Hiihtolomailua

Eilinen päivä vierähti lähinnä junassa istumisen merkeissä. Kaverini kutsui minut nimittäin luokseen viettämään hiihtolomaa: hän on talonvahtina vanhempiensa  ollessa lomalla ja pyysi minut seurakseen. Olin suunnitellut viettäväni koko viikon ahkerasti urheillen ja terveellisesti syöden kotosalla tavoitteena parin kilon painonpudotus, mutta päätin pienen harkinnan jälkeen suostua tarjoukseen. Ongelmana on se, että kaverin vanhemmat ovat ostaneet kaapit täyteen ruokaa, kun taas kotona pidän ruokakomeroni yleensä tyhjänä herkuista, ettei sortumisia tule. Itsehillintäni joutuu siis todella kovalle koetukselle seuraavan viikon aikana. Toisaalta urheilumahdollisuudet ovat täällä mitä mainioimmat: maasto on ihana mäkistä ja lähellä on järvi, jonka jäälle on tehty hiihtolatu. Ehkäpä siis parin kilon painonpudotustavoitteeseen on olemassa jonkinlaiset mahdollisuudet.

Tänään oli myös punnituspäivä. Vaikka aloitinkin blogini tiistaina, maanantai on ollut minulle aina se virallinen edellisen viikon tuloksista kertova punnituspäivä. Vaa-alle nouseminen jännitti jälleen: ensinnäkin söin eilen kello 21:n jälkeen perille saavuttuani melko tukevan aterian (yleensä koitan syödä iltaisin mahdollisimman vähän), en harrastanut eilen minkäänlaista urheilua junassa istumisen lisäksi ja toisaalta vaakakaan ei ollut oma, tuttu vaakani. Jälleen kerran, yllätys, yllätys, olin vakuuttunut, että lukema tulee nousemaan yli 75 kiloon (mikähän ihmeen juttu tuokin on, että kuvittelen painon voivan hypätä yhtäkkiä kaksi kiloa ylöspäin). Lukema oli kuitenkin aivan mukava 72,2 kg. Eli jäin tavoitteestani sen 200 grammaa, mutta olen silti enemmän kuin tyytyväinen. Minulla on tulevan viikon suhteen tosi hyvä fiilis. Kukapa tietää, ehkä reilun viikon päästä tiistaina palatessani kotiin saan ihailla kutosella alkavaa painolukemaa. Melkein pelottava ajatus itse asiassa :O Olisin kyllä  äärimmäisen tyytyväinen jo siihen, jos painolukema on silloin alle 71 kiloa.

Käväisin aamulla parin tunnin sauvakävelylenkillä. Vaikka en aiemmin ole sauvakävelystä juuri perustanutkaan, oli se mäkisessä maastossa todella mukavaa touhua ja hiki nousi väkisinkin pintaan. Nyt onkin päivällisen aika ja sen jälkeen lähden hiihtolenkille. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Kuinka läski oppi juoksemaan

Mukavan lämmin ilta houkutteli minut pitkästä aikaa juoksulenkille, vaikka aamulla tuli käytyä jo parin tunnin kävelyllä. Viime lenkistä olikin ehtinyt vierähtää lähes viikko ja sitä oli edeltänyt kovien pakkasten takia lähemmäs kolmen viikon juoksemattomuus. Juoksu sujui yllättäen oikein mukavasti ja 45 minuutin lenkki irtosi suhteellisen helposti, vaikka tänä vuonna olenkin hölkkäillyt yleensä puolen tunnin lenkkejä. Olenkin ajatellut kevään mittaan treenata juoksua hieman ahkerammin ja osallistua naisten kympille toukokuun lopussa. Uskoisin kympin olevan mahdollinen siihen mennessä, koska ennen joulua onnistuin jo juoksemaan tunnin yhteen menoon. Suurimpana juoksuun liittyvänä tavoitteena on juosta jossain vaiheessa myös puolimaraton. Kenties jo syksyllä, jos vain treenailuintoa riittää!

