Kuinka läski oppi juoksemaan

Mukavan lämmin ilta houkutteli minut pitkästä aikaa juoksulenkille, vaikka aamulla tuli käytyä jo parin tunnin kävelyllä. Viime lenkistä olikin ehtinyt vierähtää lähes viikko ja sitä oli edeltänyt kovien pakkasten takia lähemmäs kolmen viikon juoksemattomuus. Juoksu sujui yllättäen oikein mukavasti ja 45 minuutin lenkki irtosi suhteellisen helposti, vaikka tänä vuonna olenkin hölkkäillyt yleensä puolen tunnin lenkkejä. Olenkin ajatellut kevään mittaan treenata juoksua hieman ahkerammin ja osallistua naisten kympille toukokuun lopussa. Uskoisin kympin olevan mahdollinen siihen mennessä, koska ennen joulua onnistuin jo juoksemaan tunnin yhteen menoon. Suurimpana juoksuun liittyvänä tavoitteena on juosta jossain vaiheessa myös puolimaraton. Kenties jo syksyllä, jos vain treenailuintoa riittää!

Juoksusta on tullut ehkä se tärkein liikuntaharrastukseni, mitä en olisi todellakaan uskonut vielä reilut puoli vuotta sitten. Silloin pisin matka, jonka olin juossut yhtäjaksoisesti, oli sellaiset pari minuuttia. Kouluaikoina kävelin aina Cooperin testit ja ajatus siitä, että juoksisin yhtäjaksoisesti edes kilometrin, tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta. Juoksemisesta muodostui pääni sisällä pikkuhiljaa hirveän iso asia: koin sen olevan itselleni täysin mahdoton laji, mutta toisaalta halusin kovasti pystyä juoksemaan ja katselin ihaillen kävelylenkillä ohitseni painelevia hölkkääjiä. Yritinkin aloittaa juoksemisen monta kertaa laihdutusyritysteni yhteydessä muun muassa erilaisten ohjelmien avulla, jossa aloitetaan parin minuutin juoksuilla ja matkoja pidennetään pikkuhiljaa, kunnes pystyy juoksemaan puoli tuntia yhteen menoon. Ongelmana oli se, että koin jo sen parin minuutin yhtäjaksoisen juoksun ylitsepääsemättömän raskaaksi ja vastemieliseksi, enkä voinut kertakaikkiaan ymmärtää, miten muka joskus pystyisin juoksemaan puolen tunnin lenkin ja kestämään tuota kamalaa oloa niin pitkään. Jossain vaiheessa olin jopa vakuuttunut, että minulla on rasitusastma, kun juoksu ei vain kertakaikkiaan onnistunut. Lopulta en enää edes yrittänyt juosta, vaan ajattelin, että tulen ehkä kokeilemaan sitä sitten jonain päivänä, kun olen normaalipainonen. Lohduttauduin ajatuksella, ettei juoksu edes ole kaltaiselleni ylipainoiselle ihmiselle sopiva laji, koska se rasittaa niin paljon niveliä.

Voisi sanoa, että koko tällä hetkellä menossa oleva laihdutusprojektini alkoi juoksusta ja sitä on myös kiittäminen tähän astisesta painonpudotuksestani. Ensimmäisenä iltana päätettyäni, että aion laihduttaa, tein nimittäin ensimmäisen oikean juoksulenkkini. Olin sinä iltana äärimmäisen päättäväinen sen suhteen, että aion todellakin laihtua 30 kiloa kesään mennessä, ja tuon päättäväisyyden avulla sain itseni ottamaan ensimmäiset juoksuaskeleet ja jatkamaan eteenpäin, vaikka väsytti ja tuntui, ettei henki kulje kunnolla. Sitten yhtäkkiä juoksu vain alkoi sujua: löysin sopivan hengitysrytmin, enkä enää joutunut ponnistelemaan jalkojeni liikuttamisen eteen. Koin suuren herätyksen: pointti on nimenomaan siinnä, että pystyy jatkamaan juoksua sen tietyn kynnyksen yli, jonka jälkeen löytää itselleen sopivan tahdin. Juoksin yhteen menoon 1,5 kilometriä ja kotiin kävellessä fiilis oli aivan uskomaton. Koska olin aiemmin pitänyt juoksua itselleni niin mahdottomana lajina, antoi ajatus siitä, että pystyn juoksemaan motivaatiota painonpudotukseen ja siihen, että tällä kertaa tulen onnistumaan.

Syksyn mittaa pidensinkin pikkuhiljaa juoksumatkoja ja sain myös huomata, että väitteessä, ettei juoksu ole ylipainoisille se ykköslaji, on todellakin perää. Kun kunto parani, aloin viihtyä juoksupolulla vähän turhankin hyvin ja jossain vaiheessa kävin 6 kertaa viikossa lenkillä pidentäen joka kerta matkaa hieman. Parin viikon kuluttua lonkkaani tuli rasitusvamma, joka piti minut poissa lenkkipolulta yli kuukauden. Kivut haittasivat sen verran paljon myös arkielämää, että paranemisen jälkeen en ole kertaakaan käynyt lenkillä yli 4 kertaa viikossa. Jouluun mennessä kuntoni oli parantunut selvästi ja juoksin yleensä 45 minuutin lenkkejä. Nyt kunto on huonontunut ehkä jonkin verran noista päivistä: yleensä tulee tehtyä puolen tunnin lenkki, mutta toisinaan myös kolmen vartin.

On ollut hirveän mukava huomata, että myös moni kaverini on innostunut juoksemisesta oman juoksuharrastukseni myötä. Ehkä he ajattelevat, että jos kaltaiseni läski pystyy juoksemaan tunnin yhteen menoon, ei sen pitäisi olla heillekään mikään mahdottomuus :D