnalla ja toistaiseksi en ole uskaltautunut vaa-alle katsomaan, kuinka paljon onnistuin keräämään lisää painoa. Valitettavasti tiedän jo etukäteen, että lihomista on tapahtunut - ja reilusti. Ensimmäiset pari päivää sujuivat vielä kohtuullisen hyvin ja onnistuin välttelemään ylensyömistä. Liikuntaa en kuitenkaan harrastanut koko viikkona lähes lainkaan muutamaa kävelylenkkiä lukuunottamatta, kiitos surkeiden ilmasto-olosuhteiden: kadut olivat loskan peitossa ja yhtä iltaa lukuunottamatta satoi vettä. Vaikka alku sujui ihan hyvin, puolessavälissä viikkoa univelkaa ja stressiä oli kertynyt sen verran, että löysin itseni illalla tv:n ääreltä irtokarkkeja mässäilemästä. Koko loppuviikko kuluikin sitten tällä linjalla. Järkyttävää sikäli, että kotioloissa syön karkkia äärimmäisen harvoin. Etenkin irtokarkkeja olen vältellyt aina, jopa 90-kiloisena, koska niitä tulee syötyä helposti niin paljon, koska haluaa kauhoa pussiin mahdollisimman montaa eri makua.

Oli siis jälleen kerran aivan ihanaa palata kotiin tuttujen rutiineiden pariin. Vielä eilen olo oli melko turvonnut, mutta nyt tilanne alkaa pikkuhiljaa helpottaa, kun olen päässyt taas takaisin terveellisempään ruokailurytmiin ja urheillut varsin ahkerasti. Poissaoloni aikana kevät oli vihdoin saapunut tännekin ja havaitsin hiihtokauden olevan nyt sitten virallisesti ohi, kun ladulla on enemmän sulia kohtia kuin lunta. Outoa sinänsä, eihän siitä kuitenkaan ole kuin reilu viikko, kun kävin viimeksi hiihtämässä. Juoksusta tulee nyt sitten tärkein liikuntamuotoni ja kävinkin eilen ostamassa uuden juoksupaidan ja -takin. Nyt pitäisi vielä hankkia uudet lenkkarit, tein nimittäin eilen kolmen vartin lenkin ja sain jalkoihini kunnon rakot vanhoista hajoamispisteessä olevista kengistäni. Muuten juoksu sujui hyvin ja pitkästä aikaa sulalla asfaltilla juokseminen tuntui mahtavalta. Tästä se kympille treenaus alkaa!

Huomenna pitäisi heti aamusta katsastaa, paljonko paino on noussut. Odotan kauhulla, mutta eiköhän paino laske taas melko nopeasti normaalille tasolle, kun pahin turvotus kaikkoaa.

Kymppipohdintoja

Viikonloppu on mennyt ihan kivasti niin syömisen kuin urheilun osalta: olen hiihtänyt molempina päivinä 20 kilometriä, käynyt pari kertaa kävelylenkillä ja syönyt päivittäin parin aiemman päivän mässäilyt kompensoidakseni alle 1000 kaloria. Fiilis on muutenkin hyvä, kun asfaltti alkaa olla jo lähes kokonaan sula ja kesäaikaan siirtymisen myötä iltaisin ulkoilu on muuttunut mukavammaksi.