Juoksusta on tullut ehkä se tärkein liikuntaharrastukseni, mitä en olisi todellakaan uskonut vielä reilut puoli vuotta sitten. Silloin pisin matka, jonka olin juossut yhtäjaksoisesti, oli sellaiset pari minuuttia. Kouluaikoina kävelin aina Cooperin testit ja ajatus siitä, että juoksisin yhtäjaksoisesti edes kilometrin, tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta. Juoksemisesta muodostui pääni sisällä pikkuhiljaa hirveän iso asia: koin sen olevan itselleni täysin mahdoton laji, mutta toisaalta halusin kovasti pystyä juoksemaan ja katselin ihaillen kävelylenkillä ohitseni painelevia hölkkääjiä. Yritinkin aloittaa juoksemisen monta kertaa laihdutusyritysteni yhteydessä muun muassa erilaisten ohjelmien avulla, jossa aloitetaan parin minuutin juoksuilla ja matkoja pidennetään pikkuhiljaa, kunnes pystyy juoksemaan puoli tuntia yhteen menoon. Ongelmana oli se, että koin jo sen parin minuutin yhtäjaksoisen juoksun ylitsepääsemättömän raskaaksi ja vastemieliseksi, enkä voinut kertakaikkiaan ymmärtää, miten muka joskus pystyisin juoksemaan puolen tunnin lenkin ja kestämään tuota kamalaa oloa niin pitkään. Jossain vaiheessa olin jopa vakuuttunut, että minulla on rasitusastma, kun juoksu ei vain kertakaikkiaan onnistunut. Lopulta en enää edes yrittänyt juosta, vaan ajattelin, että tulen ehkä kokeilemaan sitä sitten jonain päivänä, kun olen normaalipainonen. Lohduttauduin ajatuksella, ettei juoksu edes ole kaltaiselleni ylipainoiselle ihmiselle sopiva laji, koska se rasittaa niin paljon niveliä.

Voisi sanoa, että koko tällä hetkellä menossa oleva laihdutusprojektini alkoi juoksusta ja sitä on myös kiittäminen tähän astisesta painonpudotuksestani. Ensimmäisenä iltana päätettyäni, että aion laihduttaa, tein nimittäin ensimmäisen oikean juoksulenkkini. Olin sinä iltana äärimmäisen päättäväinen sen suhteen, että aion todellakin laihtua 30 kiloa kesään mennessä, ja tuon päättäväisyyden avulla sain itseni ottamaan ensimmäiset juoksuaskeleet ja jatkamaan eteenpäin, vaikka väsytti ja tuntui, ettei henki kulje kunnolla. Sitten yhtäkkiä juoksu vain alkoi sujua: löysin sopivan hengitysrytmin, enkä enää joutunut ponnistelemaan jalkojeni liikuttamisen eteen. Koin suuren herätyksen: pointti on nimenomaan siinnä, että pystyy jatkamaan juoksua sen tietyn kynnyksen yli, jonka jälkeen löytää itselleen sopivan tahdin. Juoksin yhteen menoon 1,5 kilometriä ja kotiin kävellessä fiilis oli aivan uskomaton. Koska olin aiemmin pitänyt juoksua itselleni niin mahdottomana lajina, antoi ajatus siitä, että pystyn juoksemaan motivaatiota painonpudotukseen ja siihen, että tällä kertaa tulen onnistumaan.

Syksyn mittaa pidensinkin pikkuhiljaa juoksumatkoja ja sain myös huomata, että väitteessä, ettei juoksu ole ylipainoisille se ykköslaji, on todellakin perää. Kun kunto parani, aloin viihtyä juoksupolulla vähän turhankin hyvin ja jossain vaiheessa kävin 6 kertaa viikossa lenkillä pidentäen joka kerta matkaa hieman. Parin viikon kuluttua lonkkaani tuli rasitusvamma, joka piti minut poissa lenkkipolulta yli kuukauden. Kivut haittasivat sen verran paljon myös arkielämää, että paranemisen jälkeen en ole kertaakaan käynyt lenkillä yli 4 kertaa viikossa. Jouluun mennessä kuntoni oli parantunut selvästi ja juoksin yleensä 45 minuutin lenkkejä. Nyt kunto on huonontunut ehkä jonkin verran noista päivistä: yleensä tulee tehtyä puolen tunnin lenkki, mutta toisinaan myös kolmen vartin.

