tiistai 1. maaliskuuta 2011

Alku

Eli tästä se lähtee. Aluksi lienee paikallaan kertoa kuka olen ja kirjoittaa pari sanasta laihdutushistoriastani. Olen siis Minttu, 21-vuotias yliopisto-opiskelija ja ollut suurimman osan elämästäni - ja olen myös tällä hetkellä - läski. Monen muun "luonnostaan" ylipainoisen tapaan olen hyvin klassinen jojo-laihduttaja: painoni on heitellyt viimeisen kuuden vuoden aikana 66-93 kilon välillä, pysytellen valitettavasti suurimman osan ajasta lähempänä tuota jälkimmäistä lukemaa, joka kaltaisellani 166 cm pitkällä ihmisellä tarkoittaa merkittävää lihavuutta.

Isompia painonpudotuksia minulla on takana yksi noin viiden vuoden takaa, jolloin pudotin lähemmäs 25 kiloa vuodessa. Saavutettuani normaalipainon onnistuin pysyttelemään noissa lukemissa ehkä kuukauden, jonka jälkeen kaikki tuli korkojen kera takaisin puolessa vuodessa. Sen jälkeen olen aloittanut laihdutuksen useita kymmeniä kertoja, laihtunut korkeintaan 15 kiloa tiukalla dietillä, sortunut mässäilemään ja lihonut taas 90-kiloiseksi. Tässä lihomisen ja laihtumisen kierteessä olenkin viimeiset 6 vuotta elämästäni viettänyt. Kunnes...

Viime syksynä päätin, että läskeily saa riittää. Viimeisimmästä (alle kuukauden kestäneestä) laihdutusyrityksestäni oli kulunut vajaa vuosi ja paino oli noussut jälleen kerran 90 kg:n tietämille. Olin viettänyt edellisen kevään lähinnä kotona tv:n ja tietokoneen äärellä makoillen karkkia, sipsiä ja jäätelöä suuhuni mättäen. Olin melko eristäytynyt muusta maailmasta: en jaksanut tavata kavereita, käydä bileissä, matkailla (joka on yksi suurimpia intohimojani), eikä koulunkäyntikään kiinnostanut, koska yleisillä paikoilla tulin kiusallisen tietoiseksi liikakiloistani. Eräänä elokuisena iltana istuskelin tapani mukaan tietokoneella tappamassa aikaa, kun eksyin erääseen blogiin, jota piti varsin isokokoinen naisihminen. Katselin blogaajan kuvia ajatellen, että enpähän ole sentään ihan noin iso (noihin aikoihin sain jostain syystä hirveästi lohtua ajatuksesta, että on olemassa vielä minuakin isompia ihmisiä). Yhtäkkiä tajusin olevani itse asiassa tasan tarkkaan saman kokoinen, ehkä jopa suurempi: kirjoittajan vaatekoko oli 44-46, itse taas olin jo pidemmän aikaa joutunut käyttämään koon 46 farkkuja, jotka nekin olivat alkaneet kiristää. Tuona hetkenä ymmärsin olevani ihan oikeasti läski, kun aiemmin olisin kuvaillut itseäni enemmänkin hieman tukevaksi, isoluiseksi tai rotevarakenteiseksi. Menin saman tien vaa-alle ja havaitsin lukeman nousseen edellisestä keväästä, jolloin olin viimeksi punninnut itseni: 88,6 kg. Painoni oli siis reilut 20 kg normaalipainon yläpuolella ja pudotusvaraa olisi ainakin kolmannes painostani. Syntyikin päätös: kesään mennessä olen 30 kg keveämpi. Sinä iltana kävin ensimmäistä kertaa elämässäni juoksemassa ja juoksin 1,5 kilometriä putkeen.