Tajusin tänään, että Naisten kymppiin on enää alle 2 kuukauttaa aikaa, joten viimeistään nyt pitäisi aloittaa täysipainoinen treenailu. Viime aikoina on kuitenkin tullut juostua suhteellisen harvakseltaan ja koska haluan hyödyntää viimeiset hiihtoviikot, en pysty keskittymään juoksuun vielä ensi viikollakaan. Kyllähän hiihtokin tietysti vahvistaa jalkalihaksia ja parantaa kuntoa, mutta silti myös itse sitä juoksua pitäisi yrittää harrastaa välillä. Asfaltin sulamisen myötä lenkkeilijöitä tuntuu tulevan kadulla vastaan jatkuvasti ja poden hieman huonoa omatuntoa heitä katsellessani. Noiden parinkympin hiihtolenkkien päälle tuntuu kuitenkin liian rankalta lähteä enää juoksemaan, joten olen tyytynyt pelkkään kävelyyn. Havaitsin myös, että vanhat lenkkarini alkavat olla hajoamispisteessä, joten  uusien osto on edessä heti kun aloitan treenaamaan vähänkään enemmän. Otan siitäkin hirveästi stressiä, koska en ole koskaan ostanut ihan oikeita juoksulenkkareita, vaan tälläkin hetkellä käytössä olevat ovat vuosia sitten hankkimani kävelyyn tarkoitetut lenkkarit.

Ongelmia aiheuttaa myös se, että minun pitäisi samaan aikaan treenata juoksua ja laihduttaa. Laihdutus nimittäin tarkoittaa sitä, että joudun koko ajan pitämään pienen energiavajeen syömisissäni, enkä siksi voi syödä niin täysipainoisesti kuin ehkä muuten treenatessa pitäisi. Toisaalta joudun harrastamaan juoksun lisäksi päivittäin muutakin urheilua, että laihtuisin vähän nopeammin. Olen huomannut, että juokseminen tuntuu paljon helpommalta silloin, kun on esimerkiksi tenttiin luvun takia ollut pari päivää kokonaan urheilematta ja syönyt reilusti. Toki voisin hidastaa laihdutustahtia, mutta haluaisin painaa kymppiin mennessä alle 65 kiloa jo siitä syystä, että matalampi paino itsessään helpottaa juoksua. Pitää siis yrittää tässä kevään mittaa kehitellä jokin järkevä tapa yhdistää laihdutus ja juoksutreeni. Ainakin protetiinipirtelö voisi olla hyvä lisä päivittäiseen ruokailuuni: olen muutaman kerran treenin jälkeen nauttinut sellaisen ja maku on mitä erinomaisin.

Kuinka läski oppi juoksemaan

Mukavan lämmin ilta houkutteli minut pitkästä aikaa juoksulenkille, vaikka aamulla tuli käytyä jo parin tunnin kävelyllä. Viime lenkistä olikin ehtinyt vierähtää lähes viikko ja sitä oli edeltänyt kovien pakkasten takia lähemmäs kolmen viikon juoksemattomuus. Juoksu sujui yllättäen oikein mukavasti ja 45 minuutin lenkki irtosi suhteellisen helposti, vaikka tänä vuonna olenkin hölkkäillyt yleensä puolen tunnin lenkkejä. Olenkin ajatellut kevään mittaan treenata juoksua hieman ahkerammin ja osallistua naisten kympille toukokuun lopussa. Uskoisin kympin olevan mahdollinen siihen mennessä, koska ennen joulua onnistuin jo juoksemaan tunnin yhteen menoon. Suurimpana juoksuun liittyvänä tavoitteena on juosta jossain vaiheessa myös puolimaraton. Kenties jo syksyllä, jos vain treenailuintoa riittää!

Juoksusta on tullut ehkä se tärkein liikuntaharrastukseni, mitä en olisi todellakaan uskonut vielä reilut puoli vuotta sitten. Silloin pisin matka, jonka olin juossut yhtäjaksoisesti, oli sellaiset pari minuuttia. Kouluaikoina kävelin aina Cooperin testit ja ajatus siitä, että juoksisin yhtäjaksoisesti edes kilometrin, tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta. Juoksemisesta muodostui pääni sisällä pikkuhiljaa hirveän iso asia: koin sen olevan itselleni täysin mahdoton laji, mutta toisaalta halusin kovasti pystyä juoksemaan ja katselin ihaillen kävelylenkillä ohitseni painelevia hölkkääjiä. Yritinkin aloittaa juoksemisen monta kertaa laihdutusyritysteni yhteydessä muun muassa erilaisten ohjelmien avulla, jossa aloitetaan parin minuutin juoksuilla ja matkoja pidennetään pikkuhiljaa, kunnes pystyy juoksemaan puoli tuntia yhteen menoon. Ongelmana oli se, että koin jo sen parin minuutin yhtäjaksoisen juoksun ylitsepääsemättömän raskaaksi ja vastemieliseksi, enkä voinut kertakaikkiaan ymmärtää, miten muka joskus pystyisin juoksemaan puolen tunnin lenkin ja kestämään tuota kamalaa oloa niin pitkään. Jossain vaiheessa olin jopa vakuuttunut, että minulla on rasitusastma, kun juoksu ei vain kertakaikkiaan onnistunut. Lopulta en enää edes yrittänyt juosta, vaan ajattelin, että tulen ehkä kokeilemaan sitä sitten jonain päivänä, kun olen normaalipainonen. Lohduttauduin ajatuksella, ettei juoksu edes ole kaltaiselleni ylipainoiselle ihmiselle sopiva laji, koska se rasittaa niin paljon niveliä.

Voisi sanoa, että koko tällä hetkellä menossa oleva laihdutusprojektini alkoi juoksusta ja sitä on myös kiittäminen tähän astisesta painonpudotuksestani. Ensimmäisenä iltana päätettyäni, että aion laihduttaa, tein nimittäin ensimmäisen oikean juoksulenkkini. Olin sinä iltana äärimmäisen päättäväinen sen suhteen, että aion todellakin laihtua 30 kiloa kesään mennessä, ja tuon päättäväisyyden avulla sain itseni ottamaan ensimmäiset juoksuaskeleet ja jatkamaan eteenpäin, vaikka väsytti ja tuntui, ettei henki kulje kunnolla. Sitten yhtäkkiä juoksu vain alkoi sujua: löysin sopivan hengitysrytmin, enkä enää joutunut ponnistelemaan jalkojeni liikuttamisen eteen. Koin suuren herätyksen: pointti on nimenomaan siinnä, että pystyy jatkamaan juoksua sen tietyn kynnyksen yli, jonka jälkeen löytää itselleen sopivan tahdin. Juoksin yhteen menoon 1,5 kilometriä ja kotiin kävellessä fiilis oli aivan uskomaton. Koska olin aiemmin pitänyt juoksua itselleni niin mahdottomana lajina, antoi ajatus siitä, että pystyn juoksemaan motivaatiota painonpudotukseen ja siihen, että tällä kertaa tulen onnistumaan.

Syksyn mittaa pidensinkin pikkuhiljaa juoksumatkoja ja sain myös huomata, että väitteessä, ettei juoksu ole ylipainoisille se ykköslaji, on todellakin perää. Kun kunto parani, aloin viihtyä juoksupolulla vähän turhankin hyvin ja jossain vaiheessa kävin 6 kertaa viikossa lenkillä pidentäen joka kerta matkaa hieman. Parin viikon kuluttua lonkkaani tuli rasitusvamma, joka piti minut poissa lenkkipolulta yli kuukauden. Kivut haittasivat sen verran paljon myös arkielämää, että paranemisen jälkeen en ole kertaakaan käynyt lenkillä yli 4 kertaa viikossa. Jouluun mennessä kuntoni oli parantunut selvästi ja juoksin yleensä 45 minuutin lenkkejä. Nyt kunto on huonontunut ehkä jonkin verran noista päivistä: yleensä tulee tehtyä puolen tunnin lenkki, mutta toisinaan myös kolmen vartin.

On ollut hirveän mukava huomata, että myös moni kaverini on innostunut juoksemisesta oman juoksuharrastukseni myötä. Ehkä he ajattelevat, että jos kaltaiseni läski pystyy juoksemaan tunnin yhteen menoon, ei sen pitäisi olla heillekään mikään mahdottomuus :D