lauantai 19. maaliskuuta 2011

"Olet laihtunut!" Osa 2

Sain tänään jo toisen kerran tämän laihdutusprojektin aikana kuulla laihtuneeni. Olin sopinut viikonlopun kunniaksi tapaavani pari kaveria brunssin merkeissä. Osittain siitä syystä, että pyykkipäivä on vasta huomenna, eikä mitään muuta tilanteeseen sopivaa asua ollut puhtaana, päädyin vetäisemään päälleni vuosia sitten viimeksi pitämäni mustan, varsin kapealinjaisen mekon sekä sen seuraksi taannoin heräostoksena hankkimani kymmenen sentin korot. Yleensä en käytä korkeita korkoja, koska a) olen lihava ja b) korot jalassa olen sekä pitkä että lihava eli iso joka suuntaan. Katsellessani itseäni peilistä minuun iski hirveä ahdistus: jalkani näyttivät korkeakorkoisten kenkien ansiosta todella pitkiltä ja mekon leikkaus teki minusta noin kaksi kertaa laihemman näköisen kuin mitä oikeasti olen. Mietin hetken aikaa vaihtavani asua, mutta tajusin olevani jo valmiiksi myöhässä. Lähdin siis kiitämään pyörälläni kohti kahvilaa, jossa olimme sopineet tapaavamme ja saapuessani perillä kaverini istuivat jo valmiiksi pöydässä. Jätin takkini naulakkoon ja kävellessäni kohti pöytää tunsin, kuinka kaverini tuijottavat minua. Olin kiusallisen tietoinen siitä, mitä kohta tulen taas kuulemaan. Eipä aikakaan, kun yksi kavereistani kysyi olenko laihtunut. Tilanne oli vielä kiusallisempi kuin viimeksi, koska tiesin, että kyseinen asukokonaisuus hoikistaisi olemusta joka tapauksessa. "En usko, nämä korot vaan saavat näyttämään laihemmalta. Pitääkin alkaa käyttämään aina kymmenen sentin korkoja!" vastasin vääntäen koko homman vitsiksi. Se toimi sikäli, että keskustelun aihe vaihtui kenkiin.

Jouduttuani jo kahdesti "Olet laihtunut!"-hyökkäyksen kohteeksi olen alkanut jopa pelkäämään, mitä tuleva kevät tuo tullessaan. Jos jo tässä vaiheessa useampi ihminen on kokenut tarpeelliseksi huomauttaa minulle painoni putoamisesta, miten paljon saan kuulla noita kommentteja siinnä vaiheessa, kun paino alkaa liikkumaan lähellä 60 kiloa? Minusta on äärimmäisen kiusallista, kun joku kommentoi painoani, oli kyse sitten laihtumisesta tai lihomisesta. Tosin tietenkään silloin, kun kyse on lihomisesta, ei siitä mainitsemista pidetä korrektina, mutta kun ihminen on laihtunut, tuntuu sen kommentoiminen olevan ihmisten mielestä vain kohteliaisuus. Omasta mielestäni toisen ihmisen ulkonäön arviointi tai arvostelu on aina jotenkin törkeää ja pyrin välttämään sitä.

Laihtumiskommenttien lisäksi jouduin tänään taistelemaan myös itsehillintäni kanssa. Brunssista selvisin vielä oikein hyvin ja huolimatta runsaasta ruokatarjoilusta pysyttelin melko lailla kohtuudessa. Brunssin jälkeen shoppailimme pitkän tovin ja kävimme kahvilla, jossa itsehillintäni petti ensimmäisen kerran, kun en pystynyt vastustamaan jättikokoisen korvapuustin houkutusta. Ilta päättyi illanistujaisiin, joissa suuhuni eksyi erilaisia juustoja, pari drinkkiä ja päälle vielä suuri määrä suklaata. Kun tähän päälle lisää sen tosiseikan, että koko päivän liikunta rajoittui päivän aikana saatuun hyötyliikuntaan, oli fiilis melko huono pyöräillessäni kotiin kaupungilta. Pyöräreittini kulkee erilaisia pikaruokapaikkoja täynnä olevan kadun läpi ja kävin koko matkan pääni sisällä hirvittävää taistelua siitä, nappaanko matkan varrelta mukaani kiinalaista tai pitsan kotiin viemisiksi.

Perustelin itselleni, että koska päivä oli jo muutenkin mennyt niin epäterveellisissä merkeissä ja huominen vaakalukema tulee joka tapauksessa olemaan tämän aamuista korkeampi, on ihan sama antaa koko homman mennä kerralla pieleen. Ja kun menkatkin alkavat kohta, paino ei tule kuitenkaan laskemaan moneen päivään. Samaan aikaan järjen ääni päässäni sanoi, että juuri tuollainen ajattelu minusta on alunperin lihavan tehnytkin. Ja koska olen jo ylittänyt päivän energiantarpeeni, tulee kaikki mitä vielä syön muuttumaan senteiksi vyötärölleni ja lisäkiloiksi painooni. Mitä järkeä olisi lähteä tuhoamaan sitä kovalla työllä aikaansaamaani painonlaskua, jonka olen tällä viikolla onnistunut saavuttamaan? Tehdä turhiksi kaikki ne tunnit, jotka olen hiihtoladulla ja juoksulenkillä tälläkin viikolla kuluttanut? Jokaisen pitsapaikan ohi ajaessani tuo ääni vain vahvistui ja kun lopulta saavuin kotiovellani, oli minulla melkoinen voittajafiilis. Tapaus osoitti, että alan ilmeisesti pikkuhiljaa pääsemään eroon niistä ajatusmalleista, joiden takia olen läski. Sehän onkin edellytyksenä sille, että pystyn paitsi karistamaan vartalooni kertyneet liikakilot myös pitämään ne poissa koko loppuelämäni ajan.

5 kommenttia:

  1. Mutta eikö tuo oo hienoa, että muutkin huomaa?

    VastaaPoista
  2. No joo, en tietenkään lukenut tarpeeks tarkkaan eli onhan toi totta, mitäpä se toisen ulkonäkö yleensäkään muille kuuluu.

    VastaaPoista
  3. Onhan se toisaalta mukavaa, että on todistettavasti laihtunut, kun muutkin huomaavat sen, mutta silti jotenkin vain ahdistaa tuollainen ulkonäöstä huomauttelu. Todella kaksipiippuinen juttu siis :)

    VastaaPoista
  4. Minusta on hauska kuulla muiden suusta laihtuneensa, sillä omalle peilikuvalleen tulee niin sokeaksi. Muiden kommentit vahvistavat sitä, että olen ihan oikeasti laihtunut enkä ole vain kuvitellut tai nähnyt unta=D

    VastaaPoista
  5. Noinhan sen oikeastaan pitäisi mennä eli kommentit pitäisi osata ottaa vastaan kehuina ja olla vain tyytyväinen, kun joku huomaa. Silti minusta on vain jotenkin niin hirveän kiusallista, kun ihmiset tekevät tuollaisia havaintoja painostani ja arvioivat ulkonäköäni. Ehkä vain olen sen verran epävarma ulkonäköni suhteen, hmmm... Pitää vain toivoa, että opin vielä ottamaan nuo laihtumiskommentit pystypäin vastaan, enkä ala heti vaihtamaan puheenaihetta niin kuin tähän asti olen tehnyt :)

    VastaaPoista