On ollut hirveän mukava huomata, että myös moni kaverini on innostunut juoksemisesta oman juoksuharrastukseni myötä. Ehkä he ajattelevat, että jos kaltaiseni läski pystyy juoksemaan tunnin yhteen menoon, ei sen pitäisi olla heillekään mikään mahdottomuus :D

Kohti kutosella alkavia lukemia

Heräsin aamulla jo yhdeksän maissa (yleensä nukun viikonloppuisin lähemmäs puoltapäivää), mutta jäin makoilemaan sänkyyn ainakin puoleksi tunniksi vältelläkseni vaa-alle nousua. Kelasin mielessäni läpi pahimpia kauhuvisioita tulevasta lukemasta ja olin lopulta aivan vakuuttunut, että vaaka tulee näyttämään yli 75 kiloa. Lopulta sain itseni kammettua ylös ja vielä puolisen tuntia ympäri kämppää pyörittyäni ja rohkeutta kerättyäni uskaltauduin vihdoin punnitsemaan itseni. Voi sitä helpotuksen tunnetta: vaaka näytti tasan 73 kg! Laskua oli toki tullut vain 0,3 kiloa, mutta ottaen huomioon kuluneen neljän päivän elintavat, olisin ollut äärimmäisen tyytyväinen jo painon paikallaanpysymiseen, puhumattakaan laskusta. Tämä on varmasti ensimmäinen kerta, kun paino tippuu tenttiinlukuviikolla eli fiilikset ovat juhlavat! Hyvä fiilis ja aurinkoinen kevätpäivä houkuttelivatkin minut ulkoilemaan ja palasinkin juuri parin tunnin kävelylenkiltä.

Näistä lukemista onkin hyvä aloittaa kunnon laihdutuspuristus: seuraavan 10 päivän sisällä olisi tarkoituksena saada paino putoamaan lähelle kutosella alkavia lukemia. Yritän harrastaa hiihtoa, hölkkäämistä ja kävelyä päivittäin yli 1200 kalorin edestä ja pysytellä syömisissäni alle 1000 kalorissa.

Mietin tänään kävelylenkillä parhaita painonpudotusputkiani, ja ehkä paras sellainen oli juuri ennen joululomaa ollut kahden viikon ajanjakso, jonka aikana sain painon putoamaan 76 kilosta 71,5 kiloon.  Kokonaispudostusta tuli siis 4,5 kilon verran, yli 2,2 kiloa viikkoa kohden. Nyt painavampana on varsin lohduttavaa ajatella, että pystyn pudottamaan painoa halutessani noinkin nopeasti, vaikka se melko rankkaa olikin: kävin joka ikinen ilta joko juoksemassa tai hiihtämässä, enkä syönytkään kuin 600-1000 kalorian edestä päivittäin. Hyvien painonpudotuskokemusten muistelu on muutenkin auttanut aina niinä hetkinä, kun paino jumittaa tai motivaatio on hakusessa. Toivottavasti seuraavasta 10:stä päivästä tulee yksi sellainen hyvä kokemus. En malta odottaa sitä päivää, kun vaaka näyttää ensimmäisen kerran  kuuteen vuoteen kutosella alkavaa lukemaa. Vaikka olenkin vielä siinnä vaiheessa lievän ylipainon puolella, tulee se silti varmasti olemaan hieno hetki ja itsessään palkkio kaikesta tähän astisesta työstä!

Vaakapelko

Olen ollut tänään koko päivän aivan koomassa. Eilinen tenttiin luku venyi lähemmäs aamuyöhön ja raahauduin tenttiin kahdeksaksi muutamien tuntien yöunilla. Jotenkin onnistuin kuitenkin piristymään kahdeksi tunniksi sen verran, että tentti meni ihan kohtalaisen hyvin. Olin suunnitellut tekeväni tänään pitkän lenkin, mutta olen ollut koko päivän niin väsynyt, että olen vain notkunut koneen äärellä, joskaan en ole kyllä syönytkään kuin 700 kalorin edestä. Eilinen 1000 kcal:n tavoite ei sen sijaan läheskään pitänyt, vaan söin noin 1600 kalorin verran. Tänään, kuten oikeastaan lähes joka arkipäivä, tulee hyötyliikuntaan kulutettua sellaiset 300-500 kaloria, liikun nimittäin aina pyöräilemällä ja asun aika kaukana kaikesta.