Päätin heti aluksi, ettei tästä tulisi vain yksi nopeisiin tuloksiin tähtäävä laihdutuskuuri muiden joukossa, vaan muuttaisin koko elämätapani ja ajattelumallini. Aloin syömään terveellisesti, luovuin aluksi kaikista herkuista (jäätelö, karkki, sipsit) ja erityisesti: aloin urheilla. Urheilusta tuli nopeasti korvike syöpöttelylle, koska siihen kului se ylimääräinen aika, jonka olisin normaalisti viettänyt kotona ruokaa suuhun mättäen. Aloin harrastamaan pyöräilyä, kävelyä ja hölkkäämistä ja kaloreita paloi yleensä 600-1300 päivässä, joskus jopa yli 1500. Toisaalta urheilu piristi, enkä enää ollut yhtä väsynyt kuin ennen. Vuosien painonpudotuskierteen opettamana ymmärsin, ettei laihtuminen todellakaan tule onnistumaan pitämällä nälkälakkoa, koska siitä seuraa ainoastaan lopulta herkutteluun sortuminen, ja söinkin yleensä vähintään 800-1400 kaloria päivässä monipuolista ja vähän energiaa sisältävää ruokaa. Toisaalta jokaisella on välillä huonoja päiviä, jolloin ei jaksa mennä lenkille ja haluaa vain syödä purkillisen jäätelöä, ja esimerkiksi monissa juhlissa, joissa on hyvät tarjoilut, syömisestä kieltäytyminen on yleensä mahdotonta. Ennen jo yhdenkin päivän poikkeaminen painonpudossuunnitelmasta sai minut lannistumaan ja lopetin koko homman siihen. Nyt päätin kuitenkin olla vaatimatta itseltäni täydellisyyttä ja hyväksyä sortumiset, koska niitä tulee kuitenkin tapahtumaan. Tärkeintähän on kuitenkin loppujen lopuksi se, että elää edes suurimman osan ajasta terveellisesti ja osaa lopettaa ajoissa syöpöttelykierteen ja palata takaisin arkeen. Esimerkiksi syyslomalla elin yli viikon katsomatta lainkaan, mitä suuhuni laitoin, ja paino nousi noin 2 kiloa, mutta kotiin palattuani palasin myös tuttuihin rutiineihin ja paino kääntyi jälleen laskuun. En myöskään halunnut kokonaan kieltäytyä herkuista, vaikka aluksi pidinkin tiukkaa jäätelö-, karkki- ja sipsilakkoa, vaan esimerkiksi juhlissa tai kaverien kanssa syömässä käydessä annoin itselleni luvan syödä myös niitä.

Homma toimi: jouluun mennessä sain pudottettua 15 kg ja matalimmillaan vaaka näytti lukemaa 71,5 kg. Joululomalla olin lomalla myös terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta, ja paino nousi noin 5 kg. Arkeen paluun myötä suurin osa lomakiloista kuitenkin karisi. Kuluneen kuukauden aikana paino on taas kääntynyt lievään nousuun, kiitos kovien pakkasten ja todella stressaavan tenttiputken. Nyt, maaliskuun 1. päivänä, vaaka näytti 73,3 kg. Olen siis puolessa välissä pudotustavoitettani, 30 kiloa. Pyrin edelleen 7 kuukautta sitten asettamaani tavoitteeseen eli painaa 58 kg kesäkuun 1. päivään mennessä. Aikaa on siis 3 kuukautta ja pudotettavaa 15 kiloa, mikä tarkoittaa viittä kiloa kuukaudessa. Ei mikään mahdoton tehtävä, etenkin kun huomioi sen, että kevät on parasta aikaa liikkua: auringonpaiste houkuttelee huomattavasti enemmän lenkkeilemään kuin syyssade tai pimeä talvi-ilta. Uskon siis vakaasti, että tulen pääsemään tavoitteeseeni, vaikkei se helppoa tulekaan olemaan.

Tulen kirjoittelemaan tähän blogiin painonpudotukseni etenemisestä sekä ajatuksiani laihdutuksesta, ylipainoisen elämästä ja lihavuudesta yleensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti