Yksi lihavuuden aiheuttama rajoitus vähemmän

Kaveripiiriini kuuluu todella paljon urheilullisia ihmisiä ja aika ajoin kaverit ovat pyydelleet minuakin mukaansa liikkumaan, milloin uimaan, milloin pelaamaan sählyä tai vaellukselle. Koko alkuvuoden isompi kaveriporukka on suunnitellut yhteistä hiihtoretkeä ja minutkin pyydettiin tietysti mukaan. Aiemmin olen aina kieltäytynyt kaikista tarjouksista hyvän tekosyyn nojalla yksinkertaisesti siitä syystä, että olen ajatellut kaverieni vain ärsyyntyvän, kun kaltaiseni huonokuntoinen läski hidastaa heidän tahtiaan. Samaan aikaan olen kuitenkin haaveillut, että voisin lähteä mukaan katselteluani kuvia kaverien yhteisiltä hiihto- ja vaellusreissuilta. Minulla on myös erittäin hyviä muistoja viiden vuoden takaa, jolloin olin suurin piirtein normaalipainonen ja muutenkin paremmassa kunnossa, ja kävimme kavereiden kanssa pelaamassa tennistä joka viikonloppu. Porukalla urheillessa tulee liikuttua aivan huomaamatta ja saa hengata samalla mukavien ihmisten kanssa.

Harkitsin pitkään lähdenkö mukaan hiihtoretkelle. Toisaalta pelkäsin, että jään jälkeen kavereistani ja he joutuvat odottelemaan minua jatkuvasti, enkä edes ollut varma jaksanko hiihtää suunnitellun yli 20 kilometrin matkan. Samaan aikaan retki kuulosti kuitenkin sen verran houkuttelevalta, että lopulta päätin uskaltautua mukaan, olenhan kuitenkin harrastanut hiihtoa koko talven varsin ahkerasti ja myös parinkympin lenkkejä on tullut tehtyä silloin tällöin. Tänään kaikki ottivat siis vapaapäivän ja lähdimme matkaan heti aamulla. Sää oli mitä hienoin ja pysyin hyvin muiden vauhdissa mukana, välillä olisin jopa halunnut edetä vähän kovempaa vauhtia. Hiihdimme retkeilymajalle, jossa teimme nuotion ja paistoimme makkaraa kuumaa kaakaota hörppien. Istuskellessani nuotion äärellä auringonpaisteessa tajusin, miten paljon se elokuinen päivä, jolloin päätin aloittaa projektini, on minulle jo tähän mennessä antanut. Vielä vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan lähteväni mukaan tuollaiselle retkelle, vaan olisin vain tyytynyt kuuntelemaan kateellisena kaverien kertomuksia. Vaikka en siis ikinä edes pääsisi normaalipainoon, on jo tähän mennessä saavuttamani painonpudotus ja kunnon parantuminen itselleni jotain todella suurta, koska ylipainoni ei enää rajoita elämääni samalla tavalla kuin se ennen teki.

Painon lasku on jatkunut mukavasti, tänä aamuna vaaka näytti 73.2 kg eli kohta aletaan olla jo olla samalla tasolla kuin ennen hiihtolomaa. Tosin lievää painonnousua voi olla luvassa lähipäivinä, koska menkkojen pitäisi alkaa kohta ja painoni tahtoo nousta niiden aikaan jopa pari kiloa. On kyllä todella turhauttavaa laihduttaa uudestaan ja uudestaan samoja kiloja: olen jojoillut välillä 72-77 kg jo yli 3 kuukautta, joten olisi pirtistävää päästä vihdoin 71 kilon tienoille. Parhaimmillaan olen päässyt joulukuun alussa 71,5 kiloon, joten sen alitus tulee olemaan hieno hetki. Sitten alankin olla täysin tuntemattomalla alueella, koska viimeksi olen painanut alle tuon lukeman viisi vuotta sitten, enkä oikein edes muista, minkälaista painonpudotus on noin lähellä normaalipainoa. Varmasti hitaampaa, se on varmaa, mutta odotan silti innolla uutta haastetta!