Alan olla jo melko lailla luovuttanut sen suhteen, että vaaka näyttäisi maanantaihin mennessä lukemaa 72 kg, vaikka viikonloppuna onkin suunnitelmissa liikkua ahkerasti. Pitäisi varmaan käydä aamulla vaa-alla, että osaisi hieman arvioida, paljonko ensi viikon pudotustavoitteeksi tulee. En ole punninnut itseäni sitten tiistaiaamun eli hieman kauhistuttaa, minkälainen painolukema minua odottaa. Olen melko varma, että paino on noussut, olihan tuota tiistaina punnitsemaani lukemaa edeltänyt monta päivää kestänyt urheiluputki ja alle 1000 kalorin päivittäinen ravinto, kun taas nyt en ole harrastanut hyötyliikunnan lisäksi mitään tiistain jälkeen, juhlinut yhdet bileet ja istunut suurimman osan viime päivistä paikallani tenttikirjan äärellä. Vaikka ylimääräisiä kaloreita ei ehkä olekaan tullut, tällainen elämäntyyli on varmasti vähintäänkin saanut nesteet kertymään elimistöön. Lukema saatta hyvinkin olla noussut jopa pari kiloa. Ehkä jopa 75 kiloon. ÄÄÄK!!! Olisi hemmetin masentavaa huomata olevansa sittenkin taas alle puolessa välissä pudotustavoitetta.

Vaikka lukema pelottaakin, ei kai tässä muu auta kuin hypätä vaa-alle heti aamun sarastaessa ja toivoa parasta. Jos tulos on noussut edellisviikosta, voinhan aina lohduttautua sillä, että viikonloppuna ja ensi viikolla voin keskittyä 110 prosenttisesti laihdutteluun, minulla on nimittäin koko viikolla vain muutama hassu luento, eivätkä nekään pakollisia. Ajattelinkin pitää pienen hiihtoloman, jonka aikana voisin koittaa tähdätä reilun 2 kilon pudotukseen. Eipä siis mikään ihan pieni urakka, mutta jos vain auringonpaistetta rittää ensi viikoksikin,  jaksaa päivän aikana varmasti lähteä ulkoilemaan useampaankin otteeseen!

Tenttiin luku + laihdutus = mahdoton yhdistelmä?

Kolmas päivä menossa ja kiirettä pitää. Kuten aiemmin mainitsin, joudun tällä hetkellä keskittämään kaiken energiani tenttiin lukemiseen. Minulle tenttiin lukeminen tarkoittaa yleisesti ottaen aina samaa kuin painonnousu. Tämä selittääkin osaltaan sen, miksi helmikuussa painoni muutos suuntautui nimenomaan ylöspäin, helmikuulle oli nimittäin pakkautunut neljä tärkeää tenttiä ts. yksi jokaiselle viikolle. Aloitan lukemisen aina aivan liian myöhään, mistä seuraa se, että stressaan kamalasti ja puran stressiä tietenkin siihen helpoimpaan tapaan eli mässäilyyn. Vielä syksyllä käytin stressin lievitykseen suhteellisen kevyitä herkkuja, kuten riisikakkuja, sokerittomia pastilleja ja light-myslipatukoita, eikä paino välttämättä noussut hirveästi lukemisen aikana. Kuluneena kuukautena homma on kuitenkin karannut käsistä: helmikun tentteihin luin popcorneja, jäätelöä ja keksejä suuhuni lappoen. Kun tentti oli ohi, aloin heti stressaamaan seuraavan viikon tenttiä ja mässäily sen kun jatkui. Esimerkiksi erään tentin jälkeen ostin pussillisen pakastepullia ja iltaan mennessä kaikki oli syöty.

Nyt voisikin olla siis aika ryhdistäytyä, onhan kevään aikana luvassa vielä 9 tenttiä. Mikäli aion päästä pudotustavoitteeseeni kesään mennessä, pitää minun opetella opiskelemaan ja pudottamaan painoa samanaikaisesti. Viimeinen päivä huomiseen koitokseen lukemista on paraikaa menossa, enkä vielä toistaiseksi ole sortunut mässäilemään. Kyseessä on myös viimeinen tentti moneen viikkoon eli huomisen jälkeen voin keskittyä pitkästä aikaa sataprosenttisesti painonpudotukseen. Tänään suunnitelmissa on juoda paljon kahvia ja light-kokista sekä syödä korkeintaan 1000 kaloria. Urheilupuoli jäänee tosin vain hyötyliikunnalla kuluttamaani alle 500 kaloriin. Ei mikään huima tulos, mutta ainakin kokonaisenergia jää tällä kertaa miinuksen puolelle.

Tavoitteita

Urakan toinen päivä menossa ja alku ei suoraan sanottuna ole kovin lupaava: vietin viime yön kaverin synttärijuhlissa ja raahauduin kotiin vasta aamuyöllä. Koska tiesin joutuvani  illalla  herkkuja notkuvan tarjoilupöydän äärelle, vietin päivän varsin vähällä ravinnolla (yhteensä noin 400 kcal) ja kävin kävelemässä parin tunnin lenkin. Juhlissa söin (ehkä hieman liian ison satsin) pastasalaattia sekä kaksi leivosta, mikä on minulle erittäin hyvä saavutus sikäli, että yleensä olisin vetänyt niitä varmasti vähintään 5. Vaikka onnistuinkin joten kuten välttelemään kaloreita tarjoilupöydän osalta, juomapuoli aiheutti huomattavasti suurempia ongelmia. Käyn bilettämässä harvakseltaan, mutta silloin kun tulee lähdettyä, juhlin melko huolella. Aluksi pysyttelin ainoastaan light-siiderissä, mutta loppuillasta tuli juotua myös muutama drinkki. Kokonaisuudessaan arvelisin juoneeni illan aikana ainakin 3-4 siideritölkkiä (reilut 100 kcal/kpl) sekä päälle pari gin tonicia (130 kcal/kpl). Ei siis mikään ihan kevyt ilta, veikkaisin kokonaisenergian pyörivän siinnä 1500 kalorin kieppeillä. Kaiken lisäksi joudun kuluttamaan seuraavat päivät neljän seinän sisällä tenttiin lukien, joten urheilu tulee jäämään varsin vähälle. Pitääpä sitten viikonloppuna koittaa urheilla ja diettailla kaiken tämän edestä: asetin itselleni viikon pudotustavoitteeksi 1,3 kg eli tavoitteena olisi päästä lukemaan 72 kg. Se olisikin jo puolen kilon päässä siitä painosta, johon olen parhaimmillaan tämän projektin aikana päässyt, eli ennen joulomaa saavuttamaani 71,5 kiloa. Mutta niin sitä vain tuli kerättyä joululoman aikana kiloja takaisin...

Muihin aiheisiin mennäkseni: yksi laihdutusmotivaation lähteeni oli jo syksyllä palkkiojärjestelmä, jossa olen jakanut kokonaispudotuksen pienemmiksi välitavoitteiksi ja jokaisen välietapin saavutettuani olen palkinnut itseni ennalta päättämälläni tavalla. Systeemi toimii erinomaisesti ainakin minulla: kilojen karistua dvd-kokoelmani on kasvanut huomattavasti ja myös kenkähyllyyni on tullut muutama uusi yksilö. Uusimmat välietappini näyttävät seuraavanlaisilta:

Paino alle...

72 kg Suurin piirtein näihin lukemiin olen parhaimmillani tämän projektin aikana päässyt (Palkkio: Pari uutta leffaa ja levyä) 31.3.

70 kg Wuhuu, ensimmäinen kutosella alkava lukema kuuteen vuoteen! (Palkkio: Uusi takki ja joku ihana hajuvesi)

68 kg Normaalipaino!! (Palkkio: Uudet kengät ja leffaan)

65 kg Normaalipaino myös klassisen määritelmän mukaan eli pituus-100 (Palkkio: Sinkkuelämää-dvd-boksi & joku vähän kalliimpi kaulakoru)

63 kg 5 kiloa to go! (Palkkio: Uudet aurinkolasit)

60 kg Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden vitosella alkava painolukema (Palkkio: Ripsien pidennykset)

58 kg Tavoite saavutettu ja 30 kiloa karistettu (Palkkio: Matkalle esim. Lontooseen shoppailemaan)

Alku

Eli tästä se lähtee. Aluksi lienee paikallaan kertoa kuka olen ja kirjoittaa pari sanasta laihdutushistoriastani. Olen siis Minttu, 21-vuotias yliopisto-opiskelija ja ollut suurimman osan elämästäni - ja olen myös tällä hetkellä - läski. Monen muun "luonnostaan" ylipainoisen tapaan olen hyvin klassinen jojo-laihduttaja: painoni on heitellyt viimeisen kuuden vuoden aikana 66-93 kilon välillä, pysytellen valitettavasti suurimman osan ajasta lähempänä tuota jälkimmäistä lukemaa, joka kaltaisellani 166 cm pitkällä ihmisellä tarkoittaa merkittävää lihavuutta.

Isompia painonpudotuksia minulla on takana yksi noin viiden vuoden takaa, jolloin pudotin lähemmäs 25 kiloa vuodessa. Saavutettuani normaalipainon onnistuin pysyttelemään noissa lukemissa ehkä kuukauden, jonka jälkeen kaikki tuli korkojen kera takaisin puolessa vuodessa. Sen jälkeen olen aloittanut laihdutuksen useita kymmeniä kertoja, laihtunut korkeintaan 15 kiloa tiukalla dietillä, sortunut mässäilemään ja lihonut taas 90-kiloiseksi. Tässä lihomisen ja laihtumisen kierteessä olenkin viimeiset 6 vuotta elämästäni viettänyt. Kunnes...

Viime syksynä päätin, että läskeily saa riittää. Viimeisimmästä (alle kuukauden kestäneestä) laihdutusyrityksestäni oli kulunut vajaa vuosi ja paino oli noussut jälleen kerran 90 kg:n tietämille. Olin viettänyt edellisen kevään lähinnä kotona tv:n ja tietokoneen äärellä makoillen karkkia, sipsiä ja jäätelöä suuhuni mättäen. Olin melko eristäytynyt muusta maailmasta: en jaksanut tavata kavereita, käydä bileissä, matkailla (joka on yksi suurimpia intohimojani), eikä koulunkäyntikään kiinnostanut, koska yleisillä paikoilla tulin kiusallisen tietoiseksi liikakiloistani. Eräänä elokuisena iltana istuskelin tapani mukaan tietokoneella tappamassa aikaa, kun eksyin erääseen blogiin, jota piti varsin isokokoinen naisihminen. Katselin blogaajan kuvia ajatellen, että enpähän ole sentään ihan noin iso (noihin aikoihin sain jostain syystä hirveästi lohtua ajatuksesta, että on olemassa vielä minuakin isompia ihmisiä). Yhtäkkiä tajusin olevani itse asiassa tasan tarkkaan saman kokoinen, ehkä jopa suurempi: kirjoittajan vaatekoko oli 44-46, itse taas olin jo pidemmän aikaa joutunut käyttämään koon 46 farkkuja, jotka nekin olivat alkaneet kiristää. Tuona hetkenä ymmärsin olevani ihan oikeasti läski, kun aiemmin olisin kuvaillut itseäni enemmänkin hieman tukevaksi, isoluiseksi tai rotevarakenteiseksi. Menin saman tien vaa-alle ja havaitsin lukeman nousseen edellisestä keväästä, jolloin olin viimeksi punninnut itseni: 88,6 kg. Painoni oli siis reilut 20 kg normaalipainon yläpuolella ja pudotusvaraa olisi ainakin kolmannes painostani. Syntyikin päätös: kesään mennessä olen 30 kg keveämpi. Sinä iltana kävin ensimmäistä kertaa elämässäni juoksemassa ja juoksin 1,5 kilometriä putkeen.

Päätin heti aluksi, ettei tästä tulisi vain yksi nopeisiin tuloksiin tähtäävä laihdutuskuuri muiden joukossa, vaan muuttaisin koko elämätapani ja ajattelumallini. Aloin syömään terveellisesti, luovuin aluksi kaikista herkuista (jäätelö, karkki, sipsit) ja erityisesti: aloin urheilla. Urheilusta tuli nopeasti korvike syöpöttelylle, koska siihen kului se ylimääräinen aika, jonka olisin normaalisti viettänyt kotona ruokaa suuhun mättäen. Aloin harrastamaan pyöräilyä, kävelyä ja hölkkäämistä ja kaloreita paloi yleensä 600-1300 päivässä, joskus jopa yli 1500. Toisaalta urheilu piristi, enkä enää ollut yhtä väsynyt kuin ennen. Vuosien painonpudotuskierteen opettamana ymmärsin, ettei laihtuminen todellakaan tule onnistumaan pitämällä nälkälakkoa, koska siitä seuraa ainoastaan lopulta herkutteluun sortuminen, ja söinkin yleensä vähintään 800-1400 kaloria päivässä monipuolista ja vähän energiaa sisältävää ruokaa. Toisaalta jokaisella on välillä huonoja päiviä, jolloin ei jaksa mennä lenkille ja haluaa vain syödä purkillisen jäätelöä, ja esimerkiksi monissa juhlissa, joissa on hyvät tarjoilut, syömisestä kieltäytyminen on yleensä mahdotonta. Ennen jo yhdenkin päivän poikkeaminen painonpudossuunnitelmasta sai minut lannistumaan ja lopetin koko homman siihen. Nyt päätin kuitenkin olla vaatimatta itseltäni täydellisyyttä ja hyväksyä sortumiset, koska niitä tulee kuitenkin tapahtumaan. Tärkeintähän on kuitenkin loppujen lopuksi se, että elää edes suurimman osan ajasta terveellisesti ja osaa lopettaa ajoissa syöpöttelykierteen ja palata takaisin arkeen. Esimerkiksi syyslomalla elin yli viikon katsomatta lainkaan, mitä suuhuni laitoin, ja paino nousi noin 2 kiloa, mutta kotiin palattuani palasin myös tuttuihin rutiineihin ja paino kääntyi jälleen laskuun. En myöskään halunnut kokonaan kieltäytyä herkuista, vaikka aluksi pidinkin tiukkaa jäätelö-, karkki- ja sipsilakkoa, vaan esimerkiksi juhlissa tai kaverien kanssa syömässä käydessä annoin itselleni luvan syödä myös niitä.

Homma toimi: jouluun mennessä sain pudottettua 15 kg ja matalimmillaan vaaka näytti lukemaa 71,5 kg. Joululomalla olin lomalla myös terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta, ja paino nousi noin 5 kg. Arkeen paluun myötä suurin osa lomakiloista kuitenkin karisi. Kuluneen kuukauden aikana paino on taas kääntynyt lievään nousuun, kiitos kovien pakkasten ja todella stressaavan tenttiputken. Nyt, maaliskuun 1. päivänä, vaaka näytti 73,3 kg. Olen siis puolessa välissä pudotustavoitettani, 30 kiloa. Pyrin edelleen 7 kuukautta sitten asettamaani tavoitteeseen eli painaa 58 kg kesäkuun 1. päivään mennessä. Aikaa on siis 3 kuukautta ja pudotettavaa 15 kiloa, mikä tarkoittaa viittä kiloa kuukaudessa. Ei mikään mahdoton tehtävä, etenkin kun huomioi sen, että kevät on parasta aikaa liikkua: auringonpaiste houkuttelee huomattavasti enemmän lenkkeilemään kuin syyssade tai pimeä talvi-ilta. Uskon siis vakaasti, että tulen pääsemään tavoitteeseeni, vaikkei se helppoa tulekaan olemaan.

Tulen kirjoittelemaan tähän blogiin painonpudotukseni etenemisestä sekä ajatuksiani laihdutuksesta, ylipainoisen elämästä ja lihavuudesta yleensä.